Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit

Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit tarkoittavat Amerikan mantereella vallinneita muinaisia kulttuureita ja yhteiskuntia ajalla ennen eurooppalaisten (alkaen Kristoffer Kolumbuksesta) saapumista. Niihin lukeutuvat yhtä lailla niin varhaisten paleointiaanien alkeelliset elintavat kuin myöhempien aikakausien sivilisaatiot, joiden korkeakulttuuriin sisältyi monumentaalista arkkitehtuuria, monimutkaisia poliittisia rakennelmia ja merkittäviä keksintöjä tähtitieteen ja matematiikan alalta.^[1]

Useimmat esikolumbiaaniset sivilisaatiot katosivat ennen eurooppalaisten saapumista ja ne tunnetaan ainoastaan arkeologisten kaivausten perusteella. Tunnetuimmat korkeakulttuuriset paikat olivat mayojen kaupunkivaltiot sekä asteekkien ja inkojen imperiumit. Myös Kolumbian intiaanikulttuurit voidaan luokitella kehittyneiden joukkoon, samoin Pohjois-Amerikassa kukoistanut Mississippin kulttuuri sekä Arizonan ja New Mexicon pueblokulttuuri, jotka sisälsivät orastavaa sivilisaatiokehitystä. Muualla Amerikan mantereilla eli samaan aikaan eri kulttuurivaiheissa olevia ihmisiä, jotka kalastivat, keräilivät, metsästivät tai viljelivät maata sivilisoitumattomissa pienissä leirikunnissa.

Intiaanikulttuurien kehitys

Amerikan asuttaminen ja varhainen kivikausi

Y-kromosomimuutosten perusteella ensimmäisten ihmisten arvellaan vaeltaneen Amerikkaan Siperiasta noin 18 000–15 000 eaa. Heidän uskotaan yleisesti ylittäneen kuivana olleen Beringinsalmen. Radiohiiliajoituksen (C-14-menetelmä) mukaan monista eri paikoista Amerikkaa on tehty löytöjä 13 500–12 900 vuotta vanhoista ihmisasutuksista.^[2] Tulokkaat ovat tulleet monena aaltona, viimeisen muuttoaallon tavoittaessa Amerikan mantereen noin 6000 eaa. Tähän ryhmään kuuluvat ihmiset ovat nykyisten aleutien, inuitien ja jupikien varhaisia esivanhempia.^[3]

Varhainen paleointiaanien kulttuuri muistutti Euroopan jääkauden ajan myöhäispaleoliittisia metsästäjäkulttuureja. Näistä ihmisistä tuli pitkien etäisyyksien kävelijöitä, joiden metsästysmaat saattoivat yltää lähes 400 kilometrin päähän. Jotkut ryhmät palasivat samalle alueelle useita kertoja.^[4] Heidän riistaansa kuuluivat monet jääkauden aikaiset suuret eläinlajit kuten mammutit, mastodontit, kamelit, sapelihammastiikerit, myskihärät ja tapiirit. Arkeologit ovat löytäneet merkkejä myös jättiläiskokoisista laiskiaisista, vyötiäisistä, majavista ja hirviösusista.^[5] Santa Rosan saarelta noin 70 kilometrin päässä Etelä-Kalifornian rannikolta on kaivauksissa löydetty jäännöksiä sadoista kääpiökokoisista mammuteista.^[6]

Suurriistan metsästäjät käyttivät aseinaan teräväkärkisiä keihäitä ja sytyttivät joskus maaston tuleen ajaessaan eläinlaumat yli jyrkänteen, jossa ne tapettiin kivittämällä tai keihäin.^[7] Saltvillestä Virginiasta on löydetty mastodonttien tappopaikka, jota on käytetty mahdollisesti jo 12 550–11 950 eaa.^[8] Hieman myöhempään ajankohtaan viittaavat vastaavat löydökset ovat pääosin Arizonasta.^[9]

Suurriistan katoaminen

Noin 11 000 eaa. paleointiaanit alkoivat tehdä edeltäjiään tehokkaampia ja selvästi erottuvia keihäänkärkiä, joita löydettiin ensimmäisenä Clovisin kaupungista New Mexicosta. Löytöpaikkansa mukaan nimetty clovis-kulttuuri levisi nopeasti läpi Amerikan mantereen.^[10] Tämän kulttuurin aikakaudella suurriista hävisi. Jotkut tutkijat uskovat paleointiaanien harjoittaman ylimetsästyksen olleen joukkotuhon suurin syy. Tätä ei kuitenkaan pidetä yleisesti uskottavana selityksenä eläinten katoamiseen, vaan todennäköisempänä tuhon aiheuttajana ovat olleet noin 10 000 vuotta sitten tapahtunut ilmastonmuutos. Pitkän kuivan ajanjakson jälkeinen ilman nopea lämpiäminen näännytti sukupuuttoon 20 veden puutteesta kärsinyttä suureläinlajia.^[11]

