Blat

Blat (ven. блат) on erityisesti sosialistiseen ja venäläiseen kulttuuriin liitetty vastavuoroista vaihtoa kuvaava käsite. Rahaa ei vaihdossa tyypillisesti käytetty.

Blatin määrittely

Kuusisen ja Ollikaisen venäläis-suomalainen sanakirja (1978) määrittelee blat-sanan (1) varkaiden kieleksi ja (2) tuttavuudeksi. Kuusisen, Ollikaisen ja Syrjäläisen venäläis-suomalainen sanakirja (1997) antaa merkitykset (1) alamaailma, alamaailman slangi, (2) tuttavuus, suhteet. Kijasen sanakirjassa vuodelta 1912 blat-sanaa ei ole eikä sitä ole Dal'in suuressa venäjän sanakirjassakaan vuodelta 1903.

Blatin perusperiaatteena oli se, että joku teki jollekulle palveluksen, johon tämä palveluksen saaja vastasi käyttämällä omia mahdollisuuksiaan tämän palveluksen antajan hyväksi silloin, kun tämä niitä joskus sattui tarvitsemaan. Blat oli siten ajattelutapa, johon kuului itsestään selvänä periaate vastavuoroisesta auttamisesta. Blat saattoi olla myös konkreettisesti tuttu tai ystävä, jonka kautta pystyi hankkimaan vaikeasti saatavia palveluita tai tavaraa, joka kenties oli lisäksi tavallista parempaa laatua.[1]

Materiaalisen hyödyn lisäksi blat-suhteita tarvittiin informaation hankkimiseen. Piti tietää missä ja milloin mitäkin olisi saatavilla, samoin kuin piti olla selvillä siitä, ketä kannatti lähestyä saadakseen ongelmiinsa ratkaisun. Blat oli nimenomaan suhteiden verkosto, joka alkoi lähipiiristä ja työpaikkakontakteista ja laajeni tuttavuuksien ja tuttavien tuttujen kautta käsittämään hyvin monia elämänaloja. Mahdollisuuksia ei loppujen lopuksi antanutkaan virallinen raha, rupla, vaan monipuoliset kontaktit.[1]

Blat oli eräänlaista valuuttaa, joka toimi, kun yhteiskunta ei tunnustanut eriarvoisuutta tai antanut markkinamekanismien toimia vapaasti. Neuvostovalta tunnusti toisaalta vallitsevat olosuhteet perustamalla yhteiskunnan etuoikeutetuille omia kauppoja ja ulkomaalaisille erityisiä valuuttakauppoja.[1]

Blat käytännössä

Usein vaihdossa tarjottavat tavarat, tiedot tai palvelut olivat tai ovat ennen vaihtoa valtion tai yrityksen omaisuutta, mutta ne ohjataan epävirallisella sosiaalisella vaihtokaupalla yksityiseen käyttöön.[2]

Esimerkiksi ruokakaupoissa työskentelevillä oli etulyöntiasema elintarvikkeiden hankkimisessa. He tiesivät mitä, missä ja milloin oli mitäkin saatavissa, ja he käyttivät asemaansa hyväkseen. Tavallista oli tavaroiden välittäminen tutuille tai blat-verkoston jäsenille tiskin alta. Muut joutuivat jonottamaan saadakseen oman osuutensa myyntiin tulleista tuotteista. Kaupan tyhjänä ammottavat hyllyt eivät siis olleet koko totuus, sillä tavaroita oli saatavilla, kunhan tiesi oikeat yhteydet.[1] Unto Parvilahden ykdinkertainen esimerkki:

Tarvitessani rehujauhoja sioille oli niitä turhaa tiedustella osuuskaupasta, ne myytiin ”tiskin alta” ennen kuin ehtivät myymälään astikaan varastolta. Otin siis yhteyden osuuskaupan ajomieheen, jotta hän ilmoittaisi minulle ennakolta, milloin rehujauhoja lähetetään vähittäiskauppaan varastosta. Ajomies puolestaan tarvitsi polttopuuksi rimoja, joita sahallamme oli loputtomiin, mutta joita ei yleisö voinut saada, koska sahalaitos oli aidattu piikkilangalla ja GPU:n joukkojen vartioima. Kun järjestin ajomiehelle luvan hakea kuormallisen rimoja sahaltamme, ilmoitti hän puolestaan milloin jauhoja tuli kauppaan, joten sain niitä tarvitessani. Näin olimme molemmat autettuja.[3]


Samoin lääkäri saattoi saada lapsensa koulunkäynnin ongelmiin erityisopetusta, kun opettaja tarvitsi pikaista erityishoitoa lapselleen tai naapurilleen virallista potilasjonoa nopeammin.[2][4]. Monimutkaisempi Parvilahden esimerkki:

Eräs tuttavani ukrainalainen karkotettu oli tuloksetta yrittänyt saada esikoistaan oppikouluun. Hän ei itse voinut mennä lahjomaan koulun opettajia saadakseen pojan kouluun, mutta hän sai tietää erään saman koulun opettajista, joka muuten oli koulun johtajan parhaita juomaveikkoja, asuvan perin ahtaalla ja tarvitsevan asunnon. Ukrainalainen tuttavani hankkikin huoneen opettajalle, tämä puolestaan painosti ryypруveljeään koulun johtajaa siten, että tämä otti pojan kouluun muka tietämättä tämän isän poliittista asemaa. Ja niin olivat kaikki tyytyväisiä.

