J. H. Vennola

Juho Vennola
Suomen pääministeri
Vennolan I hallitus
15.8.1919–15.3.1920
Vennolan II hallitus
9.4.1921–2.6.1922
Edeltäjä Kaarlo Castrén
Rafael Erich
Seuraaja Rafael Erich
A. K. Cajander
Suomen valtiovarainministeri
Svinhufvudin II hallitus
4.7.1930–21.3.1931
Edeltäjä Tyko Reinikka
Seuraaja Kyösti Järvinen
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
Kaarlo Castrénin hallitus
17.4.1919–15.8.1919
Edeltäjä Julius Stjernvall
Seuraaja Eero Erkko
Suomen ulkoasiainministeri
Kallion I hallitus
14.11.1922–18.1.1924
Edeltäjä Carl Enckell
Seuraaja Carl Enckell
Kansanedustaja
1.4.1919–20.10.1930
Ryhmä/puolue Kansallinen Edistyspuolue
Vaalipiiri Uudenmaan läänin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt19. kesäkuuta 1872
Oulu
Kuollut3. joulukuuta 1938 (66 vuotta)
Helsinki
Ammatti professori
Tiedot
Puolue Kansallinen Edistyspuolue

Juho Heikki (J. H.) Vennola (aik. Karhu; 19. kesäkuuta 1872 Oulu – 3. joulukuuta 1938 Helsinki) oli suomalainen taloustieteilijä ja edistyspuolueen poliitikko. Hän oli kahdesti Suomen pääministerinä vuosina 1919–1920 ja 1921–1922 sekä ulkoasiainministerinä vuosina 1922–1924.[1]

Varhaiset vuodet

Juho Vennolan isä oli oululainen varastonhoitaja Heikki Venno (Karhu). Vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta Vennola eteni pitkälle opin tiellä: hän valmistui ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1896, filosofian kandidaatiksi 1896 ja kansantaloustieteen tohtoriksi 1903. Hän toimi sittemmin Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professorina 1908–1938 ja oli myös Kansantaloudellisen yhdistyksen puheenjohtajana 1907–1916. Vennolan intohimo suuntautui kuitenkin erityisesti Suomen itsenäistymisen jälkeen enemmän politiikkaan kuin tieteellisen uran luomiseen. Sekä politiikassa että taloustieteilijänä hän kannatti lähinnä sosiaaliliberalismia ja siirtymistä välillisistä veroista välittömiin oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi. Vennola oli Osuusliike Elannon hallintoneuvoston ensimmäisenä puheenjohtajana 1905–1918, kun porvarit olivat vielä sen toiminnassa mukana.[2]

Poliittinen ura

Vennola nousi vuonna 1917 esiin Nuorsuomalaisessa puolueessa, jossa – samoin kuin myöhemmin edistyspuolueessakin – hän pyrki luovimaan puolueen sisäisen vasemmisto- ja oikeistosiiven välillä. Hän toimi 1917–1918 puolueen viimeisenä puheenjohtajana, mikä tosin ei nuorsuomalaisissa ollut koskaan tärkeä asema, etenkin kun puolue oli jo täysin hajoamassa. Tasavaltalaisiin ja Kansalliseen Edistyspuolueeseen ryhmittynyt Vennola kohosi apulaisvaltiovarainministeriksi Ingmanin hallitukseen marraskuussa 1918, sitä seuranneessa Castrénin hallituksessa hän oli kauppa- ja teollisuusministerinä ja nimitettiin lopulta johtamaan uutta keskustahallitusta elokuussa 1919. Välissä ollutta Erichin hallitusta lukuun ottamatta hän jatkoi pääministerinä samalla keskustapohjalla vuoden 1922 kevääseen asti.[2] Vennola valittiin myös eduskuntaan vaaleissa 1919 Uudenmaan läänin vaalipiiristä, ja hän jatkoi kansanedustajana yhtäjaksoisesti vuoteen 1930 saakka.[1]

Vennolan johtamat keskustahallitukset toteuttivat vasemmiston tuella monia merkittäviä uudistuksia, kuten oppivelvollisuus-, uskonnonvapaus-, asevelvollisuus-, ja maanlunastuslait. Sisällissodan jälkeiseen liennytykseen liittyneet armahduslait kiristivät suhteita oikeistoon. Pääministerikausiensa välisessä Erichin hallituksessa Vennola ei ollut mukana, mutta hänet kutsuttiin silti jäseneksi Suomen valtuuskuntaan Tarton rauhanneuvotteluissa vuonna 1920. Hän suhtautui toiveikkaasti mahdollisuuteen saada Suomelle alueita Itä-Karjalasta, mutta neuvotteluissa merkityksellisemmäksi osoittautui J. K. Paasikiven ja Väinö Tannerin realistisempi linja. Vennolan toinen hallitus kaatui lopulta keväällä 1922 vasemmiston vedettyä tukensa ulkoministeri Rudolf Holstin omavaltaisesti allekirjoittamaa reunavaltiosopimusta käsiteltäessä. Vennola oli itsekin kannattanut reunavaltiopolitiikkaa, mutta oli valmis uhraamaan ulkoministerin pelastaakseen hallituksensa. Hän ei enää palannut pääministeriksi, sillä presidentti Ståhlbergin mielestä hän oli kääntänyt takkinsa omaa uraansa suojellakseen. Vennolan poliittista uraa haittasi vastaisuudessakin se, että häntä pidettiin jatkuvasti luovivana ja aatteellisesti linjattomana karrieristina.[2]

