Ġbejna
Ġbejna on maltalainen lampaanmaitojuusto.
Ensimmäiset historialliset lähteet mainitsevat juustonvalmistuksen maltalla 1400-luvulla ja alueen karu maasto suosii lampaiden paimennusta. Monet alueet eivät sovi muunlaiseen maatalouskäyttöön ja maidon jalostaminen juustoksi on kätevä tapa säilöä tuotettua maitoa.[1] Ġbejnalla ei ole suojattua alkuperäisnimitystä, mutta sen lisäämistä Euroopan unionin nimisuojajärjestelmään on kampanjoitu.[2]
Ġbejna valmistetaan saostamalla lampaanmaito juoksutteella 35–37 °C lämpötilassa, jolloin muodostuu juustomassaa.[1] Ennen juoksutteiden käytön yleistymistä sen tilalla on sanottu käytetyn merivettä.[3] Juustomassa eritellään koreihin ja sen pinnalle ripotellaan merisuolaa. Juustomuottiin asetettua juustomassaa käännellään pariin otteeseen samalla edelleen suolaa ripotellen. Valmista juustoa säilytetään kylmätiloissa ja se myydään tavallisesti vuorokauden sisällä sen valmistamisesta.[1]
Valmis Ġbejna on väriltään valkoista ja sen makua on kuvailtu suolaiseksi. Juusto voidaan syödä tuoreena tai esimerkiksi katolla kuivattuna.[1]
Lähteet
- ↑ a b c d Catherine Donnelly: The Oxford companion to cheese, s. 305. Oxford University Press, 2016. ISBN 9780199330881 (englanniksi)
- ↑ Ivan Martin: ‘Malta must register the unique, traditional ġbejna’ Times of malta. Viitattu 20.8.2018. (englanniksi)
- ↑ Ġbejna: the traditonal small round cheese made in Malta Uncover Malta. Arkistoitu 20.8.2018. Viitattu 20.8.2018. (englanniksi)