Edvard IV

Edvard IV
Englannin kuningas
Valtakausi	4. maaliskuuta 1461 – 3.lokakuuta 1470
Kruunajaiset	28. kesäkuuta 1461
Edeltäjä	Henrik VI
Seuraaja	Henrik VI
Valtakausi	11. huhtikuuta 1471 – 9. huhtikuuta 1483
Edeltäjä	Henrik VI
Seuraaja	Edvard V
Syntynyt	28. huhtikuuta 1442 Rouen, Ranska
Kuollut	9. huhtikuuta 1483 (40 vuotta) Westminster, Lontoo, Englanti
Puoliso	Elisabet Woodville
Lapset	Elisabet Maria Cecilia Edvard V Margareeta Rikhard Anne Yrjö Katariina Bridget
Suku	York
Isä	Rikhard Plantagenet
Äiti	Cecily Neville
Uskonto	katolinen
Nimikirjoitus

Edvard IV (28. huhtikuuta 1442 Rouen – 9. huhtikuuta 1483 Westminster) oli Englannin kuningas vuosina 1461–1483, lukuun ottamatta muutaman kuukauden jaksoa 1470–1471, jolloin vallassa oli edellinen kuningas Henrik VI.

Edvard oli ensimmäinen York-sukuinen hallitsija, jonka väitetty perinnöllinen oikeus kruunuun tuli siitä, että hänen isänsä Yorkin herttua Rikhard oli Plantagenet-sukua ja Edvard III:n suora jälkeläinen. Edvard IV sai vallan pitkällisten taisteluiden kautta ruusujen sodissa. Loppukausi Henrik VI:n kuoleman jälkeen oli rauhallisempaa. Hän yritti ilman menestystä edeltäjänsä menettämän Ranskan kruunun takaisinvaltausta.

Nuoruus ja valtaannousu

Edvard Yorkilainen syntyi Rouenissa, Ranskassa Rikhard Plantagenetin toisena poikana. Hänen äitinsä oli Cecily Neville. Edvard oli vanhin neljästä pojasta, jotka säilyivät hengissä täysikäisiksi. Yorkin haastettua hallinneen Lancaster-suvun syntyi valtataistelu, joka tunnetaan ruusujen sotana. Edvardin isän kuoltua vuonna 1460 Wakefieldin taistelussa Edvard peri tämän vaatimuksen Englannin kruunusta.

Richard Nevillen (joka tunnetaan nimellä "Kuninkaantekijä"), Warwickin jaarlin tukemana Edvard näytti jo nuorena johtajan lahjojaan lyöden Lancaster-suvun kannattajia useissa taisteluissa. Kun Henrik ja hänen voimakastahtoinen vaimonsa Margareeta Anjoulainen sotivat pohjoisessa, Neville otti haltuunsa pääkaupungin ja sai Edvardin julistettua kuninkaaksi vuonna 1461. Edvard vahvisti asemaansa samana vuonna voitolla Towtonin taistelussa, jossa lancasterilaiset lyötiin täydellisesti.

Valtakausi

Edvard oli pitkä, voimakas, komea, seurallinen, antelias ja suosittu. Warwickin jaarli, joka uskoi pystyvänsä jatkamaan valtaansa Edvardin kautta painosti kuningasta etsimään aviokumppani merkittävästä eurooppalaisesta valtiosta - jaarli saattoi mahdollisesti myös toivoa Edvardin naivan yhden hänen tyttäristään ^[1]. Edvard toteutti pitkälle mentorinsa tahtoa, mutta etääntyi tästä naimalla 1. toukokuuta 1464 salaa leskirouva Elisabet Woodvillen (Edvardin on väitetty myös naineen aiemmin salaa toisen lesken, Lady Eleanor Talbotin). Elisabetillä oli useita suhteellisen köyhiä, mutta kunnianhimoisia lancasterilaisia sukulaisia. Näillä sukulaisilla ei ollut todellista valtaa uhata Richard Nevilleä, mutta jaarli oli huolissaan vaikutuksesta, joka näillä oli kuninkaaseen. Näin jaarli kääntyi Edvardia vastaan kuninkaan tyytymättömän veljen Yrjön, Clarencen herttuan avulla.

Suurin osa kuninkaan armeijasta (ilman Edvardia) lyötiin Edgecote Moorin taistelussa heinäkuussa 1469 ja Edvard kaapattiin myöhemmin Olneyssa. Nevillen joukot vangitsivat myös Edvardin apen Richard Wydevillen ja langon John Wydevillen taistelun jälkeen Chepstowissa. Molemmat mestattiin Kenilworthissa 12. elokuuta 1469 tekaistujen syytteiden perusteella.

