Vakaavaluutta
Vakaavaluutta eli stablecoin on kryptovaluutta, jonka arvo on sidottu johonkin fiat-valuuttaan, käytännössä yleensä Yhdysvaltain dollariin. Vakaavaluutan arvon pitävät vakaana sen takauksena olevat varat.[1]
Vakaavaluuttoja käytetään muun muassa hajautetuissa finanssipalveluissa Yhdysvaltain dollarin korvaamiseen. Hajautetun finanssipalvelun sovellusten suosio kasvatti voimakkaasti vakaavaluuttojen suosiota keväällä 2020. Korkotason nousu lisäsi vakaavaluuttamarkkinoiden kannattavuutta vuoden 2022 jälkeen. Lisäksi korkea inflaatiotaso on lisännyt vakaavaluuttoihin säästämisen suosiota muun muassa Argentiinassa ja Turkissa. Vakaavaluuttojen riskeihin kuuluvat liikkeellelaskijan potentiaalinen kyvyttömyys vastata jokaiseen kotiutuspyyntöön ja valuuttakurssien muutoksista johtuva valuuttariski.[1]
Vuoden 2024 alkupuolella vakaavaluuttojen yhteenlaskettu markkina-arvo oli 165 miljardia dollaria, josta kaksi kolmasosaa kattoi Tether. Tetherin jälkeen markkina-arvoltaan suurimmat vakaavaluutat olivat USD Coin, Dai, First Digital USD ja Ethena. Binance USD oli aikoinaan kolmanneksi suurin vakaavaluutta, mutta poistui markkinoilta vuonna 2023. Myös Terra USD oli suosittu, kunnes Terra-ekosysteemi romahti vuonna 2022.[1]
Lähteet
- ↑ a b c Antti Hyppänen, Mikä on stablecoin (vakaavaluutta)? Bitcoinkeskus 23.4.2024, viitattu 23.1.2025