Amnesty International

Amnesty International
Amnesty Internationalin tunnus
Amnesty Internationalin tunnus
Tunnuslause It is better to light a candle than to curse the darkness.
On parempi sytyttää kynttilä kuin kirota pimeyttä.
Perustettu 1961
Perustaja Peter Benenson
Tyyppi yleishyödyllinen yhteisö
Toimiala ihmisoikeudet
Päämaja Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
Toiminta-alue maailmanlaajuinen
Jäsenet Yli 7 miljoonaa jäsentä tai tukijaa[1]
Pääsihteeri Agnès Callamard
Tunnustukset Nobelin rauhanpalkinto Nobelin rauhanpalkinto (1977)
Aiheesta muualla
Sivusto

Amnesty International (lyhenne AI, epävirallisesti Amnesty) on kansainvälinen järjestö, joka ilmoittaa päämääräkseen edistää ihmisoikeuksien noudattamista koko maailmassa Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjulistuksen hengessä. Järjestö perustettiin vuonna 1961 lakimies Peter Benensonin aloitteesta. Amnesty International sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1977. Järjestön pääsihteerinä on toiminut vuodesta 2021 lähtien ranskalainen Agnès Callamard.[2]

Amnesty Internationalin toiminnan kohteena ovat olleet erityisesti mielipidevangit, poliittiset vangit, kuolemanrangaistus, kidutus, poliittiset murhat, katoamiset ja mitkä tahansa muut hallitusten, organisaatioiden tai henkilöiden tekemät ihmisoikeusloukkaukset. Järjestö on kiinnittänyt huomiota myös naisten oikeuksiin.

Järjestön puolueettomuuden turvaamiseksi Amnesty International ei ota vastaan taloudellista tukea valtioilta, ja myös yritysrahoitukselle ollaan kriittisiä. Vastaavista syistä Amnestyn jäsenet eivät kampanjoi omassa maassaan tapahtuneiden yksittäisten ihmisoikeusloukkausten uhrien puolesta, joskin tätä sääntöä on lievennetty 2000-luvulla.[3]

Amnestyn päätoimisto eli kansainvälinen sihteeristö sijaitsee Lontoossa. Vuonna 2018 järjestö ilmoitti toimintaansa osallistuvan tai tukevan yhteensä yli seitsemän miljoonaa ihmistä yli 150 maassa.[1] Suomen osastolla on noin 42 000 jäsentä ja säännöllistä lahjoittajaa.[4] Amnestyn suurimmat osastot ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Hollanti.[5]

Historia

Pääartikkeli: Amnesty Internationalin historia
Amnesty Internationalin kansalliset osastot vuonna 2005.

Amnesty Internationalin perusti heinäkuussa 1961 Lontoossa brittiläinen lakimies Peter Benenson. Hänen mukaansa taustalla oli tapaus, josta hän luki metromatkalla. Kaksi opiskelijaa oli Salazarin valtakaudella Portugalissa tuomittu seitsemän vuoden vankeuteen, kun he olivat nostaneet maljan "vapaudelle". The Observer -lehti julkaisi 28. toukokuuta 1961 Benensonin artikkelin The Forgotten Prisoners. Benenson pani tukijoidensa kanssa alulle kampanjan nimeltä "Appeal for Amnesty 1961", jonka tavoitteena oli puolustaa näitä ihmisiä, jotka Benenson nimesi "mielipidevangeiksi".

Heinäkuussa 1961 johtajisto päätti muodostaa pysyvän organisaation, jonka nimeksi tuli syyskuussa 1962 virallisesti Amnesty International.

Perustamisestaan lähtien Amnesty keskittyi kampanjoimaan erityisesti mielipidevankien vapauttamiseksi. Toiminnan perustana olivat maakohtaisten tutkijoiden tekemät selvitykset. Amnestyn Head of Research Office (HORO) eli tutkimustoimiston johto tarkasti kaikki tiedot ennen niiden käyttöä järjestön tiedotteissa. Puolueettomuutta pidettiin keskeisenä.[6]

1970-luvulla Amnestyn näkyvimpiä johtajia olivat Sean MacBride ja Martin Ennals. Amnesty alkoi vaatia oikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä ja vastustaa mielivaltaisen pitkiä pidätyksiä Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistuksen artiklan 9 mukaan, sekä vankien kidutusta ihmisoikeuksien julistuksen 24. vuosipäivänä 1972. Käyttöön otettiin myös ns. 'Urgent Action' eli pikavetoomus jäsenistön mobilisoimiseksi nopeisiin toimiin. Sitä käytettiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 1973, kun Brasilia pidätti São Paulon yliopiston professori Luiz Basilio Rossin.

