Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1966

1966 FIFA World Cup
World Cup 1966
Joukkueet 16
  70 karsijasta
Isäntämaa  Englanti
Ajankohta 11. – 30. heinäkuuta 1966
Mitalistit
– Kultaa  Englanti
– Hopeaa  Länsi-Saksa
– Pronssia  Portugali
Ottelut 32
Maalit 89 (2,78 ottelua kohti)
Yleisö 1 635 000 (51 094 ottelua kohti)
Maalintekijä Eusébio (9 maalia)
← 1962 1970 →

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1966 pelattiin Englannissa. FIFA myönsi turnauksen järjestelyoikeuden Englannille, jossa jalkapallo oli aikanaan syntynyt, vuonna 1960Roomassa pitämässään kokouksessa.[1] Turnaus on ensimmäinen, josta on välittynyt värillistä kuvaa, joskun värit on lisätty jälkeenpäin.[1] Suuri yleisö seurasi televisiolähetyksiä edelleen mustavalkoisena, mutta tekniikan kehittyessä televisioyleisöllä oli ensimmäistä kertaa nähtävillä hidastukset.[1][2]

Kilpailuformaatti oli sama kuin edellisissä kisoissa. Turnaukseen selviytyi 16 joukkuetta. Karsintojen kautta kisoihin pääsi 14 joukkuetta. Isäntämaa Englanti ja hallitseva maailmanmestari Brasilia selviytyivät MM-kilpailuihin ilman karsintaa. Maat jaettiin neljään neljän joukkueen lohkoon, kunkin lohkon kaksi parasta pääsi puolivälieriin.[1]

Turnauksen loppuottelussa Englanti voitti Länsi-Saksan jatkoajalle venyneessä ottelussa. Ottelu ratkesi yhteen MM-kisojen historian kiistanalaisimpaan maaliin, kun Geoff Hurstin laukaus osui ylärimaan ja kimposi alas lähelle maaliviivaa. Erotuomari tuomitsi tilanteen maaliksi, mutta keskustelu tilanteesta jatkui vuosikymmeniä. Vasta myöhempi tekniikka on kyennyt analysoimaan tilannetta tarkemmin ja on voitu todeta, ettei pallo koskaan mennyt maaliviivan yli.[1][3]

Järjestelyt

FIFA myönsi vuoden 1966 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen järjestelyoikeuden Englannille vuonna 1960 Roomassa pitämässään kokouksessa. Muut ehdokkaat kisaisänniksi olivat Espanja ja Länsi-Saksa. Näistä Espanja veti hakemuksensa viime metreillä pois ja antoi tukensa Englannin hakemukselle.[4][5] Englannissa järjestetty turnaus oli Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana ensimmäinen, joka järjestettiin maassa, joka oli suoraan osallinen sotaan. Aiemmat neljä turnausta pelattiin sotatoimien ulkopuolella olevissa, tai puolueettomissa maissa.[6]

Karsinnat

Pääartikkeli: Vuoden 1966 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen karsinnat

1960-luvulla Afrikan ja Aasian maat alkoivat pyrkiä tosissaan mukaan kansainvälisille jalkapallokentille. FIFA oli täysin eurooppalaisten ja eteläamerikkalaisten johtama järjestö, ja suhtautuminen Aasian ja Afrikan maihin oli nuivaa, eikä FIFAn johdossa ollut Stanley Rous ollut halukas ottamaan mukaan uusia tulokkaita. Kuin armopalana Aasian, Afrikan ja Oseanian maille myönnettiin yksi jaettava kisapaikka.[7] Tästä suivaantuneena 15 Afrikan maata vetäytyi karsinnoista, koska maanosalle ei myönnetty yhtä suoraa paikkaa MM-kilpailuihin. Myös Aasian maat vetäytyivät osoittaakseen tukensa Afrikan maille, tai eivät muiden ongelmien vuoksi osallistuneet karsintoihin.[8] Lopulta karsintoihin osallistuivat ainoastaan Pohjois-Korea ja Australia. Phnom Penhissä järjestettyjen karsintaotteluiden jälkeen jaetun kisapaikan lunasti Pohjois-Korea.[9][8] Euroopan maille oli MM-turnaukseen annettu yhdeksän paikkaa, Etelä-Amerikalle kolme paikkaa ja Pohjois- ja Keski-Amerikalle yksi paikka. Ilman karsintoja turnaukseen selviytyivät isäntämaa Englanti ja hallitseva mestari Brasilia.[9][8]

