Xhosat

 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Paikoin tarinallista tekstiä korjattava tietosanakirjamaiseksi.
Xhosa-lapsia Transkeissa.

Xhosat ovat Etelä-Afrikan tasavallassa elävä bantukansa. Xhosat itse käyttävä itsestään nimitystä amaXhosa ja kielestään xhosasta nimeä isiXhosa. Vaikka xhosa kuuluukin bantukieliin, siinä on monia vaikutteita alueen alkuperäisten asukkaiden sanien ja khoikhoiden kielistä, erityisesti naksausäänteet, jollainen on muun muassa heimon itsensä nimessä esiintyvä Xh-äänne. Nykyaikana jotkut xhosat tosin puhuvat äidinkielenään afrikaansia ja englantia.

Ennen eurooppalaisen väestön saapumista alueelle xhosat elivät sisämaassa, Keijoen tietämillä. Vuoden 1770 tienoilla xhosat kohtasivat ensimmäistä kertaa lännestä saapuneet buurit. Sekä buurit että xhosat olivat karjankasvattajia, ja kilpailu laidunmaista aiheutti erimielisyyksiä, jotka johtivat lopulta useisiin väkivaltaisiin yhteenottoihin.

Ajan mittaan 1800-luvulle tultaessa valkoisen väestön rakentaessa alueelle modernin yhteiskunnan ja voimakkaan armeijan olivat jo miltei kaikki aiemmin xhosien käsittämät maa-alueet valkoihoisten uudisraivaajien käsissä.

Vuonna 1910 muodostettiin Etelä-Afrikan unioni, ”demokraattinen valtio”, jossa muilla kuin eurooppalaistaustaisilla ihmisillä ei ollut äänioikeutta. Itsehallinnollisia alueita, bantustaneja, joilla xhosat asuivat, olivat Transkei ja Ciskei vuoteen 1994 saakka, jolloin apartheid-järjestelmä lakkautettiin.

Nykyaikana xhosia on kaikkiaan noin 7,9 miljoonaa, joista Itä-Kapin provinssissa asuu 5,4 miljoonaa, Länsi-Kapissa 1,1 miljoonaa, Gautengissa 700 000, Vapaavaltiossa 250 000 ja KwaZulu-Natalissa 220 000.

Historia

Karjantappoliike

Huhtikuussa 1856 viisitoistavuotias tyttö nimeltä Nongqawuse kuuli äänen, joka käski, että xhosien on tapettava kaikki karjansa, lopetettava peltojensa viljely sekä tuhottava vilja- ja ruokavarastonsa. Ääni vaati myös, että kansan on niin ikään hävitettävä kuokkansa, keittoastiansa ja jok’ikinen elämälle välttämätön työkalunsa. Kun nämä vaatimukset olisi täytetty, uusi aamu koittaisi kaikille. Kaikki elämälle tarpeellinen nousisi itsekseen maasta. Kuolleet heräisivät henkiin. Sokeat näkisivät jälleen ja vanhat saisivat nuoruutensa takaisin. Uutta ruokaa ja karjaa ilmestyisi riittämiin, spontaanisti maan sylistä nousten. Britit ajettaisiin mereen, ja xhosat palaisivat aiempaan kukoistukseensa. Ääni lupasi käytännössä paratiisia maan päälle.

Nongqawuse kertoi tarinan huoltajalleen ja sedälleen Mhlakazalle. Setä oli aluksi epäileväinen, mutta hän alkoi uskoa veljentytärtään käytyään paikalla, jolla tämä oli äänet kuullut. Vaikka Mhlakaza ei itse mitään kuullutkaan, hän vakuuttui siitä, että Nongqawuse kuuli kuolleen isänsä äänen ja että ohjeita oli noudatettava uskollisesti. Mhlakazasta tuli karjantappoliikkeen pääprofeetta ja johtaja.

Uutinen profetiasta levisi nopeasti, ja jo muutaman viikon kuluttua xhosien kuningas Sarhili oli uskossa mukana. Hän määräsi xhosat teurastamaan karjansa ja symbolisena eleenä tappoi itse suosikkihärkänsä. Hysterian levitessä muut xhosat alkoivat nähdä näkyjä. Jotkut näkivät henkiin herätettyjen kuolleiden varjoja nousemassa merestä, seisomassa joenvarsien pusikoissa tai jopa leijumassa ilmassa. Mihin tahansa ihmiset katsoivatkin, he löysivät todisteita sille, minkä epätoivoisesti tahtoivat olevan totta.