Amnesty Internationalin organisaatio- ja toimintatapamuutokset

Amnestyn luonne ja toiminta on muuttunut merkittävästi 1990- ja 2000-luvuilla. Pierre Sanén pääsihteerikaudella (1992–2001) tutkijoiden roolia vähennettiin ja jäsenaktiivisuus nähtiin tärkeämpänä. Head of Research Office lakkautettiin 1994 ja sen johtaja Malcolm Smart erosi Amnestysta.[7]

Vuonna 2001 Amnestyn mandaatti korvattiin missiolla, johon sisällytettiin TSS-oikeuksien eli taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien ajaminen. Amnestysta kirjan kirjoittaneen Stephen Hopgoodin mukaan kansainvälinen sihteeristö on vasemmistolainen[8] ja hänen mukaansa myös suurimmassa maajärjestössä Yhdysvaltain Amnestyssa on paljon vasemmistolaisia, jotka ovat halunneet edistää myös poliittisia tavoitteita, mitä TSS-oikeuksien sisällyttäminen missioon edesauttaa.[9] Toimintaa muutettiin projektikohtaisemmaksi esimerkkinä kampanja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.[10]

Amnestylla ei perinteisesti ollut kantaa abortin laillisuuteen. Huhtikuussa 2007 Amnesty muutti osittain linjaansa ja alkoi vaatia abortin turvaamista naisille, jotka ovat joutuneet insestin tai raiskauksen uhriksi tai jos raskaus uhkaa vakavasti äidin terveyttä.[11][12][13]

Pääsihteerit

Pääsihteeri (engl. Secretary General) on Amnestyn ylin johtaja. Pääsihteereistä neljä on ollut Britanniasta. Nykyinen pääsihteeri on ranskalainen Agnès Callamard, joka aloitti tehtävässä vuonna 2021.[2]

Pääsihteeri Virassa Kotimaa
Peter BenensonPeter Benenson 1961–1966 Iso-Britannia
Eric BakerEric Baker 1966–1968 Iso-Britannia
Martin EnnalsMartin Ennals 1968–1980 Iso-Britannia
Thomas HammarbergThomas Hammarberg 1980–1986 Ruotsi
Avery BrundageIan Martin 1986–1992 Iso-Britannia
Pierre SanéPierre Sané 1992–2001 Senegal
Irene Zubaida KhanIrene Khan 2001–2010 Bangladesh
Salil Shetty Salil Shetty 2010–2018 Intia
Kumi Naidoo Kumi Naidoo 2018–2020 Etelä-Afrikka
Julie Verhaar Julie Verhaar 2020–2021 (sijainen) Sveitsi
Agnès Callamard Agnès Callamard 2021– Ranska

Amnesty ja Suomi

Pääartikkeli: Amnesty Internationalin historia Suomessa

Historia

Nuorisopoliitikko Per Stenbäckin englantilaiset ystävät Elisabeth ja Tom Gordon pitivät vuonna 1964 Helsingissä esitelmän Amnestysta.[14] Suomen osasto perustettiin 1967 suomenruotsalaisten intellektuellien aloitteesta; puheenjohtajaksi valittiin Erik Stenius.[15] Järjestön Suomen-osasto julkaisee Amnesty-lehteä.

Kannanottoja

Amnestyn väitteen mukaan nykyinen siviilipalveluksen pituus, jonka pituuden on tarkoitus tehdä varusmiespalveluksesta haluttavampi vaihtoehto, on rangaistuksenomainen. Tämän vuoksi Amnesty katsoo asevelvollisuuden suorittamisesta kieltäytyvät totaalikieltäytyjät mielipidevangeiksi. Vuotta 2006 koskevassa raportissaan Amnesty piti yhtätoista vankeuteen tuomittua totaalikieltäytyjää mielipidevankina.[16] Amnesty kritisoi Suomea myös siitä, ettei naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ole saatu loppumaan, pakolaishakemusten liian nopeasta käsittelystä ja salaisena pidettävien tietojen käytöstä maassaololupien torjumiseen.[16]