Neville yritti hallita maata Edvardin nimissä, mutta aatelisto oli vastahakoinen, sillä monet heistä olivat kiitollisuudenvelassa kuninkaalle. Kapinamieli alkoi nousta, ja Nevillen oli pakko vapauttaa kuningas. Edvard ei vapauduttuaan surmannut Nevillea tai Yrjöä vaan pyrki sovintoon heidän kanssaan. Neville ja Yrjö aloittivat kuitenkin pian uuden kapinan. He epäonnistuivat ja siirtyivät maanpakoon Ranskaan vuonna 1470.

Ranskassa jaarli ja herttua solmivat liiton Henrik VI:n vaimon Margareetan kanssa. He sopivat kannattavansa Henrikin paluuta valtaan kiitoksena Ranskan tuesta maihinnousussa, joka tapahtui vuonna 1470. Tällä kertaa Edvard joutui pakenemaan, koska Richardin veli, Montagun markiisi John Neville oli myös loikannut lancasterilaisten puolelle - tämä muutti kuninkaan sotilaallisen aseman kestämättömäksi.

Nyt Henrik VI palasi valtaan lyhyeksi aikaa, jonka Edvard vietti maanpaossa Burgundissa. Burgundia hallitsivat Edvardin lanko Kaarle, Burgundin herttua ja sisko Margareeta. Kaarle oli haluton auttamaan Edvardia, mutta Ranskan julistettua sodan Burgundille Kaarle päätti auttaa.

Palattuaan Englantiin suhteellisen pienen joukon kanssa Edvard vältteli mahdollisia vihollisjoukkoja vaatimalla kuten Henrik Bolingbroke (eli Henrik IV) seitsemänkymmentä vuotta aiemmin ainoastaan herttuakuntaansa takaisin (Edvard oli ennen kruunaustaan Yorkin herttua). Yorkin kaupunki kuitenkin sulki porttinsa Edvardilta. Edvardin marssiessa kohti etelää hän alkoi saada lisää kannattajia. Hänen veljensä Yrjö katsoi mahdollisuutensa paremmiksi Edvardin kuin Henrik VI:n kanssa ja siirtyi Edvardin kannattajaksi. Edvard löi Richard Nevillen joukot ja surmasi jaarlin Barnetin taistelussa 14. huhtikuuta 1471. Nevillen kuoltua Edvard tuhosi loput lancasterilaisesta vastarinnasta Tewkesburyn taistelussa 4. toukokuuta 1471. Walesin prinssi ja Lancaster-suvun kruununperillinen Edvard Westminsteriläinen sai surmansa joko itse taistelussa tai pian sen jälkeen, ja muutama viikko myöhemmin, samana yönä kun Edvard saapui Lontooseen, Towerissa vangittuna ollut Henrik VI murhattiin. Näin lancasterilainen vastarinta oli saatu tuhottua kokonaisuudessaan.

Edvard pikkuveljet Yrjö, Clarencen herttua ja Rikhard, Gloucesterin herttua (myöhemmin kuningas Rikhard III) naivat molemmat Warwickin jaarlin ja Anne Beauchampin tyttäret Isabella ja Anne Nevillen. Yrjö todettiin myöhemmin syylliseksi juonitteluun Edvardia vastaan ja vangittiin Lontoon Toweriin. Hänet "teloitettiin yksityisesti" 18. helmikuuta 1478; myöhemmän legendan mukaan hänet hukutettiin Malmsey-viinitynnyriin.

Uudelleen valtaan tulonsa jälkeen Edvard ei kohdannut enää kapinoita, koska lancasterilaisten suku oli lähestulkoon hävitetty. Hänen ainoa vihollisensa oli maanpaossa elänyt Henrik Tudor. Edvard julisti sodan Ranskalle vuonna 1475. Se selvitettiin Picquignyn rauhassa 29. elokuuta 1475. Rauhansopimuksessa Edvard sai 75 000 kruunua ja sen jälkeen vuosittain 50 000 kruunua Ranskalta. Edvard tuki myös Albanyn herttuan Alexander Stewartin pyrkimyksiä nousta Skotlannin kuninkaaksi.

Edvard sairastui pääsiäisenä 1483, mutta säilyi elossa riittävän kauan pystyäkseen tekemään testamenttiinsa lisäyksiä, joista tärkein oli hänen veljensä Rikhardin nimeäminen valtionhoitajaksi. Edvard kuoli 9. huhtikuuta 1483 oltuaan kolme päivää koomassa. Aikalaisten arveluiden mukaan hän kuoli liiallisen syömisen, juomisen ja irstailun seurauksena ^[1].

Edvard haudattiin St George's Chapeliin (Pyhän Yrjön kappeli) Windsorin linnassa. Edvardia seurasi kuninkaana hänen 12-vuotias poikansa, Edvard V, jonka parlamentin säädös Titulus Regius kuitenkin pian syrjäytti valtaistuimelta ja uudeksi kuninkaaksi nousi Rikhard III. Edvardin tyttärestä Elisabet Yorkilaisesta tuli myöhemmin Henrik VII:n puoliso ja Elisabetin pojasta tuli kuningas Henrik VIII.