[5]

Ylellisyystuotteina pidetyt ruokatavarat (suklaa, monet hedelmät, laadukas alkoholi jne.), vaikeasti saatavat kodin elektroniikkatuotteet ja nuorison muotivaatteet (mm. farkut 1970-luvun lopulla) olivat haluttuja mutta monille saatavissa vain suhteiden kautta.[1]

Myös vapaa-ajan vietto vaati blat-suhteita, sillä liput konsertteihin ja teattereihin olivat joskus tavoittamattomissa ilman kontakteja oikeisiin ihmisiin.[1]

Myös asuminen järjestyi Neuvostoliitossa yleensä työpaikan kautta. Oikeilla suhteilla asunto, remontti, lääkärinapu, puhelin ja kenties datšakin järjestyivät hyvin nopeasti.[1]

Matkustaminen ulkomaille oli äärimmäinen ylellisyys, joka kohtasi vain harvoja – yleensä vaikutusvaltaisissa asemissa olevia tai heidän lähipiiriään. Tässä asiassa puolueen jäsenyys ja ns. poliittinen luotettavuus merkitsi paljon.[1]

Työnsaannissa ja ylennyksissä blat oli myös ensiarvoisen tärkeä. Lasten kouluttaminen vaati samoin suhteita; jos niitä oli, jatkokoulutuspaikan saattoi saada ilman pääsykokeita.[1]

Neuvostoliitossa vaihtokauppa muodosti erittäin merkittävän osan taloutta: vuosina 1985–1990 vaihtokaupan osuudeksi arvioitiin noin 35 prosenttia Neuvostoliiton kaikesta kaupankäynnistä. Kaikki tekivät vaihtokauppaa, mutta virallisesti blatia ei ollut olemassa. Venäjän federaation alkuvaiheen talousvaikeuksien vuosina 1995–1999 vaihtokaupan osuus kohosi ylimmillään jopa 50 %:iin koko vuoden kaupankäynnistä.[4] Sittemmin vaihtokaupan osuus pieneni selvästi, mutta vuoden 2008 laman arvioitiin uudelleen lisänneen vaihtokaupan osuutta Venäjän talouselämässä.[4]

Blatin syy ja tausta

Blat ja suhdeverkostot on nähty jatkumona vanhan venäläiseen talonpoikaisen kyläyhteisön (mir) vastavuoroiselle palvelusten antamiselle ja vastaanottamiselle. Palvelusten vaihtaminen oli maalaiskylissä tavallista esimerkiksi kylvön ja sadonkorjuun aikaan.[4]

Ennen vuoden 1917 vallankumousta sana blat viittasi rikollisuuteen ja alamaailmaan, laittomiin toimiin. Blatin käyttö yleistyi 1930-luvulta lähtien tarkoittamaan asioita ja esineitä, joita oli hyvin vaikea hankkia. Ajan myötä blat-sanan merkitys alkoi kehittyä yhä enenevässä määrin reaktiona neuvostoyhteiskunnan luomalle talousjärjestelmälle.[1]

Blat oli keino selviytyä arkipäivän asioista, kun komentotalous ei pystynyt vastaamaan ihmisten (kulutus)tarpeisiin. Valtion suoran ja virallisen jakeluverkoston rinnalle syntyi ratkaisuksi epävirallisia kuluttajarenkaita, jotka auttoivat hankkimaan tavaroita ja vaikeasti saatavia elintarvikkeita. Voidaan sanoa, että virallinen palkka muodosti ainoastaan yhden osan kokonaisansioista, koska siihen voidaan lisätä myös epävirallisista blat-yhteyksistä tulleet etuisuudet.[1]

Blatin käyttäminen nähtiin luonnollisena. Samalla se toisaalta kasvatti epäluottamusta itse systeemiin. Neuvostoyhteiskunnalle oli tyypillistä, että kaikki todellinen tapahtui kulisseissa, epävirallisesti, ja muu oli pelkkää teatteria.[1]

Blatin seuraukset

Blatiin liittyi selvä puolilaittomuuden elementti. Esimerkiksi valtion omaisuus, joka oli julistettu kaikille yhteiseksi, sai blatiin liittyneenä tulkinnan, että se oli jokaisen omaa ja sitä saattoi hyödyntää (ts. varastaa) lähes mielin määrin omiin tarkoituksiinsa. Blatia siis käytettiin myös valtion yhteisen omaisuuden hyödyntämiseen yksityisten suhteiden kautta. Pääsy käsiksi yhteisiin resursseihin yksityisen hyödyn vuoksi tuhosi ihmisten mielessä toisen omaisuuden kunnioituksen sekä käsityksen yksityisestä ja yhteisestä.[1]

