Evankeliumi Johanneksen mukaan

Evankeliumi Johanneksen mukaan
Τὸ κατὰ Ἰωάννην εὐαγγέλιον
Raamattu
Uusi testamentti
Evankeliumin jakeet 5:7-12 evankeliumikirjasta 500-luvulta.
Evankeliumin jakeet 5:7-12 evankeliumikirjasta 500-luvulta.
Synty
Kirjoittaja (perint.) Johannes
Kirjoituspaikka Efesos tai
muu Vähä-Aasia[1]
Ajoitus n. 90–95 jaa.
Teksti
Genre evankeliumi
Alkukieli koinee-kreikka
Lyhenne Joh.
Lukuja 21
Jakeita 879
Edeltävä:
< Luuk.Seuraava:
Ap. t. >
Katso myösLuettelo Raamatun kirjoista

Evankeliumi Johanneksen mukaan eli Johanneksen evankeliumi (m.kreik. Τὸ κατὰ Ἰωάννην εὐαγγέλιον, To kata Iōannēn euangelion) on neljäs ja nuorin Uuden testamentin evankeliumeista. Se poikkeaa tyyliltään ja sisällöltään huomattavasti kolmesta muusta evankeliumista eli niin sanotuista synoptisista evankeliumeista, ja on todennäköisesti kirjoitettu niistä itsenäisesti, ja myös viimeisenä. Perinteisesti evankeliumin kirjoittajana on pidetty evankelista Johannesta.

Johanneksen evankeliumia pidetään evankeliumeista hengellisimpänä. Johanneksen tunnus, kotka, puhuu sekin taivaallisista näkökulmista.

Historia

Ajoitus ja kirjoittaja

Evankeliumin ajoitus on tärkeä, koska se on kirjoitettu evankeliumeista viimeisenä, ja sen kirjoitusajankohta määrittää siksi myös kaikkien Uuteen testamenttiin hyväksyttyjen evankeliumien kirjoittamisen päättymisajankohdan. Lähes kaikki tutkijat määrittävät evankeliumin kirjoitusajankohdaksi ensimmäisen vuosisadan lopun tai toisen vuosisadan alun.

Evankelista Johannes. El Greco, n. 1605.

Evankeliumi itsessään kertoo vain, että sen on kirjoittanut Jeesuksen seuraaja, johon viitataan aina sanoilla "se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain". Perinteisesti kristityt ovat yhdistäneet kirjoittajan apostoli Johannekseen. Eräs peruste väittämälle on ollut, että Lyonin piispa Irenaeus väitti toisen vuosisadan lopulla kuulleensa nuorena, mahdollisesti Polykarpokselta, että kirjoittaja oli apostoli Johannes.lähde? Johanneksen on kristillisessä perinteessä sanottu olleen opetuslapsista nuorin, eläneen pisimpään, ja olleen ainoa opetuslapsista joka ei kärsinyt marttyyrikuolemaa. Näin hän olisi voinut olla elossa myös ensimmäisen vuosisadan loppupuolella. Hänen väitetään eläneen tuolloin Efesoksessa.

1800-luvulta lähtien osa tutkijoista on kyseenalaistanut käsityksen apostoli Johanneksesta tekstin kirjoittajana, ja tekstintutkimuksella on pyritty todistamaan, että evankeliumi olisi kirjoitettu useita vuosikymmeniä siinä kerrottuja tapahtumia myöhemmin. Tekstistä käy selvästi ilmi, että se on kirjoitettu Jerusalemin temppelin tuhoamisen vuonna 70 jälkeen, ja myös juutalaiskristittyjen ja paavalilaisten kristittyjen oppiriitojen alkamisen jälkeen. F. C. Bauer on esittänyt jopa niin myöhäistä kirjoitusajankohtaa kuin 160.lähde? Nykyään useimmat tutkijat ovat sitä mieltä, että evankeliumi on kirjoitettu kahdessa tai kolmessa osassa, alkaen vuosina 50–70 ja päättyen viimeiseen, tänään tuntemaamme versioon joskus vuosien 95–100 välillä.lähde? Ajoituksen päättyminen näihin vuosiin johtuu siitä, että evankeliumin luku 21, evankeliumin eräänlainen "liite", puhuu "rakastetun opetuslapsen" kuolemasta. Jos tämä "Johannes" oli ollut Jeesuksen opetuslapsi tai jonkun opetuslapsen seuraaja, hän olisi todennäköisesti kuollut joskus vuosien 90–100 välillä. Konservatiiviset tutkijat hylkäävät tällaiset väitteet.lähde?

