Käsky sai ensi-iltansa 29. elokuuta 2008. Rauno Ronkainen sai parhaan kuvauksen Jussi-palkinnon vuonna 2009. Kirjailija Lander ei ollut tyytyväinen elokuvaan. Ohjaaja Louhimiehen ohjausmetodeista syntyneen kohun yhteydessä maaliskuussa 2018 tämä kertoi pitäneensä kuvausten tunnelmaa ankeana ja sanoi, ettei elokuva vastannut hänen alkuperäisen kirjansa rohkaisevaa sävyä.[1]
Juoni
Elokuva kertoo Suomen sisällissodan loppuvaiheisiin ajoittuvan ja Varsinais-Suomeen sijoittuvan rakkaustarinan ja kolmiodraaman. Jääkärialiupseeri Aaro Harjula (Samuli Vauramo) saapuu Saksasta Suomeen taistelemaan valkoisten puolella, mutta järkyttyy huomatessaan, miten valkoiset kohtelevat punaisia sotavankeja. Hän päättää pelastaa teloitukselta välttyneen naiskaartilaisen (Pihla Viitala) saattamalla tämän sotatuomarin (Eero Aho) eteen oikeudenkäyntiä varten.