Joukkueet

Katso myös: Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen 1966 kokoonpanot
MM-turnaukseen osallistuneet maat kartalla, ml. siirtomaat, Angola ja Mosambik kuuluivat Portugaliin.

Turnauksen ennakkoasetelmissa suursuosikki oli Brasilia. Eteläamerikkalaisista Argentiina ja Uruguay tiedettiin vahvoiksi. Chile oli edellisen turnauksen pronssimitalisti, mutta sen joukkue oli lähes kokonaan uusiutunut. Eurooppalaisista maista edellisten kisojen parhaat Jugoslavia ja Tšekkoslovakia eivät selviytyneet karsinnoista MM-turnaukseen. Potentiaalisiksi menestyjiksi luettiin isäntämaa Englannin lisäksi Länsi-Saksa, Italia, Unkari, Neuvostoliitto ja Portugali.[7]

Turnauksessa pelasi 16 joukkuetta. Euroopasta oli mukana kymmenen maata, Etelä-Amerikasta neljä, Pohjois-ja Keski-Amerikasta yksi ja Aasiasta yksi:[10][1]

Stadionit

Turnaukseen otteluita pelattiin seitsemässä kaupungissa kahdeksalla stadionilla. Lontoossa otteluita pelattiin kahdella stadionilla. Turnauksen loppuottelu pelattiin Wembley-stadionilla, jonka kapasiteetti oli lähes 100 000.[1]

Birmingham Liverpool
Villa Park
Kapasiteetti:55 000
 Goodison Park
Kapasiteetti: 70 000
Lontoo
Wembley Stadium
Kapasiteetti:100 000
 White City Stadium
Kapasiteetti: 76 567
Manchester Middlesbrough Sheffield Sunderland
Old Trafford
Kapasiteetti: 42 730
 Ayresome Park
Kapasiteetti: 40 310
 Hillsborough Stadium
Kapasiteetti: 42 730
 Roker Park
Kapasiteetti: 40 310

Ottelut

Alkulohkot

Lohko 1

Turnauksen avausottelu pelattiin Wembley-stadionilla isäntämaa Englannin ja Uruguayn välillä. Kotiyleisö odotti Englannilta paljon, mutta avausottelu ei luvannut suuria. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.[2]

Toisessa ottelussaan Englanti sai vastaansa Meksikon, joka pelasi omassa avausottelussaan tasapelin Ranskaa vastaan.[10] Englannin pelaajien hermostuneisuus vaativan kotiyleisön edessä oli silminnähtävää ottelun alkupuoliskolla. Tilanteen laukaisi Bobby Charlton, joka laukaisi 25 metristä pallon Meksikon maaliin. Maali oli yksi Charltonin uran kuuluisimmista osumista.[11][12] Myöhemmin Roger Hunt viimeisteli ottelun loppulukemiksi 2-0 Englannille. Lohkon päätöskierroksella Englanti otti kahdella Huntin tekemällä maalilla 2-0 voiton Ranskasta. Voitto takasi Englannille lohkon ykkössijan ja Ranska jäi yllättäen lohkon jumboksi.[12] Uruguay kukisti toisessa ottelussaan Ranskan maalein 2-1, jolloin Uruguaylle riitti Meksikoa vastaan pelattavassa päätösottelussa tasapeli jatkoonpääsyn varmistamiseksi. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.[10]

Lohko 2

Argentiinan ja Länsi-Saksan välinen ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.