Clovis-kulttuuri katosi suurriistan myötä. Ainutta eloonjäänyttä suureläintä, pitkäsarvista biisonia, metsästävä Folsom-kulttuuri nousi hallitsevaan asemaan noin 8000 eaa. Heidän jäljillään jatkoivat myöhemmät Plano- ja Plainview-kulttuurit, jotka on mielletty lähinnä Suurille tasangoille.^[12] Näiden kulttuurien aikakauden lopulla noin 4500 eaa. oli selvä muutosvaihe monipuolisempaan elämäntapaan alkanut kaikkialla Pohjois-Amerikassa. Tasangot muuttuivat lyhytruohoisiksi laitumiksi ja niin ihmiset kuin eläimetkin siirtyivät kohti itää Mississippijoen varrelle ja sen yli. Väkiluvun lisääntyessä keräilyn ja sittemmin maanviljelyn merkitys kasvoi, ja väestö asettui asumaan paikoilleen. Varhaisesta keräilystä ja viljelystä kertovat monet löydetyt jauhinkivet ja survimet. Vaiheittain paleointiaanit jakautuivat moniin kieliryhmiin. Laajoille alueille syntyi elämäntapa, jossa metsästettiin, kalastettiin ja kerättiin kasveja liikkumalla vuodenaikojen mukaan pieninä ryhminä.^[13]

Maanviljelyn yleistyminen alueittain synnytti yhä lisääntyvää kiinteää kyläasutusta, joka keskittyi vesistöjen ääreen. Uskonnollinen elämä saattoi yhdistää erillään eläviä kyläkuntia ja kaupunkeja. Jotkut kylät kehittyivät voimakkaiksi päällikkökunniksi ja ensimmäiset näistä muotoutuivat valtioiksi noin vuonna 1000 eaa.^[14]

Maanviljelyn alku

Etelä-Amerikan intiaanikulttuurien kehityksen kärkialueella Perussa alkoi puutarhaviljely noin 8000–6000 eaa. Alussa viljeltiin kurpitsaa, papua, avokadoa ja paprikaa. Luultavasti maanviljely alkoi alueilla, joilla oli korkeusvaihteluista johtuvia pieniä ”mikroympäristöjä”, ja laskeutui alaville maille vasta myöhemmin. Koska puutarhavihanneksia ei osattu säilöä, laajamittainen viljely ei kannattanut pitkään aikaan, ja siirtyminen viljelyyn oli hitaampaa kuin Lähi-idässä viljelyn alkuaikoina. Näin keräily, kalastus ja metsästys olivat pitkään pääasiallinen ravinnon lähde. Maissin edeltäjää teosinttiä saatettiin viljellä Meksikon eteläosan Balsasin laaksossa jo lähes 9000 vuotta sitten.^[15].

Tehuacánin laaksossa Etelä-Meksikon vuoristossa näkyy asteittainen kehitys keräilytaloudesta kohti maissin viljelyä. Esihistoriallisen maissin jäännöksiä on löydetty viidestä Tehuacánin luolasta. Varhaisimmat näistä jäänteistä on ajoitettu siellä vuosien 5200–3400 eaa. välille. Myöhemmin viljeltyjen maissinjätteiden joukossa näkyi selkeä kehitysketju, jonka tulosta ovat monet Meksikossa edelleen viljeltävistä lajikkeista.^[16] Maissia voitiin varastoida pitkiä aikoja. On melko varmaa, että viljelykasveja on etsitty vuosituhansien kokeiluiden avulla. Perussa maissinviljely saattoi alkaa Meksikosta saadun mallin mukaan. Meksikossa metsästys ja keräily menettivät merkityksensä pääasiallisena ravinnon lähteenä 2000–1500 eaa. ja Perun ylängöillä 3200–700 eaa.^[17]

Andien ylänköjen yleisin viljelykasvi oli peruna, joka menestyy yli neljän kilometrin korkeudessa, toisin kuin maissi.^[18] Amazonian alueilla maniokin on uskottu menneen suosiossa maissin edelle. Pohjois-Amerikan itäisillä metsämailla ensimmäinen viljelykasvi oli auringonkukka (Helianthus annus) viimeistään 2250 eaa. Sen siemenistä puristettiin öljyä moniin eri tarkoituksiin.^[19] Samalta aikakaudelta on myös mantelikurpitsan viljely, joka toi maanviljelyn Suurten järvien pohjoispuolelle.^[20] Myös maa-artisokkaa (Helianthus tuberosus) ja savikkaa (Chenopidium berlandieri) käytettiin ravinnonlähteinä, samoin monia harvinaisempia kasviksia, jotka luokitellaan lähinnä rikkaruohoiksi.^[21] Naisten osuus eri ryhmien taloudessa kasvoi merkittävästi maanviljelyn myötä.^[22]

