Öjberget
Öjbergetin hiihtokeskus kesällä.
Öjberget on Vaasassa Sundomin kylässä sijaitseva pieni hiihtokeskus , jonka omistaa Vaasan kaupunki.
Öjbergetissä on kolme rinnettä, joiden korkeusero on 45 metriä ja mäkien pituudet ovat 325 m, 250 m ja 200 m sekä lastenrinne. Lisäksi Öjbergetistä lähtee kolme koneellisesti hoidettua ja valaistua hiihtolatua , joista pisin on viisi kilometriä. Söderfjärdenin ympäri kulkeva 30 kilometrin lenkki ei ole valaistu.[1]
Öjbergetin mäen alueella on tehty myös arkeologisia kaivauksia. Noin 4 000 vuotta sitten Öjberget oli saari lähes 30 kilometrin päässä rannikosta. Tuolloin paikka oli luultavasti rikas asuinpaikka, jossa elettiin kausiluonteisesti. Kaivauksissa on löydetty poltettuja luita ja pienen kivitaltan kärkiosa.[2]
Lähteet
Historia
Hallintohistoria Tapahtumat
Kaupunkiympäristö
Puistot
Aaltopuisto
Alkulan puisto
Alppiruusupuisto
Arboretum
Asemapuisto
Bergmanin puisto
Edvininpolku
Hietalahdenpuisto
Hovioikeudenpuisto
Inkerinpuisto
Isolahden uimaranta
Jukolanpuisto
Jääkärinpuistikko
Kalarannanpuisto
Kasarmintorin puisto
Kaupungintalon puisto
Kirkkopuisto
Kirjastonpuisto
Kirsikkapuisto
Kivikkopuisto
Klemetinpuisto
Koivupuisto
Kotirannanpuisto
Kulmakadun puisto
Kuninkaankartanon puisto
Kustaanlinnanpuisto
Kuunmaisemanpuisto
Kyröntienpuisto
Käämijänpolun puisto
Laamanninpuisto
Lammassaarenpuisto
Lehmuspuisto
Lions-puisto
Läntisen Pitkäkadun korttelipuisto
Maankohoamispuisto
Majavan puisto
Mansikkasaaren puisto
Marianpuisto
Mäkikaivontien toripuisto
Onkilahdenpuisto
Palosaaren toripuisto
Paukkulanpuisto
Pikitehtaanpuisto
Pyhän Marian kirkonpuisto
Radiotien puisto
Rajametsänpuisto
Rantatienpuisto
Räätälinsaari
Salmipuisto
Satamapuisto
Semaforin puisto
Setterberginpuisto
Sorvarinkadun puisto
Suvilahden toripuisto
Tammikaivonpuisto
Tamronpuisto
Teirinpuisto
Terapiasaari
Tiklaspuisto
Vanhan Vaasan asemanpuisto
Vanhan Vaasan kirkkokujanne
Vanhan Vaasan Yxgärde
Vapaudentien puisto
Variskari
Viikingan uimaranta
Viilarinpuisto
Wolffinpuisto
Keskustan kadut Rakennukset ja alueet Patsaat ja veistokset Sillat
Koulutus
Korkeakoulutus Toisen asteen oppilaitoskset Peruskoulut Aikuiskoulutus
Evangeliska folkhögskolan i Svenskfinland
Fria kristliga folkhögskolan
Hanken Fortbildning
JAKK
Vaasan lyseon lukion aikuislinja
Vaasa-opisto
Vamia
Vasa Arbis
Yrkesakademin i Österbotten
Vasa svenska aftonläroverk
Kulttuuri
Tapahtumat Musiikki ja esittävät taiteet Museot Taide
Ateljé Torni
Ateljee MOL
Black Wall Gallery
Edvininpolku
Galleria Wasaborg
GW Galleria
Mikolan akvarellisali
Nelin-Cronströmin taidekoti
Pikku Galleria
Vaasan taidehalli
Valokuvagalleria IBIS
Muuta
Urheilu ja liikunta
Urheiluseurat Ulkoliikuntapaikat Sisäliikuntapaikat Urheilutapahtumat
Kalevan kisat
Yleisurheilun SM-kilpailut
Painin SM-kilpailut
Vaasa Cup
Wasa Football Cup
Sun City Triathlon
Vaasan marssi
Liikenne
Päätiet Raideliikenne Lentoliikenne Meriliikenne
Tämä urheiluareenaan tai -paikkaan liittyvä artikkeli on tynkä . Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
The article is a derivative under the Creative Commons Attribution-ShareAlike License .
A link to the original article can be found here and attribution parties here
By using this site, you agree to the Terms of Use . Gpedia ® is a registered trademark of the Cyberajah Pty Ltd