Henrik V (Ranska)

Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Uudesta nimestä ei kuitenkaan ole päästy selvyyteen. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Henri Charles Ferdinand Marie Dieudonné d’Artois, Chambordin kreivi (29. syyskuuta 1820 Tuileriesin linna, Pariisi, Bourbon restauraatio – 24. elokuuta 1883 Frohsdorfin linna, Itävalta-Unkari)^[1] oli Ranskaa hallinneen Bourbon-suvun viimeinen päämies ja erään tulkinnan mukaan Ranskan kuningas nimellä Henrik V viikon ajan elokuussa 1830.

Myöhemmin hän oli legitimistien tukema kruununtavoittelija kuolemaansa asti. Kolmannen tasavallan alkuvaiheessa 1870-luvulla Bourbonien valtaanpaluu näytti Ranskassa mahdolliselta, mutta Chambordin kreivin taipumaton vanhoillisuus useissa kysymyksissä vei häneltä tarvittavan kannatuksen.

Chambordin isä oli salamurhan uhriksi joutunut Berryn herttua Charles Ferdinand, kuningas Kaarle X:n ja Savoijin prinsessa Marie Thérèsen nuorempi poika,^[2] ja äiti prinsessa Maria Caroline, Molempain Sisiliain kuningas Frans I:n ja Itävallan arkkiherttuatar Maria Clementinan tytär.^[3]

Prinssi Henri syntyi seitsemän kuukautta isänsä kuoleman jälkeen. Tämä varmisti hallitsijasuvun jatkumisen, sillä kruununprinssi, Berryn herttuan vanhempi veli Ludvig Antoine Angoulêmen herttua oli lapseton. Bourbonien tukijat puhuivat ”ihmelapsesta” (l’enfant du miracle), ja hänet kastettiin Jordanjoesta haetulla vedellä. Tuleva kruununperillinen sai aluksi tittelin Bordeaux’n herttua. Yksityiset legitimistit ostivat hänen käyttöönsä Chambordin linnan, sillä kansalaisten vastustuksen vuoksi ostoa ei haluttu suorittaa valtion varoilla.^[2]

Kaarle X ja hänen vanhempi poikansa Ludvig Antoine luopuivat 2. elokuuta 1830 heinäkuun vallankumouksen seurauksena kruunusta yhdeksänvuotiaan Bordeaux’n herttua Henrin hyväksi, joka huudettiinkin Rambouillet’n linnassa viimeisten Bourboneille uskollisten joukkojen edessä kuningas Henrik V:ksi. Hän joutui kuitenkin pian pakenemaan edeltäjiensä tavoin ulkomaille, aluksi Skotlantiin.^[2] Kansalliskokous julisti 9. elokuuta kuninkaaksi Orléansin herttua Ludvig Filipin.^[4] Lähinnä legitimistit tunnustivat Chambordin kreivi Henrin seitsemän päivää hallinneeksi kuninkaaksi.

Henri Chambord vietti nuoruutensa pääosin Itävallassa. Hänen kasvatuksestaan huolehti paroni Damas ja hän sai neuvonantajikseen maanpaossa asuneita jyrkkiä legitimistejä. Hänet kasvatettiin uskomaan itsevaltiuteen ja ultramontanismiin.^[2] Nostaakseen hänet valtaan hänen äitinsä leskiherttuatar Marie Caroline yritti vuonna 1832 nostattaa Ranskan Vendéen alueella legitimistien kapinan, mutta yritys epäonnistui täydellisesti.^[3]

Chambordin kreivi mursi jalkansa pudottuaan vuonna 1841 hevosen selästä ja ontui sen jälkeen loppuikänsä. Aikuistuttuaan hän matkusteli runsaasti Euroopassa, tapasi vuodesta 1843 alkaen maanpaossa ranskalaisia legitimistejä ja ilmoitti pitävänsä itseään ainoana Ranskan kruunuun oikeutettuna.^[2] Hän ei kuitenkaan tavoitellut aktiivisesti valtaanpääsyä Ranskassa heinäkuun monarkian (1830–1848), toisen tasavallan (1848–1852) tai toisen keisarikunnan (1852–1870) aikana.^[1] Vuoden 1848 helmikuun vallankumouksen jälkeen hän ei vastakkaisista odotuksista huolimatta pyrkinyt Ranskaan, vaan päätti vain odottaa kärsivällisesti, että ranskalaiset kutsuisivat hänet takaisin valtaan, mitä ei kuitenkaan tapahtunut.^[2]

Chambordin kreivi Henri avioitui välittäjän avulla 7. marraskuuta 1846 Modenassa ja 16. marraskuuta 1846 Bruck an der Murissa, Steiermarkissa Itävalta-Esten arkkiherttuatar ja Modenan prinsessa Maria Theresia Beatrix Gaëtanen (1817–1886) kanssa, joka oli Modenan herttua Frans IV:n ja Savoijin prinsessa Maria Beatrixin vanhin tytär. Heidän liittonsa oli lapseton.^[2] Avioliiton oli järjestänyt Henrin täti, herttuatar Marie Thérèse Charlotte.

