Continental Cup on kansainvälinen jääkiekkoturnauseurooppalaisille seurajoukkueille. Turnaus pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1997, kun Euroopan Cup lopetettiin. Se oli tarkoitettu joukkueille sellaisista maista, joilla ei ollut edustusta European Hockey Leaguessa. Maiden jääkiekkoliitot valitsivat osallistuvat joukkueet. Lopputurnaus on pelattu vuosina 2005–2007 UnkarinSzékesfehérvárissa, mutta vuonna 2008 se pelattiin Riiassa. Vuoden 2009 finaalit pelattiin RanskanRouenissa.
Suomalaisjoukkueita turnaukseen on osallistunut kolme. Tampereen Ilves osallistui heti ensimmäisellä kaudella, jolloin lopputurnaus pelattiinkin Tampereella. Ilves saavutti tällöin pronssia. Pistepörssin voitti Ilveksen Vesa Viitakoski tehoin 6 + 0 = 6. Jokerit osallistui turnaukseen kaudella 2002–2003, jolloin se voitti koko kilpailun. Samalla pistepörssin voitti Jokereiden Jukka Voutilainen tehoin 4 + 1 = 5. Kaiken kaikkiaan suomalaiset miehittivät tuolloin pistepörssin neljä ensimmäistä sijaa. Jukurit taas on osallistunut turnaukseen kolmesti ja ollut parhaimmillaan neljäs. Kaudella 2006–2007 Ilves oli jälleen mukana ja sai pronssia.