Elias James Corey
Elias James Corey
Henkilötiedot
Syntynyt 12. heinäkuuta 1928 Methuen, Massachusetts, Yhdysvallat Koulutus ja ura
Tutkinnot
MIT (tohtori, 1951)
Väitöstyön ohjaaja
John C. Sheehan
Instituutti
Harvard
Tutkimusalue
Orgaaninen kemia
Tunnetut työt
retrosynteettinen analyysi
Palkinnot
Nobelin kemianpalkinto (1990)Wolfin palkinto
Infobox OK
Elias James Corey (s. 12. heinäkuuta 1928 ) on yhdysvaltalainen tieteilijä, jolle myönnettiin vuonna 1990 Nobelin kemianpalkinto ansioista orgaanisen synteesin teorian ja metodologian kehittämisessä.[1] Hänet on niin ikään palkittu Japani-palkinnolla vuonna 1989 .
Corey syntyi Massachusettsissa libanonilaisille maahanmuuttajavanhemmille. Hänen alkuperäinen nimensä oli William; äiti antoi pojalle uuden nimen kunnioittaakseen isää, joka oli kuollut pojan ollessa vasta puolitoistavuotias. Hän valmistui Massachusetts Institute of Technologystä ja liittyi Illinoisin yliopiston Urbana-Champaignin kampuksen henkilökuntaan.[2]
Vuonna 1957 Corey alkoi kehittää kemiallista synteesiä menetelmäksi, jota kutsuttiin myöhemmin retrosyteemiksi. Siihen asti synteesiä oli tehty aloittamalla tutuista yhdisteistä ja kokoamalla niitä monimutkaisemmiksi yhdisteiksi. Corey aloitti monimutkaisesta yhdisteestä jonka hän halusi syntetisoida ja tarkasteli teoreettisesti sen rakennusosia pilkkoen sen pienemmiksi palasiksi kunnes pääsi palasiin joita voitiin toteuttaa. Core ja hänen ryhmänsä valmistivat synteettisesti yli sataa luonnossa tavattua ainetta, kuten neidonhiuspuussa olevaa yhdistettä, jota on käytetty kiinalaisessa lääketieteessä.[3]
Corey siirtyi vuonna 1959 Harvardin yliopistoon , jossa hän nykyisin on orgaanisen kemian emeritusprofessorina. Hänet valittiin Kansalliseen tiedeakatemiaan vuonna 1966 ; hänelle on lisäksi myönnetty Royal Societyn ulkomaalaisjäsenyys, Wolfin palkinto 1986 , National Medal of Science 1988 ja Priestley-mitali 2004 .[4]
Lähteet
1980-luku 1990-luku
1990: William Jason Morgan, Dan McKenzie , Xavier Le Pichon | Marvin Minsky
1991: John Julian Wild | Jacques-Louis Lions
1992: Ernest John Christopher Polge | Gerhard Ertl
1993: Kary B. Mullis | Frank Press
1994: Arvid Carlsson | William Hayward Pickering
1995: Edward F. Knipling | Nick Holonyak
1996: Masao Ito | Charles K. Kao
1997: Joseph F. Engelberger, Hiroyuki Yoshikawa | Takashi Sugimura, Bruce N. Ames
1998: Jozef S. Schell, Marc C. E. Van Montagu | Leo Esaki
1999: Don C. Wiley, Jack L. Strominger | W. Wesley Peterson
2000-luku 2010-luku
2010: Peter Vitousek | Shun’ichi Iwasaki
2011: Toshio Hirano, Tadamitsu Kishimoto | Kenneth Thompson , Dennis Ritchie
2012: Masato Sagawa | Janet Rowley , Brian Druker, Nicholas Lydon
2013: John Frederick Grassle | Jean M. J. Fréchet, C. Grant Willson
2014: C. David Allis | Yasuharu Suematsu
2015: Alain Fischer, Theodore Friedmann | Yutaka Takahasi
2016: Steven D. Tanksley | Hideo Hosono
2017: Adi Shamir | Emmanuelle Charpentier , Jennifer Doudna
1901–1925 1926–1950 1951–1975
1951: McMillan , Seaborg
1952: Martin , Synge
1953: Staudinger
1954: Pauling
1955: du Vigneaud
1956: Hinshelwood , Semjonov
1957: Todd
1958: Sanger
1959: Heyrovský
1960: Libby
1961: Calvin
1962: Perutz , Kendrew
1963: Ziegler , Natta
1964: Hodgkin
1965: Woodward
1966: Mulliken
1967: Eigen , Norrish , Porter
1968: Onsager
1969: Barton , Hassel
1970: Leloir
1971: Herzberg
1972: Anfinsen , Moore , Stein
1973: E. O. Fischer , Wilkinson
1974: Flory
1975: Cornforth , Prelog
1976–2000
1976: Lipscomb
1977: Prigogine
1978: Mitchell
1979: Brown , Wittig
1980: Berg , Gilbert , Sanger
1981: Fukui , Hoffmann
1982: Klug
1983: Taube
1984: Merrifield
1985: Hauptman , Karle
1986: Herschbach , Lee , Polanyi
1987: Cram , Lehn , Pedersen
1988: Deisenhofer , Huber , Michel
1989: Altman , Cech
1990: Corey
1991: Ernst
1992: Marcus
1993: Mullis , Smith
1994: Olah
1995: Crutzen , Molina , Rowland
1996: Curl , Kroto , Smalley
1997: Boyer , Walker , Skou
1998: Kohn , Pople
1999: Zewail
2000: Heeger , MacDiarmid , Shirakawa
2001–
2001: Knowles , Noyori , Sharpless
2002: Fenn , Tanaka , Wüthrich
2003: Agre , MacKinnon
2004: Ciechanover , Hershko , Rose
2005: Grubbs , Schrock , Chauvin
2006: Kornberg
2007: Ertl
2008: Shimomura , Chalfie , Tsien
2009: Ramakrishnan , Steitz , Yonath
2010: Heck , Suzuki , Negishi
2011: Shechtman
2012: Lefkowitz , Kobilka
2013: Karplus , Levitt , Warshel
2014: Betzig , Hell , Moerner
2015: Lindahl , Modrich , Sancar
2016: Sauvage , Stoddart , Feringa
2017: Dubochet , Frank , Henderson
2018: Arnold , Smith , Winter
2019: Goodenough , Whittingham , Yoshino
2020: Charpentier , Doudna
2021: List , MacMillan
2022: Bertozzi , Meldal , Sharpless
2023: Bawendi , Brus , Jekimov
1970-luku 1980-luku 1990-luku 2000-luku 2010-luku
2011: Stuart A. Rice, Ching W. Tang, Krzysztof Matyjaszewski
2012: A. Paul Alivisatos, Charles M. Lieber
2013: Robert S. Langer
2014: Chi-Huey Wong
2016: Kyriacos Costa Nicolaou, Stuart Schreiber
Kansainväliset Kansalliset Tieteilijät Henkilöt Muut
The article is a derivative under the Creative Commons Attribution-ShareAlike License .
A link to the original article can be found here and attribution parties here
By using this site, you agree to the Terms of Use . Gpedia ® is a registered trademark of the Cyberajah Pty Ltd