Amatsonit (mytologia)

Kopio Feidiaan veistoksesta, joka esittää amatsonisoturia.

Amatsonit ovat antiikin kreikkalaisen taruston naissotureita, jotka asuivat Kreikasta itään. Heidät tunnettiin ratsastustaidoistaan, rohkeudestaan ja ylpeydestään, ja he kävivät useita tappiollisia taisteluita kreikkalaisia sankareita vastaan.[1]

Kreikkalaiset sijoittivat amatsonit yleensä Mustanmeren rannikolle, kuten Pontokseen Mustanmeren etelärannikolle, Traakiaan Balkanilla, Anatolian länsiosiin, Asovanmerelle ja Donin aroille pohjoisessa, tai Kaukasuksen vuoriston seuduille idässä.[2]

Amatsoneista on paljon kuvauksia paitsi kreikkalaisessa tarustossa, myös antiikin aikaisissa historiallisissa teksteissä sekä keramiikassa ja veistostaiteessa. Kreikkalaiset historioitsijat yhdistivät amatsonit skyytteihin, paimentolaiskansoihin, jotka asuttivat Euraasian aroja.[2] Jotkut tutkijat pitävät amatsonitarinoita kokonaan kuvitteellisina, mutta toiset arvelevat nykyisin tarinoiden saattavan pohjautua todellisiin skyytteihin ja muihin paimentolaiskansoihin, etenkin koska näiden kansojen naissotureiden hautoja on nykyaikana löydetty runsaasti.[1]

Etymologia

Sana amazon on ilmeisesti lainasana kreikkaan, ja sen on arveltu tarkoittavan ‘rinnatonta’, ‘yksirintaista’, ‘soturia’ tai ‘kuujumalatarta’.[1] Rinnattomuus tulee siitä, että legendan mukaan amatsonit poistivat toisen rintansa pystyäkseen käyttämään paremmin jousta ja heittokeihästä. Kreikkalaisessa taiteessa amatsoneilla on kuitenkin kumpikin rinta tallella.[1]

Asuinalueet

Kreikkalainen tarusto kertoo amatsonien asuneen idässä, tunnetun maailman ulkorajoilla. Joskus heidän kotipaikakseen mainitaan erityisesti Themiskyran kaupunki Mustanmeren etelärannikolla.[1]

Kreikkalaiset käyttivät yhteisnimitystä ”skyytit” viitatessaan tuntemansa maailman itä- ja pohjoispuolten arojen hevosilla vaeltaviin paimentolaiskansoihin. Antiikin kreikkalaisissa historiateksteissä amatsonit mainitaankin skyytteinä useita kertoja, ja heidät sijoitetaan yleensä Mustanmeren rannikoille, missä skyytitkin elivät.[2]

Homeros sijoittaa Ilias-runoelmassaan amatsonit Pohjois-Anatoliaan Troijaan ja Pontokseen. Aristeas sijoittaa kadonneessa Arimaspeia-teoksessaan amatsonit Asovanmerelle ja Donin varrelle Mustanmeren pohjoisosiin. Jotkut antiikin historioitsijat sijoittavat amatsonit Dnepr-joen varren aroille. Theseis-eepoksessa amatsonien päämaja sijaitsi Pontoksessa, ja samaa kirjoittivat myös Euripides ja Pindaros. Aiskhyloksen näytelmässä ”pelottomia neitoja” asustaa Kolkhiksessa ja Kaukasuksella. Historioitsija Eforos kirjoittaa Pontokseen pohjoisesta tulleista amatsoneista. Strabon sijoitti eri amatsoniheimoja Pontoksen vuorille, Kolkhikseen, Donille ja Kaukasukselle. Herodotos kertoo Mustanmeren pohjoisrannikolle Pontoksesta saapuneista amatsoneista. Maantieteilijä Pomponius Mela sijoitti ensimmäisellä vuosisadalla amatsonit Donin aroille, Asovanmerelle ja Kaspianmerelle.[3] Historioitsija Diodoros Sisilialainen antaa amatsonien kotipaikaksi muista poiketen Pohjois-Afrikan.[4]

Kuvaukset

Mytologiassa

Kuudennelta vuosisadalta eaa. peräisin oleva amfora, jossa kuvataan amatsoneja taistelemassa kreikkalaisia sankareita kuten Heraklesta vastaan.