Maanviljelyn kehitys ja sivilisaatio

Kastelu- ja pengerviljely alkoi Perussa viimeistään noin 2800–2600 eaa. ja Keski-Amerikassa noin 1500 eaa., kun olmeekit kehittivät kivistä muuratun ja painovoimalla toimivan maanalaisen vesijohtoverkoston keinotekoiseksi kastelujärjestelmäksi.^[23] Pengerviljely mahdollisti maanviljelyn esimerkiksi vuoristossa. Asteekit rakensivat chinampoja, vesikasveista ja mudasta kelluvia puutarhasaaria, ja mayat suosivat kaskiviljelyä. Nämä kehittyneet viljelytekniikat mahdollistivat suuren väestönkasvun. Perun varhaisimmat suuret seremoniakeskukset, joissa oli temppeleitä, olivat Supéjoen laaksossa Huaca de los Idolosissa ja Huaca de los Sacrificiosissa noin 2900 eaa. Samana aikakautena Perun rannikolle syntyi suuria keskuksia: Caral, Aspero, Huaca Prieta ja El Paraiso sekä ylängölle La Galgada, Huaricoto ja Kotosh.^[24]

Ensimmäiset keskukset kävivät kauppaa ympäristönsä kanssa ja hankkivat tavaroita, joita eivät itse kyenneet tuottamaan. Rannoilla asuvat asperolaiset pyydystivät suuria määriä anjoviksia ja sardiineja kun taas Caral ja muut sisämaan kaupungit tuottivat kastelun avulla erilaisia kasviksia, hedelmiä ja puuvillaa (Gossypium barbarense).^[25] Nykyään sen on syrjäyttänyt toinen lajike Gossypium hirsutum, josta saadaan suurin osa maailman sadosta.^[26]

Keramiikka

Ensimmäiset löydökset muinaisesta keramiikasta ovat peräisin Taperinhan ja Pedra Pintadan luolista Amazonjoen varrelta Brasiliasta. Löydöksen alkuperä on jäljitetty vuoteen 6000 eaa.^[27] Perussa syntyi suuria Caralin kaltaisia keskuksia noin 2800–2600 eaa., ja aikaisemmin Kolumbian ja Ecuadorin kautta Brasiliasta kulkenut keramiikka yleistyi siellä noin 2000 eaa. Pohjois-Amerikan intiaanit keksivät keramiikan kuitenkin vasta 2500 eaa. Sen ikäistä keramiikkaa löytyy Keski-Amerikasta ja Pohjois-Amerikan koillisosista.^[28]

Nämä kaksi erilaista keramiikkatyyppiä erosivat jonkun verran toisistaan. Kumpikin tyyppi levisi kaupankäynnin mukana ja sekoittui nopeasti toisiinsa. Poltetusta savesta tehtyjä astioita käytettiin muun muassa viljan säilytykseen tuholaisten estämiseksi. Tämä mahdollisti viljan varastoinnin ja käytön myös "rahana". Aluksi savesta tehdyt keramiikkatyöt olivat koristeettomia ja rosopintaisia, mutta nopeasti esineiden muoto muuttui sirommaksi ja niihin alkoi ilmestyä erilaisia piirroksia. Pieniä savifiguureita alettiin luoda ihmisen tai eläinten kuviksi uskonnollisen taiteen ilmauksena. Mesoamerikan vanhin keramiikka on löydetty Guerrerosta Puerto Marquesista ajalta noin 2400 eaa., ja Tehuacanin laaksosta 2300 eaa. Karibianmerellä keramiikka alkoi Salanoid-kulttuurissa noin 2000 eaa.

