Vuoden 1734 laki

Vuoden 1734 laki on Ruotsissa vuonna 1734 säädetty yleinen laki eli kodifikaatio^[1], johon koottiin kaikki tärkeimmät siviili-, rikos- ja prosessioikeudelliset säädökset. Sen säätäminen on edelleenkin viimeisin kerta, jolloin Ruotsissa tai siihen vielä tuolloin kuuluneessa Suomessa on suoritettu kaikkia näitä oikeusaloja koskeva lainsäädännön kokonaisuudistus. Alkuperäisestä laista on sekä Ruotsissa että Suomessa enää vain harvat osat voimassa, mutta se on kummassakin maassa vanhin vielä osittain voimassa oleva laki.^[2] Muun muassa laki humaliston kasvattamisesta on yhä voimassa, mutta ei käytännössä toteuteta.^[3]

Lain valmisteli komissioni, jonka Kaarle XI asetti 1686 valtiopäivien anomuksesta. Komissionin puheenjohtajana oli hovikansleri, kreivi Erik Lindschöld (k. 1690), sitten kuninkaan neuvos kreivi Nils Gyllenstolpe (k. 1709) sekä hänen jälkeensä vuodesta 1710 alkaen kuninkaan neuvos kreivi Gustaf Cronhjelm. Komissioni sai apua uppsalalaiselta professori Carl Lundiukselta, joka tarkisti komissionin ehdotuksen kielen ja myös sisällön puolesta suurimmaksi osaksi. Lain lopullinen asu oli pääasiallisesti Gronhjelmin tekoa. Lakikomissionin ehdotus esitettiin vuoden 1723 valtiopäiville, mutta se joutui vielä kymmenvuotisen valmistelun alaiseksi komissionissa. Lopullisesti se tarkastettiin vuosien 1731 ja 1734 valtiopäivillä.^[4][5]

Sen jälkeen, kun vuoden 1734 valtiopäivät olivat hyväksyneet lain, kuningas Fredrik I päätti 23. tammikuuta 1736, että laki oli astuva voimaan saman vuoden syyskuun alussa. Se kumosi keskiajalla säädetyn kuningas Kristofferin maanlain ja kaupunkilain sekä syrjäytti 1600-luvun alusta oikeudessa sovelletun niin sanotun Mooseksen lain eli eräitä kohtia Raamatusta (katso Puhdasoppisuuden aika Suomessa). Laki oli lopputuloksena kattavasta oikeudellisesta uudistustyöstä, joka oli aloitettu jo Ruotsin suurvaltakaudella ja jota oli jatkettu Suuren Pohjan sodan jälkeen. Lain suomennos Ruotzin waldacunnan laki ilmestyi 1759, ja sen oli suomentanut Samuel Forseen. Suomennoksen kieli oli vanhanaikaista jo ilmestyessään, ja uusi suomennos saatiin vihdoin yli sata vuotta myöhemmin, 1865 Gustaf Cannelinin suomentamana.^[2][6][4]

Aikaisempien lakien tapaan vuoden 1734 laki jakautui pääosiin, joista käytettiin nimitystä kaari. Kaaria oli yhdeksän: naimiskaari, perintökaari, maakaari, rakennuskaari, kauppakaari, rikoskaari^[7], rangaistuskaari, ulosottokaari ja oikeudenkäymiskaari. Laki ei sisältynyt kuninkaankaarta sen vuoksi, että vapaudenajan perustuslait, hallitusmuoto ja valtiopäiväjärjestys oli jo vähän aikaisemmin vahvistettu.^[2][5]

Vuoden 1734 lain naimiskaaren mukaan oli naimaton nainen naittajan alainen iästään huolimatta, kun taas naimisissa olevan naisen holhoojana oli hänen miehensä. Avioero myönnettiin ainoastaan aviorikoksen johdosta. Aatelismiehen ja talonpojan poika peri kaksinkertaisen perinnön tyttäreen nähden, kun taas pappien ja porvarien pojat perivät yhtä paljon kuin sisarensa. Kuolemanrangaistusta voitiin koventaa teilaukseksi miehille ja roviollapoltoksi naisille. Edelleen voitiin tuomita maanpakoon ja mieshenkilö raippa- ja naishenkilö vitsarangaistukseen. Vankilarangaistus oli tavallisesti vesileipävankeutta.^[4]

Lain periaatteet avioliiton vaikutuksesta varallisuusoikeuteen, naimaoikeudesta ynnä muista olivat peräisin keskiaikaisista kansantavoista, säännökset avioliiton vaikutuksesta henkilöoikeuteen ovat osaksi keskiaikaista kanoonista kirkon oikeutta, osaksi ilmauksia uskonpuhdistajain mielipiteistä. Testamenttioikeus ja prosessioikeus olivat myös saaneet paljon vaikutteita kanoonisesta oikeudesta. Vuoden 1734 laki jätti niukkoine määräyksineen tuomioistuimille suuren vapauden.^[4]