Johanneksen evankeliumissa ei ole selviä merkkejä siitä, että kirjoittaja olisi tuntenut Markuksen evankeliumia, jonka eri versioita Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit käyttivät hyväkseen. Myöskään niin sanottu "Q-lähde" ei ole kuulunut hänen aineistonsa piiriin. Vastaavasti näissä evankeliumeissa ei ole merkkejä siitä, että kirjoittajat olisivat tunteneet Johanneksen evankeliumia. Yhteistä näille kaikille evankeliumeille on Jeesuksen kuolemaa kuvaavien tapahtumien yleinen kulku. Kirjoitus lieneekin syntynyt joko samaan aikaan muiden evankeliumien kanssa, mikä painottaisi kaikkien evankeliumien kirjoittamisen suhteellista yhtäaikaisuutta, tai muista seurakunnista tietoisen aatteellisesti tai maantieteellisesti eristäytyneessä tai erotetussa yhteisössä.

Kriittisten tutkijoiden mukaan Johanneksen evankeliumi on muiden evankeliumin tavoin perustunut mitä todennäköisimmin aiempiin teksteihin, jotka ovat sittemmin hävinneet. Johanneksen yhteisöä tutkinut Raymond E. Brown sanoo tunnistavansa tekstistä kolme eri kerrostumaa: ensimmäinen versio perustuisi kirjoittajan henkilökohtaiseen kokemukseen Jeesuksesta, toinen versio olisi "evankelistan" kirjallinen luomus, joka on hyödyntänyt myös muita lähteitä, ja kolmas versio olisi nykyisin tunnettu edelleen muokattu versio.

Egyptistä 1920-luvulla löytynyt papyruksenpala, niin kutsuttu Rylandin papyrus (P52), sisältää kaksi kreikankielistä katkelmaa Johanneksen evankeliumista, toisella puolella jakeet 18:31–33 ja toisella puolella jakeet 18:37–38.[2] C. H. Roberts on ajoittanut papyruksen toisen vuosisadan ensimmäiselle puoliskolle. Ajoitusta on kuitenkin epäilty kahdella perusteella. Ensinnäkään mitään toista kreikankielistä tekstikatkelmaa ei ole ajoitettu niin kapealle aikavälille pelkästään käsin kirjoitetun tekstin perusteella, ottamatta huomioon tekstuaalista todistusaineistoa. Toisekseen katkelma ei ole papyruskääröstä vaan koodeksista eli kirjasta, joka myöhemmin syrjäytti muotona papyruskääröt. Jos katkelma on peräisin toisen vuosisadan ensimmäiseltä puoliskolta, se olisi samalla myös huomattavan varhainen esimerkki koodeksista. Koska katkelma on kooltaan pieni — noin yhdeksän kertaa viisi senttimetriä — ei ole selvää, onko se peräisin meidän tuntemamme evankeliumin kokonaisesta versiosta.

Tutkijat kuitenkin myöntävät yleisesti, että katkelma on varhaisin tunnettu Uuden testamentin tekstilöytö millään kielellä. Sen lähin kilpailija iässä on Egertonin evankeliumi, toisen vuosisadan puolesta välistä peräisin oleva katkelma tuntemattomasta evankeliumista, joka ei ole yksikään neljästä kanonisesta evankeliumista, mutta muistuttaa kuitenkin enemmän Johanneksen evankeliumia kuin synoptisia evankeliumeja. Näin Egertonin evankeliumi saattaa edustaa tekstiltään saman perinteen varhaisempaa, vähemmän kehittynyttä muotoa, vaikka itse katkelma onkin myöhäisempi.