Lapset

Edvardilla ja Elisabet Woodvillellä oli kymmenen lasta.

• Yorkin Elisabet (1466–1503), Henrik VII:n puoliso, Henrik VIII:n äiti ja kaikkien myöhempien Englannin, Ison-Britannian ja Yhdistyneen kuningaskunnan monarkkien esiäiti.
• Maria Yorkilainen (1467–1482)
• Cecilia Yorkilainen (1469–1507), ensimmäinen aviopuoliso John Welles, Wellesin varakreivi, toinen Thomas Kymbe
• Edvard V (1470–1483?)
• Margareeta Yorkilainen (1472–1472)
• Rikhard Shrewsburylainen, Yorkin herttua (1473–1483?)
• Anne Yorkilainen (1475–1511), meni naimisiin Thomas Howardin, Norfolkin herttuan kanssa
• Yrjö Plantagenet, Bedfordin herttua (1477–1479)
• Katariina Yorkilainen (1479–1527), meni naimisiin William Courtenayn, Devonin jaarlin kanssa
• Bridget Yorkilainen (1480–1517), josta tuli nunna

Titulus Regiuksen myötä lapset julistettiin aviottomiksi, koska katsottiin Edvardin olleen naimisissa Lady Eleanor Botelerin kanssa ennen Elisabetia. Julistus mitätöitiin pian sen jälkeen kun Henrik VII astui valtaan: se oli tehnyt tulevan kuningattaren Elisabet Yorkilaisen aviottomana syntyneeksi.

Edvardilla oli lukuisia rakastajattaria, joista tunnetuin oli Jane Shore. Hänellä sanotaan olleen myös useita aviottomia lapsia:

• Lady Eleanor Talbotin kanssa
  • Edward de Wigmore (k. 1468), kerrotaan kuolleen lapsena yhdessä äitinsä kanssa
• Elizabeth Lucy tai Elizabeth Waite
  • Elizabeth Plantagenet (s. noin 1464), nai Sir Thomas Lumleyn vuonna 1477
• tuntematon äiti, viime aikoina on spekuloitu lasten olevan Lucyn tai Waiten
  • Grace Plantagenet, hänen tiedetään olleen läsnä äitipuolensa Elisabet Woodwillen hautajaisissa vuonna 1492
  • Mary Plantagenet, nai Ellamin Henry Harmanin, Thomas ja Elizabeth Harmanin pojan
  • tytär, jonka sanotaan olleen John Tuchetin, Audleyn paronin ensimmäinen vaimo

Perkin Warbeck, joka yritti periä kruunun väittämällä olevansa Rikhard Shrewsburylainen, muistutti ulkonäötään Edvardia ja on epäilty Warbeckin mahdollisesti olleen Edvardin avioton poika.

Vaihtoehtoiset teoriat isästä

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Joidenkin väitteiden mukaan Edvard ei olisi ollut Rikhard Plantagenetin biologinen lapsi, koska Rouenin katedraalin historiankirjoista löytyneiden todisteiden mukaan Rikhard olisi ollut sotamarssilla ja poissa Rouenista yhdeksän kuukautta ennen Edvardin syntymää. Samoin Edvardin kastajaiset olisivat olleet pienimuotoisemmat kuin veljensä Edmundin. Mikäli Edvard ei olisi ollut Rikhardin poika, hänen tyttärensä avioliitto Beaufort-lancasterilaisen Henrik VII:n kanssa olisi ollut siinä mielessä täysin turha, että se ei olisi vahvistanut Henrikin vaatimusta kruunuun, eikä antanut laillista oikeutta Henrikin jälkeläisille Englannin valtaistuimelle. Asiasta on tehty tv-ohjelma.^selvennä Näkemystä Edvardin laittomuudesta valtaistuimelle pidetään subjektiivisena^selvennä modernissa historiantulkinnassa, eikä Edvardin isän tiedetä kiistäneen isyyttään. Laillisuuskysymyksen on saattanut nostaa esille myös Edvardin nuorempi vastustaja Rikhard III vahvistaakseen omaa asemaansa ja näin väite laittomuudesta on saattanut olla täysin keksitty.

Lähteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Edvard IV Wikimedia Commonsissa

Edeltäjä: Henrik VI

Englannin kuningas 1461–1483

Seuraaja: Edvard V

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI 2 VIAF WorldCat Kansalliset Espanja Ranska BnF data Saksa Italia Israel Yhdysvallat Ruotsi Tšekki Australia Alankomaat Puola Vatikaani Taiteenala Te Papa (New Zealand) ULAN Henkilöt Deutsche Biographie Trove Muut IdRef