Taisteluliitto työväenluokan vapauttamiseksi

V. I. Lenin taisteluliiton jäsenten ympäröimänä. Takarivissä vasemmalta oikealle Aleksandr Maltšenko, Pjotr Zaporožets ja Anatoli Vanejev, eturivissä Vasili Starkov, Gleb Kržižanovski, Lenin ja L. Martov.

Taisteluliitto työväenluokan vapauttamiseksi[1][2][3] (ven. Петербу́ргский «Сою́з борьбы́ за освобожде́ние рабо́чего кла́сса», Peterburgski ”Sojuz borby za osvoboždenije rabotšego klassa”) oli Pietarissa 1890-luvulla toiminut Venäjän suurin sosiaalidemokraattinen järjestö.[4]

V. I. Leninin toiminnalla on ratkaiseva merkitys järjestön perustamisessa. Muutettuaan Pietariin elokuussa 1893 hän ryhtyi johtamaan opiskelijoiden muodostamaa marksilaista opintokerhoa[4] ja solmi yhteyksiä kaupungin työläisiin. Syksyllä 1894 Lenin ehdotti laajan poliittisen ja taloudellisen agitaatiotoiminnan aloittamista työläisten keskuudessa. Elo-syyskuussa 1895 hän kävi ulkomailla sopimassa yhteistyöstä Georgi Plehanovin johtaman Työn vapautus -ryhmän kanssa.[5]

Marraskuussa 1895 perustettu Taisteluliitto työväenluokan vapauttamiseksi oli työläisten parissa toiminut keskusjohtoinen maanalainen järjestö. Sen perustajajäseniä olivat muun muassa Lenin, Anatoli Vanejev, Pjotr Zaporožets, Gleb Kržižanovski, Nadežda Krupskaja, Aleksandr Maltšenko, Stepan Radtšenko, Mihail Silvin ja Vasili Starkov. Keskusjohtoon kuuluivat Lenin, Kržižanovski, Starkov, Vanejev ja L. Martov (Juli Tsederbaum). Kaupunkikomitean ja kolmen piirikomitean alaisuudessa toimi 20–30 työläiskerhoa, joita ohjasivat muun muassa Ivan Babuškin, Pjotr Gribakin, Boris Zinovjev, Nikolai Poletajev ja Vasili Šelgunov.[6] Taisteluliitto teki yhteistyötä pietarilaisen Kansantahtolaisten ryhmän kanssa,[4] johti tehdastyöläisten lakkoja, julkaisi lentolehtisiä ja solmi yhteyksiä muiden kaupunkien sosiaalidemokraatteihin.[7]

Joulukuussa 1895 poliisi pidätti Leninin ja 56 muuta taisteluliiton jäsentä. Uusi keskusjohto jatkoi toimintaa vankilassa istuneen Leninin ohjaamana.[7] Järjestön huomattavin saavutus oli Pietarin tekstiilityöläisten lakko vuonna 1896. Sen tuloksena hallitus sääti lain, joka rajoitti päivittäisen työajan 11,5 tuntiin.[8]

Poliisin vuosina 1896–1897 tekemät pidätykset lamauttivat taisteluliiton toiminnan.[4] Kuulusteluja varten pidätettiin yhteensä 251 henkeä, joista 170 oli työläisiä. Siperiaan sekä Arkangelin ja Vologdan lääneihin karkotettiin 22 järjestön jäsentä. Lisäksi monet lähetettiin poliisin valvonnan alaisina pois Pietarista.[7]

Leninin mukaan Taisteluliitto työväenluokan vapauttamiseksi oli ”ensimmäinen vakava työväenliikkeeseen nojautuvan vallankumouksellisen puolueen itu”.[9] Sen esimerkki synnytti vastaavia järjestöjä muualle Venäjälle ja johti lopulta Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen perustamiseen. Järjestön myöhempi johto keskittyi kamppailuun työväestön taloudellisten etujen puolesta ja luopui poliittisesta toiminnasta. Tämän ekonomismiksi kutsutun suuntauksen edustajat käyttivät taisteluliiton nimeä vuoteen 1904 saakka.[7]

Lähteet

  1. ↑ Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikkien) historia: lyhyt oppikurssi, s. 20. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1949.
  2. ↑ Neuvostoliiton historia: lyhyt katsaus, s. 172. Moskova: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, s.a.
  3. ↑ Neuvostoliitto: aakkosellinen tietokirja neuvostoliittolaisten asiantuntijoiden kuvaamana, s. 351. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1967.
  4. ↑ a b c d Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 588. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
  5. ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 19, s. 469. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1975.
  6. ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 19, s. 469–470. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1975.
  7. ↑ a b c d Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 19, s. 470. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1975.
  8. ↑ Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 476. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
  9. ↑ Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolshevikkien) historia: lyhyt oppikurssi, s. 21–22. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1949.