Käsivarsinauha
Käsivarsinauha on yleensä vasemman käsivarren ympärille kiinnitetty kangasnauha, joka osoittaa joukkoa, asemaa tai työtehtävää. Sitä käytetään usein tunnusmerkkinä kuulumisesta sotilaalliseen joukkoon, jolle ei ole voitu jakaa yhtenäistä sotilaspukua.[1][2]
- Ruotsissa myssyjen puolueelta 1772 vallan kaapanneen Kustaa III:n kannattajat käyttivät valkoista käsivarsinauhaa, joka kuului upseerien paraatipukuun 1772–1809.[3][4]
- Ranskassa yleisesikuntaupseerien tunnuksena oli käsivarsinauha, jonka väri määräytyi aselajin perusteella.[5]
- Suomen sisällissodassa 1918 Suomen tasavallan joukoilla oli valkopohjainen ja kapinallisella Suomen punaisella kaartilla punainen käsivarsinauha.[1]
- Suomen asevoimien paraati- ja juhlapukuun kuului vuoteen 1940 saakka valkoinen käsivarsinauha, jossa oli Suomen vaakuna; lisäksi upseereilla oli oikeus käyttää nauhassa myös vaakunaa, jonka maakunnan sotilaista kootuissa joukoissa he olivat osallistuneet sisällissotaan tasavallan joukkojen, valkoisten puolella.[1]
- Eläinlääkintähenkilöstö käytti valkoista käsivarsinauhaa, jossa oli sinivioletti risti.[3]
- Suojeluskuntien paraati- ja juhlapukuun kuului valkoinen käsivarsinauha, jossa oli maakunnan värien mukainen suojeluskuntakilpi ja sen alla suojeluskunnan nimi.[3]
- Lotta Svärd -järjestön valkoisessa käsivarsinauhassa oli 45 asteen kulmassa yhden sentin levyinen, piirin väreillä merkitty raita, jonka päällä oli S-kirjain sekä raidan vasemmalla puolella ylhäällä järjestön nimi ja oikealla alhaalla paikallisosaston nimi.[3]
- Suomen asevoimien paraati- ja juhlapukuun kuului vuoteen 1940 saakka valkoinen käsivarsinauha, jossa oli Suomen vaakuna; lisäksi upseereilla oli oikeus käyttää nauhassa myös vaakunaa, jonka maakunnan sotilaista kootuissa joukoissa he olivat osallistuneet sisällissotaan tasavallan joukkojen, valkoisten puolella.[1]
- Etelä-Ossetian sodassa 2008 eteläossetialaiset sotilaat käyttivät valkoista käsivarsinauhaa erottuakseen Georgian hallituksen sotilaista.
- Lääkintähenkilöstön tunnuksena on valkoinen käsivarsinauha, jossa on punainen risti tai puolikuu; tunnusmerkki määritellään Geneven sopimuksissa (1949), jotka kaikki valtiot ovat ratifioineet.[6]
- Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston vaalitarkkailijat käyttävät valkoista käsinauhaa, jossa on sinisellä kirjoitettu järjestön englanninkielinen lyhenne OSCE.
Lähteet
- ↑ a b c Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
- ↑ Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
- ↑ a b c d Iso tietosanakirja, Otava 1931–1939.
- ↑ Svensk uppslagsbok, Förlagshuset Norden 1947. (ruotsiksi)
- ↑ Nordisk familjebok, Nordisk familjeboks förlags 1904. (ruotsiksi)
- ↑ ”12. What are the provisions of humanitarian law governing use of the emblem?”, International Humanitarian Law – Answers to your Questions, s. 27. Geneve: Punaisen Ristin kansainvälinen komitea, 2002. ICRC 002 0703 (PDF) (viitattu 20.3.2010). (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Käsivarsinauha Wikimedia Commonsissa