Amnestyn Suomen osasto myöntää vuosittain kynttiläpalkinnon ihmisoikeuksien hyväksi tehdystä työstä.[17]

Suomen Amnestyn kynttiläpalkinto

Vuosi Palkittu
2017 Global Clinic[18]
2016 Kyyjärven asukkaat[19]
2015 Punaisen Ristin vapaaehtoiset[20]
2014 Seta, Trasek, Heli Hämäläinen, Juudas Kannisto ja Luca Tainio[21]
2013 PMMP-yhtye
2012 Kansallisteatterin Vastaanotto-projekti
2011 Professori Martin Scheinin
2010 Suomen PEN
2009 Kidutettujen kuntoutuskeskus
2008 Pakolaisneuvonta ry
2007 Keski-Suomen keskussairaalan Raisek-hoitoketju
2006 Ulkoministeriön asevalvonnan yksikkö
2005 Vaasan kaupunki työstään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan
2004 Porvoon kaupungin perheasian neuvottelukeskuksen johtaja Helena Ewalds
2003 Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki
2002 Tasavallan presidentti Tarja Halonen

[22]

Kritiikki Amnestyä kohtaan

Pääartikkeli: Amnesty Internationalin kritiikki

Brittiläisen The Economist-talouslehden kommentaattorin Edward Lucasin mukaan Amnesty näyttää muistuttavan "taas yhtä uutta vasemmistolaista painostusryhmää", kun se on syyttänyt Viroa venäläisvähemmistön huonosta kohtelusta.[23][24]

Amnestyn julkilausuman, jossa Guantánamon vankileiriä kutsuttiin "Gulagiksi", on väitetty loukanneen todellisen Gulagin uhreja.[25][26][27][28]

Israel-mielinen[29] järjestö NGO Monitor taulukoi miten paljon Amnestyn vuosiraportti 2006 kritisoi kutakin maata Lähi-idän alueella. Järjestön mukaan Amnesty keskittyi suhteettoman paljon Israelin kritisoimiseen verrattuna sellaisiin alueen maihin kuin Saudi-Arabia, Sudan tai Syyria.[30] Myös Harvardin yliopiston oikeustieteen professori Alan Dershowitz on katsonut Jerusalem Post -lehdessä Amnestyn olevan Israelin vastainen ja lisäksi vääristelevän kansainvälistä oikeutta Israelia koskevissa sotarikossyytöksissä.[31] Vuonna 2022 Amnesty syytti Israelia apartheidista. Järjestön mukaan “palestiinalaisia kohdellaan vähempiarvoisena rodullisena ryhmänä". [32] Israel on torjunut syytökset.[33]

Katolinen kirkko on arvostellut Amnestya sen uuden aborttilinjan vuoksi ja vaati vuonna 2007 katolilaisia lopettamaan järjestön tukemisen.[34]

Ukrainan ja useiden läntisten tiedotusvälineiden mukaan Amnesty on venäjämielinen.[35][36]

Vuonna 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan Amnestyn kansainvälisen sihteeristön työkulttuuri on myrkyllinen. Syynä olivat johdon epäonnistumiset ja työntekijöiden suuri työmäärä ja nepotismi[37]. Amnestyssä on laajaa luottamuspulaa, kiusaamista, julkista nöyryyttämistä ja syrjintää. Johto kohtelee henkilökuntaa huonosti. Syrjintä ja epäreilu kohtelu voi kohdistua naisiin, eri rotuihin ja seksuaalivähemmistöihin. Raportin mukaan Amnesty on tehnyt hyvää työtä, mutta on ollut 1990-luvulta lähtien rankka paikka työskennellä[38][39].

Elokuussa 2022 julkaistu Amnestyn raportti syytti Ukrainan armeijaa joukkojen sijoittamisesta siviilialueille, mukaan lukien kouluihin, mikä vaarantaa siviilit. Ukraina ja useat läntiset tiedotusvälineet ovat syyttäneet Amnestyä venäjänmieliseksi, "Putinin propagandisteiksi" ja "hyödyllisiksi idiooteiksi". Amnestyn johtokunnan jäsen ja kansalaisaktivisti Syksy Räsänen sanoi Itä-Ukrainassa käydyn 2014–2022 sisällissotaa. Ainakin Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan termin käyttö on Venäjän propagandan toistamista. Ukraina on poistanut Amnesty akkreditoinnin, eikä päästänyt järjestöä esim. tutkimaan väitettyjä Izjumin joukkohautoja.

