Kaukonen
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/6/6d/Kaukonen_Kittil%C3%A4_village.jpg/250px-Kaukonen_Kittil%C3%A4_village.jpg)
Kaukonen on kylä ja taajama Kittilässä kantatien 79 varrella. Kylältä on matkaa Kittilän kirkonkylään noin 20 kilometriä ja Ylläksen ja Levin laskettelukeskuksiin noin 40 kilometriä. Kylässä on noin 350 asukasta.[1] Kaukosen taajamassa oli vuoden 2021 lopussa 242, ja sen pinta-ala oli 1,84 neliökilometriä.[2]
Kaukonen on yksi Ounasjokivarren vanhimmista kylistä. Ensimmäiset asukkaat asettuivat seudulle noin 1650-luvulla.[3] Kaukonen on yksi Ympäristöministeriön määrittelemistä valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista Suomessa ja kylämiljöö kuuluu myös Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[4]
Kuvataiteilija Reidar Särestöniemi syntyi, eli lapsuutensa sekä asui ja työskenteli myös myöhemmin Särestön tilalla Kaukosessa. Kylässä sijaitsee myös Kaukosen ravirata.
Lähteet
- ↑ Kittilän kyläesite 2013. Kittilän kunta. Arkistoitu 15.6.2016. Viitattu 25.3.2015.
- ↑ Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan, 2021 Tilastokeskus. Viitattu 11.2.2023.[vanhentunut linkki]
- ↑ Kaukonen (Internet Archivessa, tallennettu 2.8.2007) Kittilän kunta. Arkistoitu 2.8.2007. Viitattu 25.3.2015.
- ↑ Kittilän jokivarsi- ja järvenranta-asutus Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
Aiheesta muualla
- Ala-Kittilä
- Alakylä
- Hanhimaa
- Helppi
- Hormakumpu
- Jeesiöjärvi
- Kallo
- Kaukonen
- Kelontekemä
- Kittilän kirkonkylä
- Kiistala
- Kinisjärvi
- Kuivasalmi
- Köngäs
- Lehmilehto
- Lintula
- Lompolo
- Maunujärvi
- Molkojärvi
- Pokka
- Pulju
- Raattama
- Rauhala
- Rautuskylä
- Sirkka
- Sätkenä
- Tepsa
- Tepasto
- Veitservasa
- Veittivuoma