Länsi-Saksa tiedettiin vahvaksi joukkueeksi turnauksen alkuasetelmissa. Sen riveissä pelasi nuori Franz Beckenbauer, josta tuli myöhemmin yksi maan kaikkien aikojen parhaista pelaajista. Avausottelussa Sveitsiä vastaan Länsi-Saksa otti 5-0 voiton. Beckenbauer viimeisteli ottelussa kaksi maalia.[13]

Toisessa ottelussaan Länsi-Saksa kohtasi Argentiinan, joka oli omassa avausottelussaan kukistanut Espanjan. Argentiinan ja Länsi-Saksan välinen ottelu oli kovaotteinen, mutta maaleja ei nähty. Näin ollen jatkoonmenijät ratkesivat vasta päätöskierroksella. Argentiina varmisti jatkopaikan kukistamalla Sveitsin maalein 2-1.[13]

Länsi-Saksa tarvitsi vielä vähintään pisteen Espanjalta päästäkseen puolivälieriin. Espanja oli voittanut edellisissä EM-kilpailuissa maanosan mestaruuden, mutta Englannin MM-turnauksessa se ei ollut vakuuttanut. Espanja oli kukistanut Sveitsin, joten voittamalla Länsi-Saksan, Espanja etenisi jatkoon. Espanja siirtyikin ottelussa johtoon, mutta Bundesliigan maalikuninkuuden voittanut Lothar Emmerich tasoitti ottelun ennen puoliaikaa. Tasatulos olisi riittänyt Länsi-Saksalle jatkoonpääsyyn, mutta Uwe Seeler viimeisteli länsisaksalaisten voittolukemat 2-1 kuusi minuuttia ennen ottelun päätösvihellystä.[13]

Lohko 3

Hallitseva maailmanmestari Brasilia arvottiin kovatasoiseen lohkoon Unkarin, Portugalin ja Bulgarian kanssa. Brasilian nimivahvan joukkueen suurimpina tähtenä oli Pelé ja Garrincha, mutta joukkueen valmistautuminen turnaukseen oli kaoottista. Pelaajavalintoihin ohi valmentaja Vicente Feolan vaikuttivat niin maan jalkapalloliiton johtajat, kuin sotilasjunttakin. Avausottelu Bulgariaa vastaan sujui kelvollisesti, Brasilia voitti Pelén ja Garrinchan maaleilla ottelun 2-0.[14]

Portugalin ja Unkarin välinen tasokas ottelu Old Traffordilla päättyi Portugalin 3-1 voittoon. Portugalin suurin tähtipelaaja Eusébio jäi ottelussa vielä maaleitta, mutta seuraavassa ottelussa hän iski yhden maalin kun Portugali kukisti Bulgarian 3-0. Brasilian ja Unkarin välisessä ottelussa Pelé oli pelihaluistaan huolimatta lepovuorossa, sillä hänen annettiin keskittyä tuleviin otteluihin, tämä kieli siitä että Brasilia ei ehkä ottanut Unkaria vakavasti. Ottelusta muodostui yksi turnauksen parhaista. Ferenc Bene vei Unkarin heti alussa johtoon, mutta Tostão toi Brasilian tasoihin. Toisella puoliajalla János Farkas vei näyttävällä laukauksellaan Unkarin jälleen johtoon ja Kálmán Mészöly viimeisteli loppukukemat pilkulta 3-1:een. Edellisen kerran Brasilia oli hävinnyt MM-turnauksessa 12 vuotta aikaisemmin.[14]

