Jalkapallon seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailut 2009
2009 FIFA Club World Cup | |
---|---|
Joukkueet | 7 |
Isäntämaa |
![]() |
Ajankohta | 9. – 19. joulukuuta 2009 |
Mitalistit | |
– ![]() |
![]() |
– ![]() |
![]() |
– ![]() |
![]() |
Ottelut | 8 |
Maalit | 25 (3,13 ottelua kohti) |
Yleisö | 156 350 (19 544 ottelua kohti) |
Maalintekijä |
![]() |
Paras pelaaja |
![]() |
Vuoden 2009 seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailut pelattiin Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa 9. – 19. joulukuuta 2009 ja ne olivat järjestykseltään kuudennet.[1] Kilpailujen isännyyttä hakivat myös Australia ja Japani. Portugali oli alkujaan myös mukana kilpailuissa isännyydestä, mutta veti lopulta hakemuksensa pois.[2]
Turnauksen loppuottelu pelattiin 19. joulukuuta 2009, jossa kohtasivat Euroopan-mestari Barcelona ja Etelä-Amerikan mestari Estudiantes. Argentiinalaisseura siirtyi ottelussa 1–0-johtoasemaan ja piti sitä halussaan aina viime minuuteilla saakka, kunnes katalonialaisseura tasoitti ottelun Pedron osumalla. Ottelu meni jatkoajalle, jossa Barcelona onnistui toistamiseen ja vei lopulta turnauksen voiton nimiinsä.[3] Barcelonasta tuli samalla myös AC Milanin ja Manchester Unitedin jälkeen kolmas eurooppalaisseura, joka on voittanut seurajoukkueiden maailmanmestaruuden.
Osallistujat
Seurajoukkue | Maanosaliitto | Turnaus | |
---|---|---|---|
Liittyvät mukaan välierissä | |||
![]() |
UEFA | Mestarien liigan voittaja 2008–2009 | |
![]() |
CONMEBOL | Copa Libertadoresin voittaja 2009 | |
Liittyvät mukaan puolivälierissä | |||
![]() |
CONCACAF | CONCACAF:n Mestarien liigan voittaja 2008–2009 | |
![]() |
AFC | AFC:n Mestarien liigan voittaja 2009 | |
![]() |
CAF | CAF:n Mestarien liigan voittaja 2009 | |
Pelaavat karsintaottelun | |||
![]() |
Isäntä | UAE Football Leaguen voittaja 2008–2009 | |
![]() |
OFC | OFC:n Mestarien liigan voittaja 2008–2009 |
Pelipaikat
Molemmat stadionit sijaitsevat Abu Dhabissa, joka toimii turnauksen ainoana ottelukaupunkina.[4]
Abu Dhabi | |
---|---|
Mohammed Bin Zayed Stadion | Sheikh Zayed Stadion |
Kapasiteetti: 42 056 | Kapasiteetti: 49 500 |
![]() |
Ottelut
Turnauksen arvonta suoritettiin 12. marraskuuta 2009 FIFA:n pääkonttorissa Zürichissa, Sveitsissä.[5]
Karsinta | Puolivälierät | Välierät | Loppuottelu | |||||||||||
9. joulukuuta - Abu Dhabi | ||||||||||||||
![]() |
0 | 12. joulukuuta - Abu Dhabi | ||||||||||||
![]() |
2 | ![]() |
0 | |||||||||||
16. joulukuuta - Abu Dhabi | ||||||||||||||
![]() |
3 | |||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
![]() |
3 | |||||||||||||
19. joulukuuta - Abu Dhabi | ||||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
11. joulukuuta - Abu Dhabi | ||||||||||||||
![]() |
2 | |||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
15. joulukuuta - Abu Dhabi | ||||||||||||||
![]() |
2 | |||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
5. sija | Pronssiottelu | |||||||||||||
![]() |
2 | |||||||||||||
![]() |
2 | ![]() |
1 (4) | |||||||||||
![]() |
3 | ![]() |
1 (3) | |||||||||||
16. joulukuuta - Abu Dhabi | 19. joulukuuta - Abu Dhabi |
Kellonajat paikallista-aikaa (UTC+4).
