Metsola (Kotka)
Metsola | |
---|---|
Vuonna 1953 Metsolaan valmistunut Langinkosken kirkko |
|
Kaupunki | Kotka |
Kaupunginosa nro | 9 |
Väkiluku | 1 983[1] (31.12.2012) |
Postinumero(t) | 48220 |
Metsola on kaupunginosa Kotkassa noin 1,5–4 kilometrin päässä kaupungin keskustasta Kotkansaarelta. Lännessä Metsola rajoittuu Kymijoen Langinkoskenhaaraan ja Suomenlahteen, pohjoisessa Keisarinmajantiehen ja Korelan kaupunginosaan, idässä Kotkantiehen ja Jylpyn kaupunginosaan ja teollisuusalueeseen sekä etelässä Virolaisenpohjaan Hovinsaaren kaupunginosassa. Metsolan tiet on nimetty lintujen mukaan. Kaupunginosan läpi kulkee Allintie. Kaupunginosan vierellä itäpuolella kulkee Kotkantie ja Hyväntuulentie Kotkan keskustaan Kotkansaarelle.
Historia
Metsolan kaupunginosan alue liitettiin vuonna 1884 Kymistä Kotkaan. Alue kuului silloin Hovinsaaren kruununpuiston maihin. Metsolan rakentaminen alkoi niin sanotusta Vanhasta Metsolasta 1920-luvulla.[2] Metsolan perustamispäiväksi on merkitty 19. syyskuuta 1924. Paavo Tuominen esitti 24. syyskuuta 1924 pidetyssä palaverissa, että kylälle annettaisiin nimeksi Nälkälä. Joku esitti nimeksi Metsola, koska kylässä oli olemassa Metsontie-niminen tie. Lisäksi esitettiin, että annettaisiin kaikille teille linnun nimet. Kotkan kaupunki hyväksyi esityksen.[3]
Rakennuksia ja rakennelmia
Metsolan merkittävimpiä rakennuksia ovat muiden muassa Langinkosken kirkko ja Langinkosken keisarillinen kalastusmaja. Metsolan rannalla sijaitseva vanha Kotkan Höyrypanimo on remontoitu ja kiinteistössä on nykyisin koulutustiloja sekä ravintola. Rakennuskanta koostuu pääasiassa omakotitaloista ja paritaloista. Alueella on myös joitain kerrostaloja ja opiskelija-asuntoja. Kaupunginosan alueella sijaitsee Kilpisen tekonurmikenttä sekä kolme siirtolapuutarha-aluetta: Langinlaakson ryhmäpuutarha, Metsolan ryhmäpuutarha ja Langinkosken ryhmäpuutarha.
Palvelut ja vapaa-aika
Metsolassa toimii apteekki ja kebab-pizzeria. Metsolassa toimii seura nimeltään Metsolan Aikamiespojat (MAP), joka järjestää alueella erilaisia tapahtumia. Seura on rakentanut Metsolan poikakallion uimarannalle kaikkien metsolalaisten käyttöön tarkoitetun grillikatoksen. Metsolan rannasta löytyy kaupungin venepaikkoja sekä mattolaituri.
Koulut
- Metsolan koulu (ala-aste, lakkautettiin vuonna 2019)[4]
- Langinkosken koulu (peruskoulu, koulussa toimi myös lukio joka lakkautettiin vuoden 2012 kesäkuussa)[5]
- Kotka Svenska Samskola (ruotsinkielinen perusopetus ja lukio)
- Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, tekniikka, liiketalous, sosiaali- ja terveysala, matkailu
Lähteet
- ↑ Väestö ikäluokittain ja osa-alueittain 31.12.2012 (DOC) Kotkan kaupunki. Arkistoitu 3.2.2015. Viitattu 21.8.2013.
- ↑ Kotkan Metsola - Historiaa ja nykypäivää Metsolan Aikamiespojat ry. Arkistoitu 6.5.2012. Viitattu 13.12.2011.
- ↑ Rotonen, Veikko: Kotkan Metsola Metsolan Aikamiespojat ry. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 13.12.2011.
- ↑ Metsolan koulun rakennuksesta tulee tekniikkakeskus Kotkan kaupunki. 14.4.2020. Viitattu 16.6.2021.
- ↑ ”Lankkarin” viimeiset saivat lakkinsa. Kymen Sanomat, 2.6.2012. Sanoma Lehtimedia Oy. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.8.2012. (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
- Metsolan Aikamiespojat ry:n ylläpitämä Metsola-aiheinen sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
Kaupunginosat |
|
---|---|
Kyliä |
|
Muita alueita |