Tappio Unkarille tarkoitti sitä, että jatkoon päästäkseen Brasilian oli pakko voittaa Portugali kolmella maalilla lohkon päätöskierroksella. Brasilian valmentaja Feola vaihtoi lähes koko Unkari-ottelussa nähdyn kokoonpanon, Pelé oli luonnollisesti tällä kertaa mukana. Tehtävä oli Brasilialle kuitenkin liian vaikea. Eusébion johdolla Portugali voitti Brasilian maalein 3-1, ja hallitsevan maailmanmestarin turnaus päättyi alkulohkoon. Brasilialaisia jäi hiertämään turnauksessa se, että heidän näkemyksensä mukaan maan tähtipelaajat eivät saaneet riittävää suojelua turnauksen eurooppalaistuomareilta, viitaten näin muun muassa Péleen kohdistuneeseen potkimiseen.[14]

Lohko 4

Neljännessä alkulohkossa pelasivat Italia, Chile, Neuvostoliitto ja Pohjois-Korea. Näistä Pohjois-Korea oli täysin uusi tuttavuus MM-tasolla, eikä joukkueelta odotettu Englannin turnauksessa mitään. Pohjois-Korean mukanaolo vaikutti lähinnä siihen, että turnauksessa ei kuultu lainkaan kansallishymnejä. Pohjois-Korean mukanaolo oli kiusallista kisaisännille, sillä Iso-Britannialla ei ollut diplomaattisuhteita Pohjois-Koreaan, eikä Korean demokraattisen kansantasavallan virallista nimeä voinut käyttää eikä kansallishymniä esittää. Niinpä päädyttiin siihen että kansallishymnejä soitettiin vain avausottelussa ja finaalissa.[15]

Chile ja Italia olivat edellisessä turnauksessa pelanneet suurimman kohun aiheuttaneen ottelun, jossa otteet olivat muuttuneet myös väkivaltaisiksi. Nyt maat arvottiin samaan alkulohkoon, mutta maiden avausottelu sujui tällä kertaa rauhallisesti. Italia voitti ottelun 2-0.[7] Toisessa avausottelussa Neuvostoliitto kukisti Pohjois-Korean maalein 3-0, mikä vahvisti epäilyksiä Pohjois-Korean tasosta. Neuvostoliittokaan ei esiintynyt vakuuttavasti, mutta yleisöä miellytti pohjoiskorealaisten yritteliäs peli. Tulosta saatiin aikaiseksi Chileä vastaan pelatun toisen ottelun 88. minuutilla, jollon Pak Seung-Zin tasoitti ottelun 1-1:een, mihin tulokseen ottelu myös päättyi. Kun Neuvostoliitto kukisti toisen kierroksen ottelussa Italian Igor Tšislenkon maalilla, oli Pohjois-Korealla vielä teoreettinen mahdollisuus jatkoon, mikäli se voittaisi Italian. Tämän piti kuitenkin olla mahdoton tehtävä.[15]

Viimeisen kierroksen ottelu Italian ja Pohjois-Korean välillä muodostui yhdeksi MM-historian suurimmista yllätyksistä. Pohjoiskorealaiset pelasivat elämänsä ottelun, joka huipentui kun Pak Doo-Ik vei rangaistusalueen rajalta lähteneellä matalalla laukauksella Pohjois-Korean johtoon. Italia taas ei toisellakaan puoliajalla onnistunut maalinteossa vikkeliä pohjoiskorealaisia vastaan, ja vuosisadan sensaatio oli nähty.[15] Pohjois-Korea eteni lohkon kakkosena jatkopeleihin. Lohkon voitti Neuvostoliitto häviämättä otteluakaan.[10]

Pudotuspelit

Puolivälierät

Alkulohkovaiheen jälkeen eteläamerikkalaisten ja eurooppalaisten joukkueiden väliin oli tullut keskinäinen syyttely ottelutapahtumista. Eurooppalaiset syyttivät eteläamerikkalaisia liian kovasta pelistä, ja eteläamerikkalaiset taas katsoivat että eurooppalaiset olivat vielä pahempia, viitaten Péleen kohdistuneisiin kaltoinkohteluihin. Eteläamerikkalaiset myös kritisoivat tuomaritoimintaa. Näkemyseroja ei lieventänyt se, että puolivälien Englanti-Argentiina-ottelun tuomitsi saksalaistuomari ja Uruguay-Länsi-Saksa-ottelun englantilaistuomari.[16]

Englannin ja Argentiinan välisen puolivälieräottelun surullisenkuuluisa hetki, kun Antonio Rattín ajetaan ulos kentältä.