Karsintaottelu
9. joulukuuta 2009 | ![]() |
0 – 2 | ![]() |
Mohammed Bin Zayed Stadion, Abu Dhabi | |
20.00 | |||||
Raportti | Dickinson ![]() Coombes ![]() |
Yleisömäärä: 14 856 Tuomari: Carlos Simon (Brasilia) |
Puolivälierät
11. joulukuuta 2009 | ![]() |
1 – 2 | ![]() |
Mohammed Bin Zayed Stadion, Abu Dhabi | |
20.00 | |||||
Bedi ![]() |
Raportti | Denilson ![]() ![]() |
Yleisömäärä: 9 627 Tuomari: Peter O'Leary (Uusi-Seelanti) |
12. joulukuuta 2009 | ![]() |
0 – 3 | ![]() |
Sheikh Zayed Stadion, Abu Dhabi | |
20.00 | |||||
Raportti | Arreola ![]() Bermúdez ![]() Lucas Silva ![]() |
Yleisömäärä: 7 222 Tuomari: Coffi Codjia (Benin) |
Välierät
15. joulukuuta 2009 | ![]() |
1 – 2 | ![]() |
Mohammed Bin Zayed Stadion, Abu Dhabi | |
20.00 | |||||
Denilson ![]() |
Raportti | Benítez ![]() ![]() |
Yleisömäärä: 22 626 Tuomari: Roberto Rosetti (Italia) |
16. joulukuuta 2009 | ![]() |
1 – 3 | ![]() |
Sheikh Zayed Stadion, Abu Dhabi | |
20.00 | |||||
Rojas ![]() |
Raportti | Busquets ![]() Messi ![]() Pedro ![]() |
Yleisömäärä: 40 955 Tuomari: Carlos Simon (Brasilia) |
Sijat 5-6
16. joulukuuta 2009 | ![]() |
2 – 3 | ![]() |
Sheikh Zayed Stadion, Abu Dhabi | |
17.00 | |||||
Kasongo ![]() Kasusula ![]() |
Raportti | Hayne ![]() ![]() Van Steeden ![]() |
Yleisömäärä: 4 200 Tuomari: Benito Archundia (Meksiko) |
Pronssiottelu
19. joulukuuta 2009 | ![]() |
1 – 1 | ![]() |
Sheikh Zayed Stadion, Abu Dhabi | |
17.00 | |||||
Denilson ![]() |
Raportti | Márquez ![]() |
Yleisömäärä: 13 814 Tuomari: Matthew Breeze (Australia) |
Rangaistuspotkut | |||
No Byung-Jun ![]() Denilson ![]() Shin Hyung-Min ![]() Park Hee-Chul ![]() Kim Hyung-Il ![]() |
4 – 3 | ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Loppuottelu
19. joulukuuta 2009 | ![]() |
1 – 2 (ja.) | ![]() |
Sheikh Zayed Stadion, Abu Dhabi | |
20.00 | |||||
Boselli ![]() |
Raportti | Pedro ![]() Messi ![]() |
Yleisömäärä: 43 050 Tuomari: Benito Archundia (Meksiko) |
Parhaat maalintekijät
- 4 maalia
Denilson (Pohang Steelers)
- 2 maalia
Leandro Benítez (Estudiantes)
Jason Hayne (Auckland City)
Lionel Messi (Barcelona)
Pedro (Barcelona)
- 1 maali
Daniel Arreola (Atlante)
Mbenza Bedi (TP Mazembe)
Christian Bermúdez (Atlante)
Mauro Boselli (Estudiantes)
Chad Coombes (Auckland City)
Adam Dickinson (Auckland City)
Ngandu Kasongo (TP Mazembe)
Kilitcho Kasusula (TP Mazembe)
Rafael Márquez Lugo (Atlante)
Guillermo Rojas (Atlante)
Sergio Busquets (Barcelona)
Lucas Silva (Atlante)
Riki van Steeden (Auckland City)
Lähteet
- ↑ UAE to host Club World Cup next year Gulfnews.com. Viitattu 13.12.2010. (englanniksi)
- ↑ Organising committee approves tournament format with reintroduction of match for fifth place (Arkistoitu – Internet Archive) FIFA. Viitattu 13.12.2010. (englanniksi)
- ↑ Barcelona beat Estudiantes to win the Club World Cup BBC Sport. Viitattu 13.12.2010. (englanniksi)
- ↑ Host Cities (Arkistoitu – Internet Archive) FIFA. Viitattu 12.12.2010. (englanniksi)
- ↑ Match Schedule finalised (Arkistoitu – Internet Archive) FIFA. Viitattu 12.12.2010. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- FIFA Club World Cup (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Brasilia 2000
- Japani 2005
- Japani 2006
- Japani 2007
- Japani 2008
- Arabiemiirikunnat 2009
- Arabiemiirikunnat 2010
- Japani 2011
- Japani 2012
- Marokko 2013
- Marokko 2014
- Japani 2015
- Japani 2016
- Arabiemiirikunnat 2017
- Arabiemiirikunnat 2018