Puolilaittomasta blatista tuli neuvostoaikana oleellinen osa yhteiskunnan toimintaperiaatteita. Blat ei ollut vain systeemin luoma tuote, vaan se toimi myös systeemin muokkaajana.[1]

Neuvostoaikana blat ei ollut lahjontaa, sillä lahjus liittää toimijat toisiinsa ja blatissa oli aina olemassa suhde ihmisten välillä. Lahjonta oli neuvostolainsäädännössä kielletty toisin kuin blat, josta ei ollut edes mainintaa. Kun blatia ei virallisesti ollut olemassa, sitä ei voitu virallisesti kieltääkään. Toisaalta lahjontaan liittyy suora ja välitön maksu, mikä ei yleensä kuulunut blatiin. Lahjuksen ottaja myös käyttää asemaansa omaksi hyödykseen, mikä ei kuulunut blatin periaatteisiin, jotka perustuivat yhteistyöhön ja keskinäiseen auttamiseen.[1]

Blat ei ollut myöskään korruptiota, sillä korruptio liittyy enemmän julkisiin laitoksiin ja byrokratiaan kuin yksilön etuun, mutta rajaa on silti vaikea tehdä. Erityisesti markkinatalouden ajan koittaessa vuosina 1992–1993 Venäjällä on ollut hyvin vaikea tehdä eroa blatin ja korruption välillä. Nykyiset suuromaisuudet Venäjällä ovat syntyneet epäselvän yksityistämisprosessin tuloksena.[1]

Blat nykyään

Blat kehittyi neuvostojärjestelmän aikana, mutta vaikka talousjärjestelmä on nyt vaihtunut kapitalismiin, blat ei ole kadonnut. Suhteiden ja suhdeverkoston merkitys on vain muuttunut, sillä kapitalismissa systeemiä määrää raha, ei pula hyödykkeistä. Nykyisin on yllin kyllin hyödykkeitä, mutta kuluttajalla ei ole rahaa, joten edelleen on käytettävä suhteita saadakseen jonkin tuotteen tai palvelun.[6]

Neuvostoliiton hajottua suhdeverkostoilla oli suuri merkitys omaisuuden yksityistämisprosessissa 1990-luvun alussa. Blat tarjosi mahdollisuuden päästä käsiksi yksityistettävään valtion omaisuuteen. Yksityistämisen ensimmäisessä aallossa syntyi yrittäjäkunta, joka oli hoitanut hallinnolliset ongelmat ja siihen liittyvän paperisodan suhdeverkostonsa avulla. Toiseen aaltoon osallistuivat virkamies- ja puoluejohto, joka hallinnollisten kykyjensä avulla pystyi manipuloimaan koko järjestelmää. Tällöin blat alkoi saada myös korruption ja lahjonnan piirteitä.[6]

Henkilösuhteiden tärkeys on ominaista Venäjän liike-elämässä; yritystä ei voi edes perustaa ilman suhdeverkostoa. Sitä vastoin länsimaisessa käytännössä henkilösuhteet yleensä syntyvät liiketoiminnan yhteydessä.[6]

Blatin piirteitä voi nähdä myös nykyisessä hallintojärjestelmässä. Boris Jeltsinin noustua valtaan hän täytti korkeimmat valtion virat omilla tuttavillaan, koska yksipuoluejärjestelmä ei enää kahlinnut hallintoa entiseen tapaan. Samoin Vladimir Putin vaihtoi huippuvirkoihin omat tuttavansa tultuaan presidentiksi. Käytännöksi on siis tullut vaihtaa virkamieskuntaa, joten uusi vallanpitäjä on uhka ylimmälle virkamieskunnalle.[6]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Luukkanen, Arto 2004: Neuvostojen maa. Neuvostoliiton historia 1917–1991. S. 317–320.
  2. ↑ a b Opas Venäläisyyteen. Toimittanut Timo Vihavainen. FT Marina Vituhnoskajan kirjoittaman kappaleen 6. Kansanluonne ja elämäntapa, Kollektivismista, yksityisyydestä ja sosiaalisista verkostoista kertovat sivut 114-119. Otava, 2007. 352 sivua. ISBN 978-951-1-22253-8.
  3. ↑ Parvilahti, Unto (1957/2004). Berijan tarhat, 276. 
  4. ↑ a b c d R. Kosonen ja S. Parviainen: Vaihtokaupan renessanssi Venäjällä Idäntutkimus 1/2010, s. 59-64. Viitattu 18.6.2012.
  5. ↑ Parvilahti, Unto (1957/2004). Berijan tarhat, 276. 
  6. ↑ a b c d Parikka, Outi 2007: Äiti-Venäjän aapinen. S. 267–268, 270–271.

Kirjallisuutta

  • Ledeneva, A. 1999: Russia’s Economy of Flavours, Blat Networking and Informal Exchange. Cambridge University Press.