Muita ehdotuksia kirjoittajasta

On myös esitetty muita teorioita kirjoittajasta. Eräs näistä on Ramon K. Jusinon väite, että evankeliumi olisi perustunut Magdalan Marian välittämään perimätietoon[3]. Nimettömän kirjoittajan ja Marian yhdistäminen perustuu siihen, että evankeliumin kirjoittajan mainitaan useaan kertaan olevan "opetuslapsi, jota Jeesus rakasti", kun taas myöhemmin löydetyt gnostilaiset evankeliumit toiselta vuosisadalta, kuten Filippuksen evankeliumi, esittävät Marian Jeesuksen eniten rakastamana opetuslapsena. Ne evankeliumin kohdat, joissa "rakastettu opetuslapsi" mainitaan mieheksi, ovat ristiriidassa kolmen muun evankeliumin kanssa, joissa vastaavissa tilanteissa esiintyy nimenomaan Magdalan Maria. Lisäksi näissä kohdissa evankeliumin oma johdonmukaisuus on puutteellinen. Mahdollisesti evankeliumin kuvaama naispuolinen opetuslapsi muutettiin myöhemmässä vaiheessa mieheksi, millä saavutettiin evankeliumille miesvaltaiseksi muuttuneen myöhäisroomalaisen kirkon virallinen hyväksyntä. Tämä olisi myös pätevä syy sille, miksi "rakastetun opetuslapsen" henkilöllisyys salattiin evankeliumissa niin tarkkaan, mille muutoin on vaikea keksiä mitään järkevää perustetta.

Väitteen kannattajat ovat ehdottaneet, että kirjoittaja olisi mahdollisesti kätkenyt evankeliumiin avaimen "rakastetun opetuslapsen" henkilöllisyydestä. Evankeliumin viimeisessä luvussa, joka vaikuttaa jälkikäteen lisätyltä, mahdollisesti samaan aikaan "rakastettua opetuslasta" koskeneiden muutosten kanssa, kuvataan ensin Pietarin irrallinen kalamatka ja sitten keskustelu "rakastetun opetuslapsen" kohtalosta. Pietarin saamien kalojen lukumäärä "153" on "Magdalan" alkuperäisen kreikankielisen kirjoitusasun ἡ Μαγδαληνή ((h)ē Magdalēnē) kirjaimien gematrinen[4] summa (8 + 40 + 1 + 3 + 4 + 1 + 30 + 8 + 50 + 8 = 153).

Sisältö

Katso myös: Johannes 1, 3, 4 ja 5
Joh. 16:23-30, Codex Vercellensis vuodelta 370, latinaksi.

Evankeliumi alkaa tunnetulla "logos-hymnillä" (Joh. 1:1–5 [5]), jonka ensimmäiset sanat ovat:

»1 Alussa oli Sana [Logos]. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona.

2 Kaikki syntyi Sanan voimalla.

3 Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä.»

Tämä eräänlainen esipuhe linkittää evankeliumin selvästi kahteen Vanhan testamentin kohtaan: toisaalta luomiskertomukseen, jossa Jumala luo valkeuden sanallaan (Moos. 1:1 [6]), ja toisaalta Sananlaskujen kirjaan, jossa mainitaan kuinka Viisaus ensimmäisenä Jumalan teoista on ollut seuraamassa hänen luomistyötään (Sananl. 8[7]). Evankeliumi opettaa, että tämä sana, valkeus ja viisaus on Jeesus.

