Karolingit

Karolingit olivat hallitsijasuku, joka hallitsi Frankkien valtakuntaa vuosina 751–843 sekä sen useita seuraajavaltioita, kuten nykyistä Ranskaa edeltänyttä Länsi-Frankiaa lyhyin katkoksin vuoteen 987. Karolingikuninkaat ottivat vuonna 800 käyttöön keisarin arvon, jolloin syntyi Karolingien keisarikunta.

Karolingit toimivat alkuaan Frankkien valtakuntaa hallinneiden merovingien suvun kuninkaiden major domuksina (linnanherra tai käskynhaltija) ja seurasivat vuonna 751 merovingejä hallitsijasukuna.

Karolingien kantaisä oli Austrasian major domus Pipin I, jonka mukaan sukua kutsuttiin aluksi pippinideiksi. Myöhemmin suku sai nimen arnulfingit Metzin arkkipiispan Arnulfin mukaan. Sukua alettiin kutsua karolingeiksi Kaarle Martelin noustua Frankkien valtakunnan major domukseksi ja todelliseksi hallitsijaksi.^[1]

Karolingihallitsijat herättivät henkiin ajatuksen läntisestä keisarista, jollaista ei Länsi-Rooman hajoamisen jälkeen ollut. Suvun kuuluisin jäsen on Kaarle Suuri, joka kruunattiin keisariksi vuonna 800. Viimeinen karolingikeisari kuoli jo vuonna 899, ja karolingien alamäki oli nopeampaa kuin heidän nousunsa. Karolingit hallitsivat kuitenkin nykyisen Ranskan alkumuotoa vuoteen 987 saakka, jolloin kapetingit korvasivat heidät.

• Pipin Pieni 751–768
• Kaarloman 769–771
• Kaarle Suuri 771–814
• Ludvig Hurskas 814–840

• Lothar I 840–855
• Ludvig II 855–875

• Ludvig Saksalainen 840–876
• Kaarle Paksu 884–888

• Kaarle Kaljupää 843–877
• Ludvig II Änkyttäjä 877–879
• Ludvig III 879–882
• Kaarloman II 879–884
• Kaarle III Yksinkertainen 898–922
• Ludvig IV 936–954
• Lothair 954–986
• Ludvig V 986–987

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Karolingit Wikimedia Commonsissa