Kaikki puolivälieräottelut pelattiin samanaikaisesti, jolloin suurimman huomion sai isäntämaa Englannin ottelu.[16] Ottelu alkoi hermostuneesti ja erotuomari Rudolf Kreitleinin pilli soi jatkuvasti rikkeiden merkiksi. Argentiinan kapteeni Antonio Rattín protestoi tuomarille jatkuvia vihellyksiä ottelun 35. minuutilla. Heidän välissään ollut kielimuuri esti heitä ymmärtämästä toisiaan. Tämä kuitenkin riitti Kreitleinille ja hän ajoi Rattínin kentältä. Tilannetta seurasi kaaos kun Rattín ei suostunut lähtemään ja argentiinalaiset uhkasivat jättää pelin kesken. Peli pääsi pitkän selvittelyn jälkeen jatkumaan ja Argentiina joutui puolustuskannalle. Englanti ei osannut hyödyntää ylivoimaansa, kun Antonio Roma Argentiinan maalissa torjui pallon toisensa jälkeen. Lopulta Geoff Hurst sai puskettua päällään Martin Petersin keskityksen Argentiinan maaliin. Enempää maaleja ottelussa ei nähty ja Englanti eteni välieriin. Kreitlein poistui kentältä poliisisaattueessa. Ottelun osapuolia jälkeenpäin kuultaessa selkeni, että kielimuuri tuomarin ja Rattínin välillä oli johtanut epäselvyyksiin ja sitä kautta ulosajoon. Kortteja ei ollut vielä keksitty, mutta tämän surullisenkuuluisan tapahtuman jälkeen Ken Aston keksi varoituskorttien idean liikennevaloissa seistessään.[17]

Länsi-Saksan ja Uruguayn välinen puolivälierä ei ollut englantilaistuomari James Finneylle sen helpompi. Uruguay oli päässyt puolivälieriin asti puolustavalla pelityylillä, mihin se oli joutunut turvautumaan osittain siksi, että se ei saanut turnaukseen viittä ulkomailla pelannutta pelaajaansa. Puolivälieräottelussa Uruguay aloitti kuitenkin terävästi ja Länsi-Saksa joutui puolustuskannalle. Ensin Julio Cortés ampui ylärimaan ja pian tämän jälkeen Pedro Rochan laukaus ohitti maalivahti Hans Tilkowskin, mutta Karl-Heinz Schellinger torjui pallon maaliviivalta. Uruguaylaiset vaativat rangaistuspotkua käsivirheen vuoksi, mutta tuomari katsoi Schellingerin torjuneen laukauksen päällään. Valokuva tilanteesta osoitti että uruguaylaiset olivat oikeassa ja Schellinger torjui pallon kädellään. Ottelun kulku muuttui täysin, minuuttia myöhemmin Länsi-Saksa siirtyi onnekkaalla maalilla johtoon. Uruguayn turhautuneisuus kasvoi ja tunteet alkoivat kuumeta. Toisen jakson alkupuoliskolla Uruguaylta ajettiin kentältä kaksi pelaajaa. Peli oli käytännössä jo ratkennut ja länsisaksalaiset kaunistelivat loppulukemiksi 4-0.[16]