Tämän esipuheen jälkeen kerronta alkaa jakeesta 6, ja koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa (Joh. 1:6–12:50) sisältää Jeesuksen julkisen toiminnan ajan alkaen Johannes Kastajan antamasta kasteesta. Toinen osa (Joh 13:1–21:25) esittää Jeesuksen yksityiselämässä lähimpien opetuslastensa keskuudessa (luvut 13–17), ja hänen kärsimyksensä ja ristiinnaulitsemisensa sekä ilmestymisensä kuoleman jälkeen (luvut 18–20). Luvun 20 viimeiset kaksi jaetta vaikuttavat olleen alkuperäinen lopetus evankeliumille. Se sekä luku 21, "liite", kertovat enemmän Jeesuksen ylösnousemusta seuranneista kohtaamisista opetuslasten kanssa kuin muut evankeliumit, sekä "rakastetusta opetuslapsesta" ja siitä että juuri hän on kirjoittanut evankeliumin. Luvun 21 viimeisessä jakeessa alkuperäinen lopetus toistetaan.

Johanneksen evankeliumin jae 3:16[8] eli niin sanottu "pienoisevankeliumi" on Uuden testamentin tunnetuin lause:

»Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän .»
(Joh. 3:16, KR38)

Evankeliumin levittämiseen erikoistuneen Gideons International -säätiön mukaan tämä lause on käännetty yli 1 100 kielelle.lähde?

Evankeliumin lopussa, jakeessa Joh. 20:31, kirjoittaja kertoo syyn evankeliumin kirjoittamiseen: ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden”.

Erot synoptisiin evankeliumeihin

Johanneksen evankeliumi eroaa selvästi synoptisista evankeliumeista, jotka jakavat paljon yhteistä materiaalia ja kuvaavat enemmän Jeesuksen elämää ja opetuksia. Johanneksen evankeliumissa ei esimerkiksi kerrota yhtään Jumalan valtakuntaa koskevaa vertausta, jotka synoptisissa evankeliumeissa muodostavat Jeesuksen opetuksen keskeisen sisällön. Ruokkimisihmettä ("viisi leipää ja kaksi kalaa") lukuun ottamatta Johannes ei myöskään kerro yhtään samaa ihmetekoa kuin synoptiset evankeliumit. Sen sijaan Johannes esittää omia suuria tunnustekoja, joista synoptiset evankeliumit eivät kerro, muun muassa veden muuttaminen viiniksi, syntymästään sokean parantaminen ja Lasaruksen herättäminen kuolleista. Lisäksi Johanneksen evankeliumi on ainoa evankeliumi, joka kertoo roomalaisten sotilaiden pidättäneen Jeesuksen. Johanneksen evankeliumissa myös selitetään motiivi Jeesuksen teloittamiselle: ”Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?”[9]

Johanneksen evankeliumin alku, Durhamin evankeliumikirja.

Myös opillisissa painotuksissa Johanneksen evankeliumi poikkeaa muista. Johanneksen evankeliumissa annetaan erityisen paljon painoa Isän ja Pojan suhteelle. Evankeliumin kirjoittaja painottaa Isän ja Pojan ykseyttä, kun taas synoptiset evankeliumit keskittyvät lähinnä Jeesukseen Jumalan poikana. Juuri Johanneksen kirjoituksilla on ollut huomattava merkitys kristinuskon myöhemmissä kirkolliskokouksissa vahvistettuihin tulkintoihin muun muassa Pyhästä Kolminaisuudesta. Johannes esittää paljon selvemmin väitteitä siitä, että Jeesus on Jumalan ainoa poika, sen sijaan että hän olisi vain Ihmisen Poika. Evankeliumi keskittyy myös Lunastajan ja uskovaisten väliseen suhteeseen, esittää Pyhän Hengen Lohduttajana (kreik. paraklete), sekä asettaa rakkauden etualalle kristillisenä luonteenpiirteenä. Johanneksen evankeliumi painottaa uskon merkitystä ihmisen pelastuksessa, siinä mistä synoptisista evankeliumeista on löydetty enemmän teoille painoarvoa antavaa julistusta.

