Trans-Aasian rautatie
Trans-Aasian rautatie (TAR) on hanke, jonka tavoitteena on luoda Euroopan ja Aasian välinen rautatie tavaraliikennettä varten. YK:n Tyynenmeren alueen taloudellinen ja sosiaalinen komissio (UNESCAP) rahoittaa hanketta.
Hanke aloitettiin jo 1950-luvulla. Sen tavoitteena oli rakentaa 14 000 km pitkä rautatie Singaporen ja Istanbulin välille, mahdollisesti myös pidemmälle Eurooppaan ja Afrikkaan. Tuohon aikaan meri- ja ilmakuljetukset eivät olleet yhtä kehittyneitä kuin nykyään, ja hanke lupasi alentaa kuljetuskustannuksia Euroopan ja Aasian välillä merkittävästi. Hankkeen edistymistä haittasivat kuitenkin poliittiset ja taloudelliset esteet aina 1980-luvun alkuun saakka. 1990-luvulla kylmän sodan päättymisen myötä rautatien rakentamiselle avautui uusia mahdollisuuksia.
TAR nähtiin keinona lisätä Euraasian kansainvälistä kauppaa ja edistää tavaroiden liikkumista. Hankkeen toivottiin myös parantavan Keski-Aasian maiden taloutta. Suuri osa rautatiestä on jo valmiina, mutta joitakin merkittäviä aukkoja on vielä olemassa. Yhden merkittävän ongelman aiheuttavat vaihtelevat raideleveydet. Reitin varrella käytetään kaikkiaan 4 eri raideleveyttä.