Liverpoolin Goodison Parkilla pelatussa puolivälierässä kohtasivat Portugali ja Pohjois-Korea, jonka ei pitänyt selviytyä turnauksessa näin pitkälle. Ottelua paikan päällä seuranneet saivat nähdä kuitenkin uskomattoman näytöksen. Ottelu oli ehtinyt vanheta 25. minuuttia ja Pohjois-Korea johti ottelua 0-3. Pohjois-Korea oli näin jo hyvin lähellä välieräpaikkaa, mihin kukaan ei ollut uskonut ennen turnausta. Tämän jälkeen kentällä alkoi Eusébion henkilökohtainen näytös. Hän iski Portugalille ottelun avausmaalin komealla yksilösuorituksellaan. Ennen puoliaikaa hän kavensi vielä pilkulta tuoden Portugalin jo maalin päähän. Toisella puoliajalla Eusébio tasoitti ottelun ja vei vielä rangaistuspotkulla Portugalin johtoon. Loppulukemat 5-3 Portugalille viimeisteli José Augusto.[18]

Koska kolme puolivälieräottelua olivat hyvin dramaattisia, on neljäs puolivälieräottelu Unkarin ja Neuvostoliiton välillä jäänyt vähemmälle huomiolle. Ottelussa kohtasivat kuitenkin kaksi vakuuttavasti esiintynyttä joukkuetta. Ottelussa Neuvostoliitto siirtyi jo alussa johtoon Igor Tšislenkon maalilla. Avausjaksoa hallitsi Neuvostoliitto, mutta enempää maaleja avausjaksolla ei nähty, molempien joukkueiden parhaat hyökkäykset kilpistyivät maalipuihin. Heti toisen jakson alussa Neuvostoliitto meni jo ensimmäisessä hyökkäyksessä 2-0 johtoon Valeri Porkujanin maalilla. Maali herätti Unkarin, joka vuorostaan hallitsi ottelun toista puoliaikaa. Ferenc Bene kavensi Neuvostoliiton johtoa, mutta tasoitusmaalia ei tullut. Neuvostoliitto eteni turnauksen välieriin, kun taas Unkarin suuruudenajat olivat ohitse, vuosi 1966 oli viimeinen kerta, jolloin maalla oli mahdollisuus pelata mitaleista.[19]

Välierät

Välieriin selvinneet joukkueet olivat kaikki eurooppalaisia. Vastaavaa ei ei ollut sattunut sitten Italian 1934 turnauksen. Liverpoolissa pelatussa välierässä kohtasivat Neuvostoliitto ja Länsi-Saksa. Ottelussa Länsi-Saksa oli alussa hallitsevampi joukkue, mutta Neuvostoliiton maailssa Lev Jašin piti ottelun tasoissa. Ottelun ratkaisevat hetket nähtiin ensimmäisellä puoliajalla. Neuvostoliiton József Szabó loukkaantui, jättäen Neuvostoliiton käytännössä vajaalle. Juuri ennen taukoa Helmut Haller vei Länsi-Saksan johtoon. Pian tämän jälkeen Igor Tšislenko ajettiin kentältä potkaistuaan vastapelaajaa. Neuvostoliitto joutui näin käytännössä kahden miehen alivoimalla ja maalin tappiolla toiselle puoliajalle. Franz Beckenbauer lisäsi Länsi-Saksan johtoa jakson puolivälissä ja ottelu vaikutti jo ratkenneelta. Neuvostoliitto tuli kuitenkin vielä maalin päähän ottelun 88. minuutilla Valeri Porkujanin maalilla. Tasoituskin oli lähellä, hetkeä myöhemmin Anatoli Baniševskin pukkaus meni yli maalin, mutta tasoitusosumaalia ei tullut ja Länsi-Saksa eteni loppuotteluun.[20]