Lähteet

Rudolf Bultmann esitti teoksessaan Das Evangelium des Johannes (1941), että Johanneksen evankeliumin kirjoittaja hyödynsi aiempaa suullista tai käsin kirjoitettua Jeesuksen ihmeistä kertovaa perimätietoa, joka oli itsenäinen synoptisista evankeliumeista. Tätä kutsutaan nimellä "Merkkien evankeliumi". Sen on arveltu olleen kierrossa jo ennen vuotta 70. Todisteet sen olemassaolosta ovat kuitenkin kadonneet. Sellaisetkin tutkijat, jotka eivät katso, että tällaisen tekstin koostumusta voitaisiin enää selvittää, ovat kiinnittäneet huomiota Johanneksen kuvaamien ihmeiden luonteeseen. Tekstikriitikot ovat huomauttaneet, että kaikki ihmeet tai "merkit" (semeia, ainoastaan Johanneksen käyttämä nimitys), jotka ainoastaan Johannes mainitsee, ovat tapahtuneet ennen Johannesta (Joh. 12:37[10]), että ne ovat luonteeltaan hyvin dramaattisia, ja että ne suoritettiin uskon esillekutsumiseksi. Ne eroavat muista Johanneksen kuvaamista ihmeistä sekä synoptisten evankeliumien kuvaamista ihmeistä siinä, että nämä tapahtuivat uskon seurauksena. Johtopäätöksen mukaan Johannes toisti aiempaa hellenististä perinnettä Jeesuksesta ihmeidentekijänä. Monet kenen mukaan? tutkijat kumosivat nämä johtopäätökset täysin.

Lähteet

  1. ↑ Review of Every Book in the Bible Bible Overview. Daily Bible Online. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 12.12.2016.
  2. ↑ N.T. Ancient Manuscripts (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ Jusino, Ramon K.: Mary Magdalene: Author of the Fourth Gospel? ramon_k_jusino.tripod.com.
  4. ↑ Ancient Greek Numerology edonnelly.com.
  5. ↑ Joh. 1:1–5
  6. ↑ Moos. 1:1
  7. ↑ Sananl. 8:22–31
  8. ↑ Joh. 3:16
  9. ↑ Joh. 11:50
  10. ↑ Joh. 12:37

Kirjallisuutta

Suomeksi

  • Johannes Krysostomos: Opetuspuheita Johanneksen evankeliumista I. Suomentanut Serafim Seppälä. Valamon luostari, 2001. ISBN 951-9468-88-9.
  • Johannes Krysostomos: Opetuspuheita Johanneksen evankeliumista II. Suomentanut Serafim Seppälä. Valamon luostari, 2003. ISBN 951-9468-97-8.
  • Peltola, Olavi: ”Evankeliumi Johanneksen mukaan”, Löytöretki Uuteen testamenttiin. Kauniainen: Perussanoma, 1992. ISBN 951-888-362-9. Teoksen verkkoversio.
  • Thurén, Jukka: Johanneksen evankeliumi. Aurinko, 2011. ISBN 9789522301895.

Englanniksi

  • Bruce, F. F.: The Gospel of John: Introduction, Exposition, Notes. Wm. B. Eerdmans Publishing, 1994. ISBN 0802808832.
  • Bruner, Frederick Dale: The Gospel of John: A Commentary. Wm. B. Eerdmans Publishing, 2012. ISBN 0802866352.
  • Lierman, John: Challenging Perspectives on the Gospel of John. Wissenschaftliche Untersuchungen zum Neuen Testament 219, ISSN 0340-9570. Mohr Siebeck, 2006. ISBN 3161491130.
  • Moloney, Francis J. & Harrington, Daniel J.: The Gospel of John. Sacra Pagina 4. Liturgical Press, 1998. ISBN 0814658067.
  • Morris, Leon: The Gospel According to John. The new international commentary on the New Testament. Wm. B. Eerdmans Publishing, 1995. ISBN 0802825044.
  • Ridderbos, Herman: The Gospel of John: A Theological Commentary. Wm. B. Eerdmans Publishing, 1997. ISBN 0802804535.
  • Smith, Dwight Moody: The Theology of the Gospel of John. New Testament Theology. Cambridge University Press, 1995. ISBN 0521357764.

Aiheesta muualla