Uskovat aloittivat työnsä määrätietoisesti. Suuria määriä viljaa otettiin varastoista ja levitettiin maahan mätänemään. Karjaa tapettiin niin nopeasti ja niin mittavasti, että korppikotkatkaan eivät ehtineet hotkia kaikkea mätänevää lihaa. Kaiken kaikkiaan xhosat teurastivat jopa 400 000 nautaa. Tapettuaan karjansa xhosat rakensivat uusia, suurempia aitauksia uusille, mahtaville eläimille, joiden he odottivat nousevan maasta. Liikkeen voima kasvoi vastustamattomaksi.

Kuolleiden ylösnousemus oli ennustettu tapahtuvaksi täyden kuun aikaan kesäkuussa 1856. Mitään ei tapahtunut. Karjantappoliikkeen pääprofeetta Mhlakaza siirsi päivämäärän elokuun täyteen kuuhun, mutta edelleen profetia jäi täyttymättä.

Karjantappoliike alkoi nyt lähestyä lopullista kuolettavaa vaihettaan, minkä sen sisäinen logiikka teki vääjäämättömäksi. Profetioiden epäonnistumisesta nimittäin syytettiin sitä, että karjan tappaminen ei ollut vielä täydellistä. Monet uskovat olivat pitäneet muutaman eläimen — enimmäkseen maitokarjaa — tuottamaan välittömät elintarvikkeet. Ja mikä vielä pahempaa, pieni vähemmistö skeptikoita kieltäytyi tappamasta karjaansa lainkaan.

Syksyn kylvökausi tuli ja meni. Uskovat heittivät lapionsa jokeen eivätkä kylväneet siemenen siementä. Joulukuun 1856 tullen xhosat alkoivat tuntea nälän kurjuuden. He söivät metsistä ja pelloilta kaikki marjat ja juuret ja yrittivät jopa tulla toimeen puista revityllä kaarnalla. Mhlakaza asetti profetian täyttymiselle uuden päivämäärän, 11. joulukuuta. Kun odotettu ihme ei taaskaan tapahtunut, epäuskoiset saivat syntipukin leiman.

Kuolleiden ylösnousemusta siirrettiin kuitenkin jälleen, nyt se tapahtuisi 16. helmikuuta 1857, mutta uskovat joutuivat yhä pettymään. Vielä tässä vaiheessa keskivertouskovalla oli edelleen kolme tai neljä päätä karjaa elossa. Profetian toistuva epäonnistuminen saattoi tarkoittaa vain sitä, että xhosat eivät olleet täyttäneet ehdotonta vaatimusta joka ainoan eläimen tappamisesta. Nyt he lopultakin alkoivat viimeistellä tehtäväänsä. Nautakarjan lisäksi myös kaikki kanat ja vuohet tapettiin. Kaikki mahdolliset ravinnonlähteet oli tuhottava. Loputkin aiemmilta teurastuksilta välttyneet naudat teurastettiin ja syötiin.

Vakava nälänhätä alkoi loppukeväästä 1857. Kaikki ruoka oli mennyttä. Nälkää näkevä väestö murtautui talleihin ja söi hevosten rehua. He keräsivät auringossa vuosien ajan vaalenneita eläinten luita ja yrittivät tehdä niistä keittoa. He söivät heinää. Nälän hullaannuttamina jotkut ryhtyivät kannibaaleiksi. Nälkiintymisen heikentäminä ihmiset joutuivat vain makaamaan avuttomina, kun koirat söivät heidän puolisoidensa ja lastensa ruumiita. He, jotka eivät ehtineet kuolla nälkään, joutuivat kulkutautien armoille. Loppuun saakka tosiuskovat pitivät kiinni profetian lupauksista. He yksinkertaisesti kuolivat nälkään, syyttäen profetian epäonnistumisesta skeptikoiden epäilyksiä.

Vuoden 1858 loppuun mennessä xhosien väkiluku oli romahtanut aiemmasta 105 000:sta noin 26 000:een. 40nbsp;000–50nbsp;000 kuoli nälkään, loput muuttivat pois. Xhosien yhteiskunnan tuhouduttua alueelle asettui valkoinen väestö.

Kuuluisia xhosia

Aiheesta muualla