Pohjois-Amerikan intiaanikulttuurit

Pääartikkeli: Pohjois-Amerikan intiaanikulttuurit

Pohjois-Amerikan esikolumbiaanisen kauden kulttuurillisesti merkittävin ajanjakso alkoi noin 1000 eaa. – 200 jaa. vaikuttaneesta Adena-kulttuurista. Kummunrakentajien tekemät erikokoiset maakummut toimivat kunnioitettujen johtajien hautaholveina ja alueen kaupankäynti laajeni. Adenan kanssa osittain päällekkäinen Hopewellin perinne jatkui noin vuoteen 700 jaa. ja jatkoi edeltäjänsä aloittamaa kehityskaarta. Kaupankäynti laajeni etelässä Floridaan, pohjoisessa Kanadaan ja lännessä lähelle Kalliovuoria. Eri materiaaleista tehdyt taide-esineet kulkeutuivat joka puolelle mannerta ja hautakummuista rakennettiin yhä suurempia.^[29]

Hopewellin perinnettä jatkoi Mississippin kulttuuri, jonka piiriin luokiteltuja arkeologisia paikkoja on löydetty Mississippijoen varrelta aina Floridasta Wyomingiin läntisten rajojen yltäessä Oklahomaan. Tässä kulttuurissa kummunrakentajat erikoistuivat suuriin temppelikumpuihin. Papit ja kuninkaalliset asuivat kumpujen huipulla ja omasivat suuren määräämisvallan alaisiinsa nähden. Tiedemiehet ovat rinnastaneet monia piirteitä Mesoamerikan asteekkien yhteiskuntaan.^[30]

Nykyisessä Illinoisissa sijainnut Cahokia (600–1350 jaa.) edusti tunnetuinta Mississippin kulttuuria ja oli oman aikakautensa suurimpia metropoleja. Se rakennettiin rehevälle maaseudulle neljän joen yhtymäkohtaan ja siitä muodostui vilkkaasti liikennöity satamakaupunki.^[31] Lisäksi Cahokia toimi vieri viereen ahtautuneiden maanviljelijöiden suurena keskittymänä. Vuodesta 1200 eteenpäin rankkasateet aiheuttivat puuttomaksi hakatun kaupungin ympäristössä suuria mutavyöryjä ja padotut joet tulvivat maissipelloille tuhoten monet sadot. Nälänhätä, mahdolliset kaupunkilaisten keskinäiset erimielisyydet ja lisääntyneet luonnonkatastrofit hajaannuttivat väestöä ja vuoteen 1350 mennessä Cahokia oli autioitunut. Sen jälkeen ei Meksikon pohjoispuolelle noussut koskaan yhtä suurta intiaanien yhteisöä.^[32]

Merkittävin varhaisen Pueblo-kulttuurin keskus oli Chato Canyonissa New Mexicossa. Alueen kukoistuskausi ajoittui vuosiin 600–1200 jaa. ja se sisälsi useita kaupunkeja noin 13 neliökilometrin alueella. Suurin löydetty raunio on nimetty Pueblo Bonitoksi (’kaunis kylä’) ja se käsitti yli 600 huonetta neljässä kerroksessa. Tärkeitä muinaisten intiaanien keskuksia oli myös Mesa Verde, joka kukoisti Coloradossa vuosien 600–1300 jaa. välisenä aikana.^[33]

Keski-Amerikan eli Mesoamerikan intiaanikulttuurit

Pääartikkeli: Mesoamerikan intiaanikulttuurit

Maissin viljely johti suurten kylien syntyyn Meksikonlahden seuduilla, jonne kehittyi noin 1800–1200 eaa. suuria olmeekkien päällikkökuntia. Mesoamerikassa nousi monia voimakkaita sivilisaatioita, kuten Teotihuacán. Näiden perinteitä jatkoivat muun muassa tolteekit ja asteekit, jotka loivat Teotihuacánin tapaan molemmat suurvallan. Varsinaisena valtiona pidetään vasta mayojen ja sapoteekkien kaupunkivaltioita. Sapoteekkikulttuuri syntyi noin 500 eaa. Mesoamerikkalaiset uskonnot perustuivat monilta osin ihmisten uhraukseen. Heidän kauppaverkostonsa ulottui laajoille alueille. Olmeekit, mayat ja muut Mesoamerikan yhteisöt olivat edelläkävijöitä matematiikassa ja astrologiassa.^[34]

Eteläisessä Meksikossa ja Keski-Amerikan pohjoisosissa kukoistaneen Maya-kulttuurin huippu saavutettiin heidän oman kalenterinsa mukaan vuonna 790. Ensimmäiset kalenterin merkinnät olivat vuodelta 292 jaa. ja päättyivät lopullisesti vuoteen 909.^[35] Tuona aikana heidän miljooniin asukkaisiin kasvanut yhteiskuntansa koki huimaavan nousun ja omiin virhearviointeihin perustuneen tuhon. Lähes sata vuotta jatkunut kuivuus mayojen ydinalueilla oli liikaa kansalle, joka oli kuluttanut loppuun kaikki omat luonnonvaransa.^[36]

