Ihmisen toiminta

Ihmisen toiminta on monenlaisen selittämisen kohteena. Psykologia tutkii yksilön toimintaa, kun taloustiede tutkii lähinnä ryhmiä. Sosiologia keskittyy molempiin.

Psykologia

Psykologia on yrittänyt tulkita yksittäisten ihmisten toimintaa. Kuten taloustieteissä, ei psykologiassakaan voida järjestää tieteellisiä eristettyjä kokeita. Tällaisissa kokeissa ihmiseen kohdistuva tarkkailu usein saa hänet toimimaan eri tavoilla kuin yleensä.

Tieteenfilosofia

Georg Henrik von Wright toi ihmisten toiminnan selittämisen muodollisen logiikan piiriin. Hän lähti syllogistisesta näkökulmasta ja hänen mukaansa ihmisten toiminta oli perusteltavissa apriorisesti haetun tavoitteen perusteella, eikä toiminnan ja lopputuloksen välille tarvita kausaalista lakia. Esimerkiksi:

  1. Pekka halusi satuttaa varista
  2. Pekka uskoi, että heittämällä kiven hän voi satuttaa varista
  3. Siispä Pekka heitti kivellä varista

Katso myös

Aiheesta muualla