Suomen ralli 2019
Suomen ralli 2019 | |
---|---|
9. osakilpailu 14 osakilpailusta kaudella 2019.
|
|
Sijainti | Jyväskylä, Suomi |
Palkintokoroke | |
Voittaja |
Ott Tänak Martin Järveoja (Toyota Gazoo Racing) |
Toinen |
Esapekka Lappi Janne Ferm (Citroën World Rally Team) |
Kolmas |
Jari-Matti Latvala Miikka Anttila (Toyota Gazoo Racing) |
Suomen ralli 2019 (virallisesti 69. Neste Rally Finland 2019) oli Rallin MM-sarjan kauden 2019 yhdeksäs osakilpailu, joka ajettiin 1.–4. elokuuta.
Reitti
Kilpailussa oli 23 erikoiskoetta, joista tuli yhteensä 307,58 km.
Reitti oli lähes samanlainen kuin vuotta aiemmin. Nopeiden valtionteiden osuus reitistä oli nyt pienempi kuin koskaan aiemmin. [1]
Kilpailun tapahtumia
Toyota-kuljettajat Jari-Matti Latvala ja Kris Meeke osuivat samaan kiveen Kakariston erikoiskokeella. Meeken takapyörä taittui ja hän joutui keskeyttämään, Latvala selvisi rengasrikolla. Ennen tätä Toyotat olivat kolmoisjohdossa 0,6 sekunnin sisällä toisistaan.[2]
Meeke starttasi uudelleen kilpailuun sunnuntaina, mutta ajoi ulos kilpailun toiseksiviimeisellä erikoiskokeella Laukaassa.[3] Myös Ford-kuljettaja Gus Greensmith keskeytti sunnuntaina ajettuaan puuhun Ruuhimäen erikoiskokeella.[4]
Tulokset
Sija | Kuljettaja | Kartanlukija | Auto | Aika | Ero | Pisteet |
---|---|---|---|---|---|---|
1. | Ott Tänak | Martin Järveoja | Toyota Yaris WRC | 2:30.40,3 | 25+5 | |
2. | Esapekka Lappi | Janne Ferm | Citroën C3 WRC | 2:31.05,9 | +25,6 | 18 |
3. | Jari-Matti Latvala | Miikka Anttila | Toyota Yaris WRC | 2:31.13,5 | +33,2 | 15+1 |
4. | Andreas Mikkelsen | Anders Jæger | Hyundai i20 Coupe WRC | 2:31.33,7 | +53,4 | 12+3 |
5. | Sébastien Ogier | Julien Ingrassia | Citroën C3 WRC | 2:31.36,4 | +56,1 | 10+2 |
6. | Thierry Neuville | Nicolas Gilsoul | Hyundai i20 Coupe WRC | 2:32.12,7 | +1.32,4 | 8+4 |
7. | Craig Breen | Paul Nagle | Hyundai i20 Coupe WRC | 2:32.18,5 | +1.38,2 | 6 |
8. | Teemu Suninen | Jarmo Lehtinen | Ford Fiesta WRC | 2:33.14,1 | +2.33,8 | 4 |
9. | Kalle Rovanperä | Jonne Halttunen | Škoda Fabia R5 | 2:38.34,4 | +7.54,1 | 2 |
10. | Nikolai Gryazin | Jaroslav Fjodorov | Škoda Fabia R5 | 2:41.09,0 | +10.28,7 | 1 |
Lähde:[5] |
WRC2Pron voitti Kalle Rovanperä.[5]
WRC2:n voitti Nikolai Gryazin.[5]
JWRC:n voitti Tom Kristensson.[5]
Lähteet
- ↑ Rally Finland Route History VII:2014–2019 It Gets Faster Now!. 31.1.2020. Viitattu 5.12.2023.
- ↑ Katso karmea pettymys! Tommi Mäkisen Toyotan kolmoisjohto suli hetkessä Jyväskylässä – Latvalalta ja Meekeltä hajosi sama rengas: "Minun virheeni" Yle Urheilu. 3.8.2019. Viitattu 12.12.2023.
- ↑ Tästä ulosajosta Tommi Mäkinen tuskin tykkää! Konkari keskeytti juhlakisassaan toisen kerran – Toyotan dominointiin reagoitiin kilpailijan riveissä tallimääräyksellä Yle Urheilu. 4.8.2019. Viitattu 12.12.2023.
- ↑ Katso hurjat videot Jyväskylän MM-rallin loppuhuipennuksen esinäytöksestä: Brittilupauksen matka päättyi koivupuuhun, ranskalaismestarilta peräti 55 metrin hyppy! Yle Urheilu. 4.8.2019. Viitattu 12.12.2023.
- ↑ a b c d 2019 Rally Finland
1970-luku | |
---|---|
1980-luku | |
1990-luku | |
2000-luku | |
2010-luku | |
2020-luku |