Almagest

Almagest
Ἡ μεγάλη σύνταξις
Yksityiskohta Georgios Trapezuntioksen latinankielisestä Almagestin käännöksestä noin vuodelta 1450.
Yksityiskohta Georgios Trapezuntioksen latinankielisestä Almagestin käännöksestä noin vuodelta 1450.
Alkuperäisteos
Kirjailija Klaudios Ptolemaios
Kieli muinaiskreikka
Genre tähtitieteellinen tutkielma
Julkaistu 100-luku
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Almagest (m.kreik. Ἡ μεγάλη σύνταξις, Hē megalē syntaksis) on yhden antiikin merkittävimmän tähtitieteilijän, 100-luvulla Aleksandriassa eläneen Klaudios Ptolemaioksen pääteos. Almagest on tähtitieteen historian merkittävimpiä kirjoja, ja se säilyi alan perusteoksena melkein 1 500 vuotta. Se kokosi yhteen ja vei huippuunsa koko antiikin kreikkalaisen tähtitieteen saavutukset. Ptolemaioksen Almagestissa esittämä geosentrinen aurinkokuntamalli, jossa planeettojen radat konstruoitiin episykleillä, eksentreillä ja ekvanteilla korvaantui lopullisesti vasta Nikolaus Kopernikuksen aurinkokeskisellä mallilla.

Käännöshistoria

Teoksen yleisesti käytetty nimitys ”Almagest” on peräisin kirjan arabiankielisen version nimestä kitābu l-maǧisṭī (arab. كتاب المجسطي‎) eli 'suurin kirja'. Almagest käännettiin abbasidien valtakunnassa arabiaksi neljään kertaan, joista vain kaksi käännöstä on säilynyt nykypäiviin. Varhaisin käännös tehtiin kalifi al-Mamunin aikana 830-luvulla. Seuraava säilynyt käännös tehtiin 800-luvun lopulla ja sen viimeisteli Thabit ibn Qurra vuonna 892.[1] Latinaksi Almagest käännettiin arabiasta 1100-luvulla. Kääntäjä oli Gerard Cremonalainen, joka Toledossa käänsi kirjan noin vuonna 1175. Jo sitä ennen teos oli käännetty suoraan kreikasta mahdollisesti Sisiliassa.[2][3][4]

Sisältö

Almagest koostuu kolmestatoista kirjasta, jotka käsittelevät eri aiheita seuraavasti:

  • Kirja I sisältää Ptolemaioksen perusteluja perusolettamuksilleen, joiden mukaan Maa on pallomainen ja liikkumaton ja sijaitsee maailman keskipisteessä. Lisäksi kirjassa esitellään joitain geometrisia aputuloksia, joita tarvitaan myöhemmissä kirjoissa.
  • Kirja II jatkaa yleisen teorian käsittelyä mm. pallotrigonometrian ja pallotähtitieteen yleisiä periaatteita. Lisäksi kirjassa käsitellään päivän pituuden määrittämistä eri leveysasteilla.
  • Kirja III aloittaa varsinaisen tähtitieteellisen osuuden Almagestista tutkimalla Auringon liikettä Maan ympäri. Ptolemaios käyttää Auringon radan konstruoimiseen eksentristä ympyrää.
  • Kirjat VII–VIII sisältävät kiintotähtien luettelon, joka perustuu suurelta osin Hipparkhoksen tekemiin mittauksiin. Luettelossa mainitaan 1022 tähden ja 5 sumumaisen kohteen paikat ja suhteelliset kirkkaudet.

Lähteet

  • Lindberg, David C.: The Beginnings of Western Science. The European Scientific Tradition in Philosophical, Religious, and Institutional Context, Prehistory to A.D. 1450. 2nd ed.. The University of Chicago Press, 2007. ISBN 978-0-226-48205-7. Teoksen verkkoversio.

Viitteet

  1. ↑ Morrison, R.G.: Islamic Astronomy. Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science.Volume 2.Medieval Science., s. 118. Cambridge University Press, 2013.
  2. ↑ Lindberg, D.C.: The Beginnings of Western Science, s. 216–217, 265. University of Chicago Press, 1992.
  3. ↑ Charles Burnett: Translation and transmission of greek and islamic science to latin christendom.Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 346. Cambridge University Press, 2013.
  4. ↑ G. J. Toomer: Introduction. Teoksessa: Ptolemy's Almagest. (kääntänyt G. J. Toomer), s. 3. Duckworth, 1984. (englanniksi)

Aiheesta muualla