Rustokudos

Ihmisen rustokudos merkittynä sinisellä värillä.

Rustokudos on eräs tukikudoksen tyyppi.[1] Rustoa esiintyy muun muassa niveltyvien luiden päissä, kylkiluissa, henkitorvessa, selkänikamien välilevyissä, nenässä ja korvissa.[2][3]

Rusto on puolijäykkää kudosta, eli se on taipuisaa mutta säilyttää muotonsa.[2][1] Taipuisuutensa rusto saa kollageenista ja aggrekaanista.[2]

Rustokudoksessa ei ole verisuonia, hermoja eikä imusuonia.[4] Ravinteensa rusto saa muun muassa nivelnesteestä diffuusion kautta.[2]

Rustosolut sijaitsevat ryppäittäin lakuunassa eli tiiviin kapselin sisässä. Rustosolut eivät juurikaan jakaannu, ja rustosolun kyky uudistua vaurioitumisen jälkeen on erittäin rajallinen.[2]

Yksilönkehityksen aikana rustokudos muovaa kehittyvien luiden muodon muodostamalla mallin, joka sitten luutuu.[2]

Ihmisen elimistön rustotyypit ovat lasirusto, kimmorusto ja syyrusto. Rustokudoksen tyyppi määräytyy sen perusteella, millaisia kuormitusvoimia rustoon kohdistuu.[2]

Lähteet

  1. ↑ a b rustokudos Duodecim Terveyskirjasto. 18.10.2016. Viitattu 27.5.2022.
  2. ↑ a b c d e f g Yleistä rustosta Solunetti
  3. ↑ Heikki Hervonen: Kasvavatko nenä ja korvat koko elämän ajan? Helsingin Sanomat. 10.1.2012. Viitattu 27.5.2022.
  4. ↑ Sjastaad, Hove, Sand: "Physiolgy of Domestic Animals". Scandinavian Veterinary Press, 2003, s. 57.
Tämä anatomiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.