Minnie ja Moskowitz
| Minnie ja Moskowitz | |
|---|---|
| Minnie and Moskowitz | |
 |
|
| Ohjaaja | John Cassavetes |
| Käsikirjoittaja | John Cassavetes |
| Tuottaja | Al Ruban |
| Kuvaaja |
|
| Leikkaaja | Fred Knudtson |
| Pääosat |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Universal Pictures |
| Levittäjä |
Universal Studios Netflix |
| Ensi-ilta | |
| Kesto | 116 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Minnie ja Moskowitz (Minnie and Moskowitz) on John Cassavetesin käsikirjoittama ja ohjaama yhdysvaltalainen romanttinen komediaelokuva vuodelta 1971. Sen nimiosia näyttelevät Cassavetesin vaimo Gena Rowlands ja Seymour Cassel. Ohjaajan äiti Katherine Cassavetes esittää Seymorin äitiä ja lankomies David Rowlands pappia, ja mukana on Cassavetesin tapaan monia muitakin sukulaisia ja ystäviä. Paljolti improvisointiin perustuvan elokuvan teemana on ihmisten välisen kommunikoinnin vaikeus.[1]
Juoni
Museokuraattori Minnie Moore on vapautunut avioliitostaan väkivaltaisen miehen kanssa ja tapaa sokkotreffeillä puheliaan hippimiehen Moskowitzin, joka työskentelee pysäköintialueen vartijana. Mies rakastuu Minnieen ja yrittää epätoivoisesti saada tältä vastarakkautta. [1]
Vastaanotto
Jari Sedergrenin mukaan Cassavetes käyttää tarinansa pohjana monia Hollywoodin tyypillisiä romanttisen komedian tilanteita, mutta käsittelee niitä aivan uudenlaisin tavoin.[1]
Rowlands sai roolistaan New York Film Critics Circlen palkintoehdokkuuden, ja elokuva oli ehdolla käsikirjoituksestaan Writers Guild of America -palkinnon saajaksi.
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[2]
Lähteet
- ↑ a b c Sedergren, Jari: Minnie & Moskowitz (1971). 13.9.2006. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti – Kavi. Arkistoitu 21.6.2019. Viitattu 21.6.2019.
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 10.10.2021. (englanniksi)