Best of Both Worlds Tour oli vuonna 2007–2008 järjestetty, Pohjois-Amerikkaa kiertänyt konserttikiertue, jossa esiintyivät laulaja-lauluntekijä sekä näyttelijä Miley Cyrus. Cyrus tunnetaan Disney Channelilla tulevasta nuortensarjasta Hannah Montana, ja konsertilla hän esiintyi sekä sooloartistina että Hannah Montanan roolissa. Konsertti on saanut nimensä, sillä Best Of Both Worlds (suomeksi "molempien maailmojen parhaat puolet") kuvaa sarjan pääjuonta, ja konsertti sisälsikin Hannah Montana - sarjasta tuttuja lauluja. Konsertin liput olivat eniten haluttuja lippuja vuonna 2007. Konsertin koreografiasta vastasi Kenny Ortega, joka myös suunnitteli/loi ja ohjasi koko konsertin. Ortega on tehnyt muitakin tunnettuja elokuvia, kuten ohjannut ja luonut koreografian musikaalielokuviin High School Musical, High School Musical 2 ja The Cheetah Girls 2. Konsertti nauhoitettiin livealbumiksi huhtikuussa 2008. Konsertissa lämmittelijäyhtyeinä toimivat Jonas Brothers, Aly & AJ sekä Everlife. Seuraavan konsertin Cyrus teki vuonna 2009, joka kantaa nimeä Wonder World Tour.
Esitetyt kappaleet
Avajaiset
Jonas Brothers
"Kids of the Future"
"Just Friends"
"That's Just the Way We Roll"
"Hello Beautiful"
"Goodnight and Goodbye"
"Hold On"
"SOS"
Aly & AJ
"Closure"
"Division"
"Potential Breakup Song"
"Insomniatic"
"Bullseye"
"No One"
"Like Whoa"
Hannah Montana
"Rock Star"
"Life's What You Make It"
"Just Like You"
"This Is The Life" (vain valikoituina päivämäärinä)
"If We Were A Movie" (vain valikoituina päivämäärinä)
"Rock and Roll All Nite" (ft. Aly & AJ tai Everlife)
Huomautus: Kappaleen "We Got the Party" aikana Cyrusin taustatanssija Ashlee Nino otti lavan halttunsa viihdyttämällä yleisöä heidän odottaessaan Hannah Montanaa noin 30 sekunnin ajan, jotta Cyrus voi vaihtaa vaatteensa tulevaa kappaletta varten.
"I Miss You", omistettu Cyrusin isoisälle, joka menehtyi. Kappale esiintyy konserttielokuvassa kappaleen "East Northumberland High" tilalla.
Ylimääräiset numerot valikoituina päivinä
"Ready, Set, Don't Go" (ft. Billy Ray Cyrus ja Brandi Cyrus kitaran kanssa)
"Clear" (Cyrus lauloi tämän kappaleen ainoastaan viimeisenä konsertti-iltanaan ja totesi myös: "Tämä on ensimmäinen kerta kun ikinä laulan tämän livenä")