Laki antoi sitä tulkitsevalle tuomarille laajan harkintavallan, sillä sen mielestä hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voi asetella kaikki kohtuuden mukaan, mutta missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan. Sama katsantokanta ilmeni myös lakiin liitetystä tuomarinohjeesta; Yhteisen kansan hyöty on paras laki; ja sen tähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödylliseksi, se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivätkin toisin käskevän.^[5]

Vuonna 1809 Porvoon valtiopäivillä päätettiin, että laki oli oleva edelleen voimassa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Nykyisinkin laista ovat yhä voimassa sekä Suomessa että Ruotsissa jotkin kauppa-^[8] ja rakennuskaaren^[9] säännökset, jotka tosin yhteiskunnallisen kehityksen ja uudemman lainsäädännön vuoksi ovat jo jääneet vähämerkityksisiksi. Näistä kauppakaari tosin sisältää edelleenkin lukuisia alkuperäisiä pykäliä, jotka ovat tänäkin päivänä käytössä olevaa lainsäädäntöä.^[10] Suomessa myös oikeudenkäymiskaari on yhä voimassa alaa koskevien säännösten runkona, joskin melkein kaikki sen säännökset on vähitellen muutettu useissa osittaisuudistuksissa. Esimerkiksi käräjäoikeuksien perustaminen aikaisempien raastuvan- ja kihlakunnanoikeuksien tilalle vuonna 1993 merkitsi siihen varsin suuria muutoksia, mutta silloinkaan kaaren tilalle ei säädetty kokonaan uutta lakia, vaan muutettiin vain monet sen pykälät tai kokonaiset luvut toisin kuuluviksi. Alkuperäisistä säännöksistä oikeudenkäymiskaaressa on edelleenkin voimassa mm. tuomarinvalan kaavaa koskeva pykälä.^[11] Ruotsissa sitä vastoin säädettiin kokonaan uusi oikeudenkäymiskaari vuonna 1948.

Varsinkin Ruotsissa mutta jonkin verran Suomessakin on kaari (balk) -nimitystä myöhemminkin käytetty joidenkin keskeisten lakien nimissä.^[2] Nimityksellä ei ole erityistä juridista merkitystä, mutta sillä on haluttu ilmaista, että vaikka kysymys ei ole perustuslaista, on kyseessä merkitykseltään keskeinen laki, johon on koottu tiettyä oikeusalaa koskevat säännökset.

Ruotsissa ovat vielä osittain voimassa rakennuskaari^[12] ja kauppakaari^[13].

Suomessa on nykyisin voimassa vuoden 1965 perintökaari (40/65)^[14] ja vuoden 1995 maakaari (140/95),^[15] jotka kumosivat samannimiset vuoden 1734 lain kaaret. Muista kaarista naimiskaaren kumosi vuoden 1929 avioliittolaki (234/29)^[16], rikoskaaren sekä rangaistusten täytäntöönpanosta säätäneen rangaistuskaaren vuoden 1889 Suomen rikoslaki (39/1889) ^[17] ja siihen liittynyt asetus rangaistusten täytäntöönpanosta (39A/1889) sekä ulosottokaaren vuoden 1895 ulosottolaki (37/1895). Ulosottolakia uudistettaessa vuonna 2007 uuden lain nimeksi tuli jälleen ulosottokaari (705/2007) ^[18].

• Oikeushistoria
• Kaari (laki)

• Ruotzin waldakunnan laki, hywäxi luettu ja wastan otettu herrain-päivillä, wuonna 1734. Suomexi käätty. Ensin pränttiin annettu Georg Saloniuxelda, k. Turun how-rätin actuariuxelda; waan nyt wasta-uudesta ylitzekatzottu ja moninaisesti parattu Matthias Caloniuxelda, lain-opin professorilda Turusa. Turusa : präntätty J. C. Frenckellin ja Pojan kirjan-präntisä 1822 (Teos Doriassa)
• Ruotzin waldacunnan laki: hywäxi luettu ja wastan otettu herrain päiwillä wuonna 1734. WSOY 1984 ISBN 951-0-12473-7
• Hannu Tapani Klami : Tutkimuksia vuoden 1734 lain taustasta ja tulkinnasta. Turun yliopiston yksityisoikeuden laitoksen julkaisuja, Sarja A; 34. Turku 1981
• Heikki Ylikangas : Suomalaisen Sven Leijonmarckin osuus vuoden 1734 lain naimiskaaren laadinnassa: Kaaren tärkeimpien säännöstöjen muokkautuminen 1689-1694, väitöskirja. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1967
• Juhlajulkaisu 1734 vuoden lain muistoksi joulukuun 13 päivänä 1934 valtakunnan säätyjen päätöksen 200-vuotispäivänä, osa 4; toimittaneet Ruotsin ja Suomen lakimiehet. Suomen lainopillinen yhdistys, jakaja, Helsinki 1934

Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.

• Agricola-historiasivut: Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki
• Lain vielä voimassa olevat kaaret Finlexissä