Vennola oli vielä ulkoministerinä syksyllä 1922 nimitetyssä Kallion hallituksessa, mutta työtä haittasi ulkomaisten diplomaattien penseä suhtautuminen. Hän oli kuitenkin kiinnostunut juuri ulkopolitiikasta. Pitäessään yllä suhteita oikeistoon ja esiintyessään maanpuolustusmyönteisenä Vennola kallistui ehkä lopulta edistyspuolueen oikean siiven puolelle. Hän johti myös Itsenäisyyden liiton valtuuskuntaa 1925–1930. Viimeistä kertaa Vennola oli tärkeässä asemassa toimiessaan valtiovarainministerinä Lapuan liikkeen aikaisessa Svinhufvudin toisessa hallituksessa, jossa sai olla viimeisen kuukauden ajan myös virkaatekevänä pääministerinä Svinhufvudin tultua valituksi presidentiksi. Sen jälkeen Vennola vetäytyi politiikasta. Viimeisinä vuosinaan hän professorinviran ohella istui muutamien yritysten hallituksissa ja oli Suomen vientiyhdistyksen puheenjohtaja 1928–1938.[2]

Teoksia

  • Äänneopillisia havannoita Pohjois-Pohjanmaan rantamurteesta. Vähäisiä kirjelmiä 25. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1896
  • Pohjois-Suomen maalaisvarallisuus 16:lla ja 17:llä vuosisadalla. 1, väitöskirja. Tutkimuksia Suomen taloudellisesta historiasta 2. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1901
  • Viljan ja leivän hintasuhteista Suomen kaupungeissa : silmällä pitäen hintatilaa 1890-luvun alkupuolella. Taloustieteellisiä tutkimuksia 1. Otava 1904
  • Työväen-suojelus-kysymys agraaripolitiikassamme. Yhteiskuntataloudellisia kirjoituksia 1. Yhteiskuntataloudellinen aikakauskirja, Helsinki 1906
  • Luontais- ja rahataloudellinen astetaistelu kansantaloudessa ja valtionfinanssit : tutkimuksia talousastekehityksen esiintymisestä Ruotsi-Suomessa 16. vuosisadan jälkipuoliskolla. Taloustieteellisiä tutkimuksia 8. Otava 1908
  • Pääoman konsentratsioonista Suomen pankkitaloudessa : Suomen suurpankkien kehitystä silmälläpitäen. 1 vihko. Tekijä, Helsinki 1908
  • Osuusliike Elanto : muutamia alkuvaiheita ja kokemuksia. Elannon kirjoja n:o 1. Elanto, Helsinki 1910
  • Venäjän asema Suomen viljantuonnissa. Yhteiskuntataloudellisia kirjoituksia 7. Helsinki 1913
  • Kansantalouspoliittisia tehtäviä nykyhetkellä. Ajankysymyksiä 15. WSOY 1916
  • Maanomistus ja torpparien itsenäistyttäminen meillä. Otava 1917
  • Maanomistus Suomen maalaiskunnissa 2. Tilastollinen tutkimus yhteiskunta-taloudellisista oloista Suomen maalaiskunnissa v. 1901 / Tilattoman väestön alakomitea 6. Helsinki 1917
  • Maakysymys talouspolitiikassamme : huomiontekoja ja näkökohtia maaseudun maanomistuksesta. Taloustieteellisiä tutkimuksia 23. Otava 1918
  • Yhteiskunta ja tieteellinen kasvatuksemme : näkökohtia sosialisen sivistyksemme ja korkeakoulukysymyksemme kannalta. Taloustieteellisiä tutkimuksia 26. Otava 1918
  • Kansanvaltainen valtioelämämme : vapaita huomioita ja arvostelua. Itsenäisyyden liiton poliittinen kirjasto n:o 2. Otava 1924
  • Valoa ja varjoa politiikassamme. Kansallisen edistyspuolueen kirjasia v. 1928, n:o 4. Helsinki 1928
  • Politiikkamme kansakuntana : vapaita huomioita ja arvostelua. Itsenäisyyden liiton poliittinen kirjasto n:o 5. Helsinki 1929

Toimituksia

  • Asiakirjoja, jotka valaisevat Suomen kameralisia oloja 1500–1600 luvulla – Handlingar till belysande af Finlands kamerala förhållanden på 1500– och 1600 talen. 4 vihko, Suomen vuotuiset tulot 1500-luvun jälkipuoliskolla ; johdannon kirj. ja painoon toim. J. H. Wennola. Todistuskappaleita Suomen historiaan 3. Suomen Historiallinen seura, Helsinki 1899
  • Asiakirjoja, jotka valaisevat Suomen kameralisia oloja – Handlingar till belysande af Finlands kamerala förhållanden på 1500-talet. 7, Ruotsi-Suomen finanssiasema vuonna 1582 – Sveriges och Finlands finansställning år 1582 ; painoon toim. J. H. Vennola. Otava 1908

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b J. H. Vennola Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. ↑ a b c d Vares, Vesa: ”Vennola, Juho Heikki”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 432–435. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

Edeltäjä:
Kaarlo Castrén
Rafael Erich
P. E. Svinhufvud 		Suomen pääministeri
1919−1920
1921−1922
1931 (vt.) 		Seuraaja:
Rafael Erich
A. K. Cajander
J. E. Sunila
Edeltäjä:
Julius Stjernvall 		Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
1919 		Seuraaja:
Eero Erkko
Edeltäjä:
Carl Enckell 		Suomen ulkoministeri
1922–1924 		Seuraaja:
Carl Enckell
Edeltäjä:
Tyko Reinikka 		Suomen valtiovarainministeri
1930–1931 		Seuraaja:
Kyösti Järvinen
Kansallisen edistyspuolueen kansanedustajat
Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Muut