Amnesty on oman sisäisen tutkintansa mukaan hutiloinut Ukrainaa koskevaa raporttia laatiessaan useilla tavoilla. The New York Timesin mukaan sisäisen tutkinnan loppuraportti oli jyrkempi ennen julkisuuteen annettua versiota, jota Amnesty oli taivutellut pehmentämään.[40][41]

Tunnustukset

Äänilevyt

Amnestyn 50-vuotisjuhlien kunniaksi vuonna 2011 Suomessa julkaistiin Karri "Paleface" Miettisen johdolla juhlalevy Mitä vapaus on. Levyllä esiintyvät muun muassa Tuomari Nurmio, Emma Salokoski, Paula Vesala, Stam1na, Asa, Ville Malja, Ismo Alanko ja Joan Baez, joka esittää oman versionsa Finlandia-hymnistä.[42]

Lähteet

  • Stephen Hopgood: Keepers of the flame: understanding Amnesty International. Ithaca: Cornell University Press, 2006. ISBN 978-0-8014-4402-9.

Viitteet

  1. ↑ a b Mikä Amnesty? amnesty.fi. Viitattu 29.8.2018.
  2. ↑ a b [1] Dr Agnès Callamard appointed as Secretary General of Amnesty International, Amnesty
  3. ↑ Hopgood, s. 129, 202
  4. ↑ Amnesty 50 år. Hufvudstadsbladet, 2011, nro 28.5., s. 17. (ruotsiksi)
  5. ↑ Suomen Amnesty: Organisaatio
  6. ↑ Hopgood, s. 80–92
  7. ↑ Hopgood, s. 127–128
  8. ↑ Hopgood, s. 35
  9. ↑ Hopgood, s. 107
  10. ↑ Hopgood, s. 151–159
  11. ↑ Amnesty ends abortion neutrality BBC. Viitattu 9.6.2007. (englanniksi)
  12. ↑ Amnesty International defends access to abortion for women at risk Amnesty. Viitattu 17.6.2007. (englanniksi)
  13. ↑ Vatikaani kehottaa katolilaisia lopettamaan Amnestyn tukemisen HS. Viitattu 17.6.2007.
  14. ↑ Suomen osaston historia Amnesty International Suomen osasto ry. Viitattu 31.12.2011.
  15. ↑ Amnesty 50 år. Hufvudstadsbladet, 28.5.2011, s. 17. (ruotsiksi)
  16. ↑ a b Amnesty International Report 2007: Finland report2007.amnesty.org. Arkistoitu 11.6.2008. Viitattu 8.6.2008. (englanniksi)
  17. ↑ Martin Scheinin palkitaan työstä ihmisoikeuksien puolesta Yle.fi, viitattu 8.12.2011
  18. ↑ Pöllänen, Raisa: Amnestyn Kynttiläpalkinnon saajaksi Global Clinic Yle Uutiset. 8.12.2017. Viitattu 8.12.2017.
  19. ↑ Tolvanen, Pauliina: Amnestyn Kynttiläpalkinto Kyyjärvelle Yle Uutiset. 8.12.2016. Viitattu 24.10.2017.
  20. ↑ Hirvonen, Saara: Punaisen Ristin vapaaehtoiset saavat Amnestyn Kynttiläpalkinnon Yle Uutiset. 10.12.2015. Viitattu 24.10.2017.
  21. ↑ Kynttiläpalkinto transihmisten oikeuksien puolustajille Amnesty International. 9.12.2014. Viitattu 24.10.2017.
  22. ↑ Amnestyn kynttiläpalkinto amnesty.fi. Amnesty International. Viitattu 1.8.2013.
  23. ↑ An excess of conscience – Estonia is right and Amnesty is wrong. The Economist, 14.12.2006. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  24. ↑ David B. Rivkin Jr. ja Lee A. Casey: Amnesty Unbelievable National Review Online. 27.5.2005. Viitattu 11.6.2008. (englanniksi)
  25. ↑ Margers Pinnis, Baltic Association to the United Nations: The Real Gulag. (Mielipidekirjoitus) The New York Times, 31.5.2005. Artikkelin verkkoversio.
  26. ↑ Anne Applebaum: Amnesty's Amnesia. Washington Post, 8.6.2005. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  27. ↑ Kenneth Anderson: An American Gulag? Human rights groups test the limits of moral equivalency. The Weekly Standard, 13.6.2005, 10. vsk, nro 37. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  28. ↑ Anne Bayefsky: Amnesty’s Absurdity National Review Online. 6.6.2005. Viitattu 11.6.2008. (englanniksi)
  29. ↑ Economist (englanniksi)
  30. ↑ NGO Monitor – Amnesty International Report for 2006 ngo-monitor.org. Viitattu 31.5.2008. (englanniksi)
