Islannin presidentti
Islannin presidentti Forseti Íslands |
|
---|---|
Tunnus |
|
Nykyinen
|
|
1. elokuuta 2016 lähtien
|
|
Virka-asunto | Bessastaðir |
Nimittäjä | suora kansanvaali |
Kauden pituus | 4 vuotta (valittavissa uudestaan) |
Perustettu | 17. kesäkuuta 1944 |
Ensimmäinen | Sveinn Björnsson |
Palkka | 13,2 milj. kr. vuodessa |
Kotisivut |
forseti |
Islannin presidentti (isl. Forseti Íslands) on Islannin valtionpäämies. Nykyisenä presidenttinä toimii Guðni Thorlacius Jóhannesson. Hän on toiminut virassa vuodesta 2016.[1] Ensimmäisenä presidenttinä toimi Sveinn Björnsson, joka oli aikaisemmin toiminut Tanskan kuninkaan sijaishallitsija Natsi-Saksan miehitettyä Tanska. Tasavallan perustamisen jälkeen Björnsson valittiin presidentiksi vuonna 1944 ja hän pysyi virassa aina kuolemaansa saakka.[2]
Toisin kuin useimmissa muissa maissa, Islannissa presidentin toimikausia ei ole rajattu.[3][4]
Vuonna 2016 presidentin palkka oli 13,2 miljoonaa kruunua vuodessa.[5] Perustuslain mukaan presidentin on asuttava Reykjavikissa tai sen läheisyydessä.[6] Presidentin virka-asunto, Bessastaðir, sijaitsee Álftanesissa, noin 13 kilometriä pääkaupungista.[7]
Valinta ja valtaoikeudet
Presidentti valitaan aina neljäksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanäänestyksellä.[4] Valituksi tulevan henkilön tulee täyttää seuraavat maan perustuslain määrämät ehdot:[6]
- oltava vaalikelpoinen parlamenttivaaleissa
- vähintään 35-vuotias
- kerättävä vähintään 1500 kannattajakorttia
Presidentillä ei ole paljon valtaa, mutta hänellä on veto-oikeus parlamentin lakialoitteisiin ja oikeus järjestää kansanäänestys.
Luettelo Islannin presidenteistä
Järjestys | Presidentti | Astui virkaan | Jätti viran | |
---|---|---|---|---|
1 | Sveinn Björnsson
(1881–1952) |
17. kesäkuuta 1944 | 25. tammikuuta 1952
(kuoli virassa) | |
2 | Ásgeir Ásgeirsson
(1894–1972) |
1. elokuuta 1952 | 1. elokuuta 1968 | |
3 | Kristján Eldjárn
(1916–1982) |
1. elokuuta 1968 | 1. elokuuta 1980 | |
4 | Vigdís Finnbogadóttir
(1930–) |
1. elokuuta 1980 | 1. elokuuta 1996 | |
5 | Ólafur Ragnar Grímsson
(1943–) |
1. elokuuta 1996 | 1. elokuuta 2016 | |
6 | Guðni Thorlacius Jóhannesson
(1968—) |
1. elokuuta 2016 | virassa |
Lähteet
- ↑ Guðni Th. Jóhannesson Forseti Íslands. Arkistoitu 2.7.2022. Viitattu 2.7.2022. (islanniksi)
- ↑ Sveinn Björnsson | president of Iceland Encyclopædia Britannica. 2023. Viitattu 5.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Stjórnarskrá lýðveldisins Íslands Lagasafn. Alþingi. Viitattu 2.7.2022. (islanniksi)
- ↑ a b How is Iceland governed? Government of Iceland. 2023. Viitattu 5.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Iceland’s president turns down a monthly pay increase of 5,300 USD Icelandmag. Viitattu 5.6.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Constitution of Iceland (pdf) Government of Iceland. 2023. Viitattu 6.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Bessastadir Presidental Residence near Reykjavik Iceland Travel. 2023. Viitattu 5.6.2023. (englanniksi)