Amatsonit olivat kreikkalaisessa mytologiassa sodanjumala Aresin tyttäriä. Kreikkalaiset kuvasivat amatsonit vastakohtaisina kreikkalaiselle miesvaltaiselle yhteiskunnalle, jossa vain miehet ratsastivat, metsästivät ja sotivat. Amatsonien yhteiskuntaan miehet hyväksyttiin vain lisääntymistarkoituksessa, ja kaikki poikavauvat surmattiin tai myytiin orjiksi.[1][4]

Amatsonien kerrotaan perustaneen useita asutuskeskuksia Anatoliaan, kuten Efesos, Kyme, Sinope, Priene, Myrina ja Smyrna, sekä Mytilene Lesboksella. Efesoksessa amatsonien kerrottiin uhranneen metsästyksen jumalatar Artemiille tämän temppelissä, missä amatsonit myös esittivät vuosittain sotatansseja.[1]

Amatsonien kuningatar oli Hippolyte. Homeroksen mukaan amatsonit taistelivat usein kreikkalaisia sankareita kuten Heraklesta, Theseusta ja Bellerofonia vastaan mutta hävisivät joka kerta.[1]

Varhaisin kreikkalaisten ja amatsonien kohtaamisen kirjallinen kuvaus on Herakleen urotöissä, kun Eurystheus lähettää hänet hakemaan amatsonikuningatar Hippolyten vyötä. Tarinan yksityiskohdat vaihtelevat kertomuksen eri versioissa. Joissakin versioissa Hippolyte vain antaa vyönsä Herakleelle, mutta toisissa versioissa amatsonit eivät luovu siitä ilman taistelua.[1]

Keramiikassa Herakleen ja amatsonien tarina oli kuvattu jo kaksi vuosisataa ennen kirjallisuutta. Keramiikassa ei kuvata Hippolyten vyötä. Theseuksen kuvataan rakastuneen Antiope-nimiseen amatsoniin ja ottaneen tämän mukaansa. Theseuksesta tulee Ateenan hallitsija, ja hän lyö amatsonit kun nämä hyökkäävät Ateenaan hakeakseen Antiopen takaisin.[1]

Kreikkalaisen Bellerofonin kerrotaan saaneen Lyykian kuningas Iobateelta määräyksen taistella amatsoneja vastaan. Voitettuaan amatsonit Bellerofonista tehtiin Iobateen vallanperijä.[1]

Neljännessä kuuluisassa myytissä Akhilleuksen kerrotaan surmanneen taistelussa amatsoni Penthesileian Troijan sodan loppuvaiheissa.[1]

Keramiikassa

Amatsoni varusteineen. Kuva viinimaljassa noin vuodelta 500 eaa.

Kreikkalaisessa keramiikassa ja veistoksissa on runsaasti kuvauksia amatsonien taisteluista. Varhaisin amatsonikuvaus keramiikassa on vuodelta 700 eaa. Lähes 400 maljakossa on kuvaus Herakleen taisteluista amatsoneja vastaan.[1] Amatsonit kuvataan useimmiten hopliitin haarniskassa hevosen selässä, kädessään jousi ja keihäs, joskus kirves.[1]

Historiallisissa teksteissä

Moni antiikin aikainen historioitsija mainitsee amatsonit.[3] Herodotos kirjoitti Historiateoksessaan 400-luvulla eaa. kuvauksen amatsonien ja skyyttien kohtaamisesta. Nuoret skyttisoturit olivat kutsuneet seudulleen saapuneet amatsonit perustamaan kanssaan yhteisön, ja amatsonit suostuivat sillä ehdolla, että he tai heidän lapsensa eivät joutuisi muuttamaan liikkuvaista elämäntapaansa. Tästä syntyneen uuden kansan kerrotaan olevan sarmaattien kansan alku.[1]

Kreikkalaisten tekstien lisäksi kuvauksia naissotureista löytyy myös muista Välimeren kulttuureista sekä muinaisilta persialaisilta, egyptiläisiltä, intialaisilta ja kiinalaisilta.[5]

Nimet

Säilyneessä kreikkalaisessa ja roomalaisessa kirjallisuudessa ja taiteessa mainitaan hyvin monia amatsoneja nimeltä. Mytologiassa tunnetuimpia amatsoneja olivat Hippolyte, Antiope ja Penthesileia. Useimmat amatsoneille annetut nimet ovat kreikkalaisia. Monessa niistä esiintyy sanavartalo hipp, joka tarkoittaa hevosta; esimerkkejä ovat Hippolyte ‘vapauttaa hevoset’, Hippomakhe ‘hevossoturi’ ja Melanippe ‘musta hevonen’. Aseiden nimet esiintyvät myös usein amatsoninimien osana, kuten Toxis ‘nuoli’. Moni amatsoninimi kuvaa sotaisaa tai hyveellistä luonnetta, kuten Thraso ‘itsevarma’. Pieni osa amatsoninimistä on vieraskielisiä. Lisäksi amatsonimaalauksissa on usein erikoisia kirjainyhdistelmiä, jotka ovat täysin vieraita kreikan kielelle. Tällaisista nimistä tšerkessinkielisiä ovat esimerkiksi Pkpupes ‘haarniskan arvoinen’ ja Barkida ‘prinsessa’.[6]