  31. ↑ Alan Dershowitz: Amnesty Int'l redefines 'war crimes'. The Jerusalem Post, 30.8.2006. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  32. ↑ Amnesty International: Amnesty: Israel syyllistyy apartheidiin palestiinalaisia vastaan amnesty.fi. 1.2.2022. Viitattu 9.12.2022.
  33. ↑ Siren, Vesa: Nyt myös Amnesty syyttää Israelia apartheid­­rikoksista – Israel syyttää järjestöä anti­semitismistä ja vaati raportin julkaisun perumista Helsingin Sanomat. 1.2.2022. Viitattu 9.12.2022.
  34. ↑ Vatican urges end to Amnesty aid BBC. Viitattu 9.1.2008. (englanniksi)
  35. ↑ https://www.thetimes.co.uk/article/1a05d628-14e3-11ed-b5dc-213f5c972cc4
  36. ↑ https://www.bloomberg.com/opinion/articles/2022-08-08/amnesty-international-comes-to-putin-s-aid-again-with-its-ukraine-report?leadSource=uverify%20wall
  37. ↑ Raportti kertoo myrkyllisestä ja syrjivästä työkulttuurista Amnesty Internationalissa (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 6.2.2019. Viitattu 7.2.2019.
  38. ↑ Tuore selvitys: Amnestyssä laajaa kiusaamista, syrjintää ja julkista nöyryyttämistä Yle Uutiset. Viitattu 7.2.2019.
  39. ↑ Selvitys: Amnestyssä laajaa kiusaamista, syrjintää ja julkista nöyryyttämistä Ilta-Sanomat. 7.2.2019. Viitattu 7.2.2019.
  40. ↑ Vilma Romsi: Sisäinen tutkinta: Amnesty teki useita virheitä syyttäessään Ukrainaa siviilien vaarantamisesta yle.fi. 28.4.2023. Viitattu 1.5.2023.
  41. ↑ Freyborg, Hanna: NYT sai käsiinsä Amnestyn sisäisen raportin, jossa järjestö teilaa oman, raivoa herättäneen Ukraina-raporttinsa tiedot Helsingin Sanomat. 28.4.2023.
  42. ↑ Janne Strang: Vackra melodier, ruskiga historier. Hufvudstadsbladet, 28.5.2011, s. 17. (ruotsiksi)

Kirjallisuutta

  • Power, Jonathan: Vesi murtaa kiveä: Amnesty Internationalin tarina. (Like water on stone: The story of Amnesty International, 2001.) Suomentanut Hannu Tervaharju. Pystykorvakirja. Helsinki: Like: Rauhanpuolustajat, 2001. ISBN 951-578-862-5.

Aiheesta muualla

Nobelin rauhanpalkinnon saajat
1901–1925

1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: Moneta, Renault 1908: Arnoldson, Bajer 1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: Asser, Fried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: Branting, Lange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes

1926–1950

1926: Briand, Stresemann 1927: Buisson, Quidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: Addams, Butler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: Balch, Mott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr

1951–1975

1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger, Lê 1974: MacBride, Satō 1975: Saharov

1976–2000

1976: B. Williams, Corrigan 1977: Amnesty International 1978: Sadat, Begin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: Myrdal, García Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandela, de Klerk 1994: Arafat, Peres, Rabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: Belo, Ramos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim

2001–

2001: YK, Annan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEA, ElBaradei 2006: Yunus, Grameen Bank 2007: Gore, IPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: Satyarthi, Yousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: Murad, Mukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: Ressa, Muratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties 2023: Mohammadi

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Henkilöt
Muut