Sergei Kamenev

Sergei Sergejevitš Kamenev (ven. Серге́й Серге́евич Ка́менев; 16. huhtikuuta (J: 4. huhtikuuta) 1881 Kiova, Venäjän keisarikunta – 25. elokuuta 1936 Moskova, Neuvostoliitto)^[1] oli venäläinen ja neuvostoliittolainen sotilas, joka toimi puna-armeijan järjestyksessä toisena ylipäällikönä vuosina 1919–1924, Venäjän sisällissodan aikana.

Kamenevin isä oli Venäjän keisarillisen armeijan sotilasinsinööri. Kamenev valmistui Kiovan kadettikoulusta vuonna 1898, Aleksanterin sotakoulusta vuonna 1900 ja Nikolain yleisesikunta-akatemiasta vuonna 1907, ja sai vuonna 1909 kapteenin arvon. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän palveli Venäjän 1. armeijan esikunnassa ja sai 1914 ylennyksen everstiluutnantiksi ja 1915 everstiksi. Helmikuun vallankumouksen puhjetessa vuonna 1917 hän oli jalkaväkirykmentin komentajana Pultavassa ja ryhtyi myötäilemään vallankumouksellisten sotilaiden mielialoja. Kamenev nimitettiin syksyllä 1917 XV armeijakunnan ja lokakuun vallankumouksen jälkeen 3. armeijan esikuntapäälliköksi. Hän liittyi huhtikuussa 1918 vapaaehtoisena puna-armeijaan, jossa hän komensi aluksi Nevelin piirin läntisiä rajajoukkoja ja kesäkuusta 1918 alkaen jalkaväkidivisioonaa Vitebskissä. Elokuussa 1918 hänestä tuli joksikin aikaa läntisten rajajoukkojen komentaja.^[1][2]

Syyskuussa 1918 Kamenev nimitettiin sisällissodan itärintaman komentajaksi ylipäälliköksi siirtyneen Ioakim Vatsetisin tilalle, jolloin hän sai vastuun operaatioista Tšekkoslovakian legioonaa ja sittemmin amiraali Aleksandr Koltšakin valkoista armeijaa vastaan. Kamenev johti syksyllä 1918 puna-armeijan menestyksekästä etenemistä Volgalta Uralille ja valtasi 31. joulukuuta valkoisten entisen pääkaupungin Ufan. Koltšak valtasi menettämänsä alueet tilapäisesti takaisin vastahyökkäyksellään keväällä 1919, mutta Kamenev onnistui pysäyttämään hänen etenemisensä ja pakotti valkoiset perääntymään toistamiseen Uralin taakse. Kamenev erotettiin toukokuussa 1919 lyhytaikaisesti itärintaman komentajan tehtävistä Vatsetisin ja tätä tukeneen sota- ja laivastoasiain kansankomissaarin Lev Trotskin toiveesta sotilasjohdon keskinäisten erimielisyyksien vuoksi, mutta Vladimir Lenin järjesti pian hänet takaisin aiempaan asemaansa.^[3]

Vatsetisin ja Trotskin mielestä menestyksekäs eteneminen itärintamalla oli keskeytettävä, jotta joukkoja voitaisiin siirtää etelärintamalle torjumaan Anton Denikinin komentaman Etelä-Venäjän armeijan muodostamaa uhkaa, mutta Kamenev vaati jatkamaan hyökkäystä idässä kunnes Koltšak olisi lyöty. Kamenev sai tuekseen Josif Stalinin ja lopulta myös Leninin.^[4] Stalinin järjestettyä liittolaisiaan vallankumoukselliseen sotaneuvostoon se päätti 3. heinäkuuta 1919 erottaa Vatsetisin ja nimittää Kamenevin ylipäälliköksi.^[4][3] Ylipäällikkönä hän oli sotaneuvoston ja bolševikkipuolueen politbyroon päätösten alainen, ja hänellä oli ajoittain erimielisyyksiä Trotskin kanssa. Kamenevin alkusyksystä 1919 etelärintamalle suunnittelema suurhyökkäys epäonnistui. Kun valkoisten offensiivit kaikilla rintamilla saatiin torjuttua, hän saattoi lopulta johtaa bolševikit voittoon sisällissodassa, joka tosin jatkui valtakunnan itäosissa vielä useamman vuoden. Hänen ylipäällikkyyskaudelleen osui myös vuonna 1920 käyty Puolan–Neuvosto-Venäjän sota. Kamenev suunnitteli Puolaa vastaan suunnatun hyökkäyksen, jonka puolalaiset kuitenkin onnistuivat lyömään takaisin puna-armeijan komentajien tekemien taktisten virheiden vuoksi.^[1][3]

Kamenev siirrettiin huhtikuussa 1924 ylipäälliköstä puna-armeijan tarkastajaksi, mutta hän toimi vielä maaliskuusta marraskuuhun 1925 puna-armeijan esikuntapäällikkönä. Hän oli vuodesta 1924 vallankumouksellisen sotaneuvoston jäsen ja vuosina 1927–1934 sen varapuheenjohtaja sekä sota- ja laivastoasiain apulaiskansankomissaari. Lisäksi hän toimi 1920-luvun lopulla Frunzen sotilasakatemian taktiikan osaston johtajana. Hän liittyi kommunistiseen puolueeseen vuonna 1930. Kamenev siirrettiin heinäkuussa 1934 vähäisempään tehtävään ilmapuolustuksen johtoon ja hänet ylennettiin vuonna 1935 ensimmäisen luokan komentajaksi. Hän kirjoitti muistelmansa Venäjän sisällissodasta. Kuoltuaan vuonna 1936 hänet haudattiin Kremlin muuriin, mutta hieman myöhemmin hänet julistettiin postuumisti kansanviholliseksi. Hänet rehabilitoitiin Stalinin kuoleman jälkeen.^[1][2]

Sergei Kamenev ei ollut sukua neuvostojohtaja Lev Kameneville, mutta he kuolivat sattumalta samana päivänä: Sergei sydänkohtaukseen ja Lev teloituksessa.^[4]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sergei Kamenev Wikimedia Commonsissa

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Ranska BnF data Saksa Israel Yhdysvallat Muut SNAC