Historiallisuus ja tulkintoja

Antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset kirjailijat pitivät amatsoneja oikeasti eläneinä ihmisinä. Jotkut uskoivat amatsoneja yhä elävän Mustanmeren rannoilla ja idempänä.[7]

Antiikin ajan jälkeen amatsoneja alettiin pitää kokonaan kuvitteellisina, ja nykyaikanakin monet tutkijat uskovat heidän olleen vain kreikkalaisten mielikuvitusten tuotetta. Tämän näkemyksen mukaan amatsonitarinoiden tarkoitus oli vain kuvastaa kreikkalaismiesten huolta omasta hellenistisestä kulttuuristaan, jonka täydellisenä vastakohtana amatsonit kuvattiin. Amatsonit on nähty muun muassa kielteisten roolimallien edustajina kreikkalaisnaisille, uhkana kreikkalaismiesten egolle, sukupuolten epätasa-arvon oikeuttajina, naisten kapinoinnin pelon ilmentymänä, villin seksuaalisuuden symboleina, tai seksittömyyden ja epänaisellisuuden kuvastajina.[8] Tämän tulkinnan kanssa ristiiridassa on kuitenkin se, että kreikkalaiset kuvasivat amatsonien yhteiskunnan edistyneeksi ja amatsonit itse ihannoidusti kauniiksi, ”miesten vertaisiksi”, urhoollisiksi ja neuvokkaiksi sotilaallisen tappionkin hetkellä.[9]

Euraasian aroilta on nykyaikana löydetty paljon skyyttien ja muiden paimentolaiskansojen nuorten naissoturien hautoja, joihin aseidensa kanssa haudatuilla naisilla on taisteluissa saatuja vammoja. Tämän pohjalta onkin esitetty, että kreikkalaisilla amatsonikertomuksilla on todellisuuspohjaa juuri näissä paimentolaiskansoissa.[1] Eniten naissoturien hautoja on löydetty Mustanmeren rannikoilta, minne amatsonitarutkin sijoittuvat.[10] Skyyttinaiset eivät tosin muodostaneet naisarmeijoita tai omia heimojaan, kuten tarujen amatsonit, vaan he vain taistelivat toisinaan miesten rinnalla ja olivat monin tavoin tasa-arvoisia. Pätevimmät heistä nousivat jopa yhteisöjensä johtajiksi.[11]

Nykyaikana

Nykyisin amatsoneilla tarkoitetaan kuvaannollisesti naisten asemaa aggressiivisesti ajavia tai fyysisesti voimakkaita naisia.[4] Esimerkiksi afrikkalaisen Dahomeyn kuningaskunnan naissotureita kutsutaan Dahomeyn amatsoneiksi, koska he muistuttivat antiikin Anatolian ja Mustanmeren myyttisiä amatsoneja.[12] Lisäksi DC Comicsin supersankarihahmon Ihmenaisen kerrotaan olevan amatsonisukua.[13]

Maailman suurin joki Amazon on mahdollisesti saanut nimensä amatsoneista.[14]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Mark Cartwright: Amazon Women World History Encyclopedia. 14.11.2019. Viitattu 15.4.2022.
  2. ↑ a b c Mayor 2014, s. 35–41.
  3. ↑ a b Mayor 2014, s. 41–48.
  4. ↑ a b c Hans Biedermann: Suuri symbolikirja, s. 16–17. Suom. Pertti Lempiäinen. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X.
  5. ↑ Mayor 2014, s. 20, 31.
  6. ↑ Mayor 2014, s. 238–242.
  7. ↑ Mayor 2014, s. 11.
  8. ↑ Mayor 2014, s. 11, 26.
  9. ↑ Mayor 2014, s. 19, 27–28.
  10. ↑ Mayor 2014, s. 64–65.
  11. ↑ Mayor 2014, s. 156–164.
  12. ↑ Houngnikpo, Mathurin C. ja Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Benin, s. 50-51. The Scarecrow Press, 2014, 2014.
  13. ↑ Wonder Woman: 80 Years of the Amazon Warrior, the Deluxe Edition DC. Viitattu 11.3.2023.
  14. ↑ Hakulinen, Kerkko: Maailman paikannimet, s. 33. Helsinki: WSOY. ISBN 951-0-27676-6.

Aiheesta muualla