Parhaiten kaikista ”Kadonneista siviilisaatioista” tunnetuksi tulleet asteekit muodostivat 1100-luvulla voimakkaan kolmiliiton Meksikon keskiosiin. Kuningas ja aateliset pyörittivät asteekkivaltion taloutta, joka jakaantui valtion ja yksityisten omistamaan sektoriin. Heidän temppeliensä pyramidien huipuilla uhrattiin tuhansia vankeja auringolle.^[37] Espanjalainen tutkimusmatkailija Hernán Cortés miehineen ja intiaaniliittolaisineen tuhosi vuosina 1519–1521 asteekkien valtakunnan ja samalla sen perinteet, joiden juuret juonsivat tuhat vuotta vanhemmasta Teotihuacánista.^[38]

Etelä-Amerikan intiaanikulttuurit

Pääartikkeli: Etelä-Amerikan intiaanikulttuurit

Chavin-kulttuuri nousi hallitsevaan asemaan Andien pohjoisilla ylänkömailla Perussa 700 eaa. Sen valtakausi kesti kristillisen aikakauden alkuun, jolloin sen luhistumisen korvasivat paikalliskulttureista kehittyneet Tiwanakun ja Warin suuret valtiot. Teknisesti edistyksellinen Warin suurvalta levittäytyi Chavinin paikalle kun Tiwanaku puolestaan otti hallitsevan aseman Titicacajärvellä. Rannikon valtioista mainittakoon Lambayeque. Ajanlaskun alussa syntynyt Moche oli kuningaskuntamainen valtio, jonka seuraajat Tiahuanaco, Chimor ja inkat loivat omat imperiuminsa.^[39]

Keski-Andien reuna-alueille syntyi valtiota heikompia päällikkökuntia, muiden muassa Kolumbiaan Muisca. Vuonna 1491 inkat hallitsivat valtakuntaa, joka oli suurempi kuin Kiinan Ming-dynastia tai Iivana Suuren alaisuudessa kasvava Venäjä.^[40] Inkojen maa käsitti Amazonian pohjoiset sademetsät, ylettyi läpi Andien huippujen ja laajeni Perun rannikon autiomaihin. Heillä oli käytössään lähes 40 000 kilometrin pituinen tieverkosto, joka johti kaukaisten valtioiden maatiloille ja yhä uusille rakennustyömaille. Inkat kehittivät myös ainutlaatuisen kirjoitustyylin quipun (puhuvat solmut), joka mahdollisesti muistutti binäärijärjestelmää.^[41] Erityiset ”Solmujen vartijat” pystyivät lukemaan kirjoituksen juoksuttamalla sormensa solmujen yli. Espanjalaiset valloittajat raivostuivat, kun quipujen kuvaukset tapahtumista olivat ristiriidassa heidän omien näkemystensä kanssa ja määräsivät poltettaviksi Perun kaikki solmitut nuorat vuonna 1582.^[42] Espanjalaiset murskasivat inkojen imperiumin saman vuosisadan aikana.^[43]

Lähteet

• Anderson, Rani-Henrik ja Henriksson, Markku: Intiaanit (Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia) Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
• Ceram, C.W: Ensimmäinen amerikkalainen: intiaanien arvoitus, Vaasan kirjapaino, 1973. ISBN 951-260313-6
• Fagan, Brian: Pitkä kesä: ihmiskunnan historia ja ilmastonmuutos, Gummerus, 2008. ISBN 978-951-20-7595-9
• Fagan, Brian: The First North Americans, Thames & Hudson, 2011. ISBN 978-0-500-02120-1 (englanniksi)
• Henriksson, Markus: Alkuperäiset amerikkalaiset Gummerus, 1986. ISBN 951-662-385-9
• La Vere, David: The Texas Indians, Texas Univ Press, 2003. ISBN 978-1585443017 (englanniksi)
• Lepper, Bradlet T: Ohio Archeology, Orange Frazer Press, 2005. ISBN 978-1882203390 (englanniksi)
• Mann, Charles C: "1491, The Americas Before Columbus", Granta Books, 2005. ISBN 978-1-86207-876-5 (englanniksi)
• Silverman, Helaine: Andrean Archaeology, Wiley-Blackwell, 2004. ISBN 978-0631234012 (englanniksi)
• Silverman, Helaine & Isbell, William:Handbook of South American Archaeology, Springer, 2008. ISBN 9780387752280 (englanniksi)
• Waldman, Carl: Atlas of the North American Indian, Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9. (englanniksi)
• Waldman, Car: Encyclopedia of Native American Tribes, Checkmark Books, 2006 ISBN 978-0816062744 (englanniksi)

Viitteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit Wikimedia Commonsissa