Napoleon III:n kukistuttua Chambordin kreivi lopulta ilmoitti halukkuudestaan palata valtaistuimelle 9. lokakuuta 1870 antamassaan julistuksessa. Rojalistien saatua enemmistön kolmannen tasavallan kansalliskokouksen ensimmäisissä vaaleissa monarkian palauttaminen vaikutti mahdolliselta. Chambordin kreivi palasi Ranskaan ja asettui omistamaansa Chambordin linnaan. Ongelmaksi muodostui kreivin vanhoillisuus ja jyrkän kielteinen suhtautuminen aiempien vallankumousten perintöön, minkä hän teki julkisesti tiettäväksi.^[1][2] Hän esitteli mielipiteitään julkaisemissaan teoksissa Mes idées (1872), Manifestes et programmes politiques, 1848–73 (1873) ja De l’institution d’une régence (1874).^[1]

Ranskalaisille vuonna 1871 antamassaan julistuksessa Chambordin kreivi asetti mahdollisen kuninkuutensa ehdoksi muun muassa trikolorilipusta luopumisen ja palaamisen Bourbonien valkoiseen lippuun. Tämä jyrkän legitimistinen linja vieroitti muut rojalistiryhmät, ennen kaikkea orleanistit, joiden tuki olisi ollut välttämätön. Chambordin kreiville vaikutti kuitenkin vielä aukenevan mahdollisuus, kun Orléans-suvun päämies, Pariisin kreivi Philippe d’Orléans 5. elokuuta 1873 julkisesti tunnusti hänet lailliseksi kruununtavoittelijaksi. Syksyn 1873 edetessä oikeiston odotettiin jo nostavan Chambordin kreivin tavalla tai toisella valtaan, mutta 27. lokakuuta hän julkaisi avoimen kirjeen, jossa ilmoitti kieltäytyvänsä sitoutumasta mihinkään ehtoihin kuninkuudelleen tai antamasta takeita kansalaisvapauksien säilyttämisestä. Tämä vei häneltä uudelleen ratkaisevan kannatuksen.^[2] Jopa rojalistinen presidentti, marsalkka Patrice de Mac-Mahon veti lopulta tukensa pois.^[1]

Esitys Bourbon-monarkian palauttamisesta hävisi Ranskan kansalliskokouksen äänestyksessä kesäkuussa 1874 äänin 279–79, ja tammikuussa 1875 tasavaltalainen valtiosääntö hyväksyttiin yhden äänen enemmistöllä. Tämän jälkeen Chambordin kreivin kuninkuus muuttui epätodennäköiseksi ja hän eli loppuikänsä vapaaehtoisessa maanpaossa.^[1]

Hän asui omistamassaan Frohsdorfin linnassa Ala-Itävallassa. Koska hänellä ei ollut lapsia, kruununtavoittelijan asema siirtyi hänen kuoltuaan vuonna 1883 Philippe d’Orleansille.^[2] Pariisin kreivi olikin mielipiteiltään vapaamielisempi ja joustavampi, mutta tässä vaiheessa tasavallan kannatus oli kuitenkin jo ehtinyt vakiintua Ranskassa.^[4]

Chambordin kreivi Henri haudattiin Boubon-suvun hautaholviin, jonka rakennutti Kostanjevican fransiskaaniluostarin kirkon kryptaan Görtziin, Itävallan keisarkuntaan (nyk. Nova Gorizia, Slovenia) hänen puolisonsa arkkiherttuatar, Modenan prinsessa Maria Theresia. Samaan holviin ovat haudattuina myös Henrin isoisä kuningas Kaarle X, hänen setänsä Ludvig Antoine Angoulêmen herttua, tämän puoliso herttuatar Marie Thérèse Charlotte, sekä Henrin sisar Parman herttuatar Louise Marie Thérese (1819–1864).^[5]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Henrik V (Ranska) Wikimedia Commonsissa

• The Birth of the duc de Bordeaux (29 September 1820) (englanniksi)