Wembleyllä pelatussa välierässä Englanti kohtasi Portugalin. Ottelussa oli vastakkain kisojen tehokkain hyökkäys vastaan paras puolustus. Englanti ei ollut päästänyt turnauksessa vielä maaliakaan, mutta oli selvää että Portugalin Eusébio oli pidettävä pois maalipaikoilta. Nobby Stiles sai ottelussa varjostustehtävän ja Eusébio pysyikin pois maalipaikoilta. Englanti loi ottelussa vaarallisimmat maalipaikat ja Bobby Charlton siirsi isäntämaan 1-0 johtoon. Toisella puoliajalla ottelutapahtumia hallitsi Portugali, mutta 80. minuutilla Englanti lisäsi johtoaan Charltonin maalilla. Ottelu näytti jo ratkenneen mutta pian tämän jälkeen Jack Charlton torjui pallon kädellään maaliviivalta ja seuranneesta rangaistuspotkusta Eusébio toi Portugalin maalin päähän. Englannin puolustus kuitenkin kesti Portugalin loppurynnistyksen ja isäntämaa eteni loppuotteluun.[21]

Pronssiottelu

Pronssiottelu pelattiin Portugalin ja Neuvostoliiton välillä. Ottelussa Eusébio vei Portugalin rangaistuspotkulla johtoon, tehden näin turnauksen yhdeksännen maalinsa, mikä sinetöi hänen maalikuninkuutensa. Neuvostoliitto tuli vielä tasoihin, mutta José Torres teki loppulukemiksi 2-1 Portugalille, säästäen pronssiottelun venymisen jatkoajalle. Portugalille MM-mitali oli sen historian ensimmäinen, jonka se saavutti ensimmäisessä MM-turnauksessaan.[21]

Loppuottelu

Kuningatar Elisabet luovutti MM-pokaalin ja Englannin kapteenille Bobby Moorelle.

Wembleyllä pelatussa loppuottelussa oli paikalla lähes 100 000 katsojaa ja television kautta katsojia oli lähes 400 miljoonaa. Ottelu pelattiin sateen kastelemalla nurmella, ja Englanti ja Länsi-Saksa muodostivat varsin tasaisen taisteluparin, ja ottelu saattoi kääntyä kummalle tahansa. Ottelussa siirtyi ensin johtoon Länsi-Saksa Helmut Hallerin maalilla, mutta Englanti tuli tasoihin jo viisi minuuttia myöhemmin Geoff Hurstin maalilla. Länsi-Saksa hallitsi ottelun avausjaksoa, mutta toisella jaksolla hallinta siirtyi Englannille. 78. minuutilla Hurstin laukaus kimposi puolustajien jaloista Martin Petersille, joka vei Englannin johtoon. Ottelun lopussa Englannin voitto oli enää sekuntien päässä, kunnes Länsi-Saksa sai vapaapotkun, jonka jälkitilanteesta Wolfgang Weber tasoitti ottelun 2-2:een ja ottelun voittajaa piti hakea jatkoajalta.[3]

Tapahtumarikkaalla jatkoajalla molemmat joukkueet olivat väsyneitä, mutta tilanteille päästiin puolin ja toisin. Ottelun 100. minuutilla Geoff Hurstin laukaus osui ylärimaan, putosi siitä alaspäin ja singahti takaisin kentälle. Weber putsasi pallon pois Länsi-Saksan maalin edestä, mutta englantilaiset juhlivat maalia, saksalaisten protestoisessa. Sveitsiläinen tuomari Gottfried Dienst konsultoi tilanteessa neuvostoliittolaista rajamiestä Tofik Bahramovia, joka vakuutti pallon käyneen maalissa. Englantilaiset juhlivat maalia ja saksalaiset piirittivät tuomariston ja protestoivat päätöstä.[3]

Ottelu pääsi jatkumaan, mutta Länsi-Saksa ei enää onnistunut tulla tasoihin. Sen sijaan Geoff Hurst viimeisteli jatkoajan viime sekunneilla loppulukemiksi 4-2 Englannille. Ottelun puhutuin hetki, Englannin kolmas maali jäi kuitenkin jalkapallohistoriaan. Valokuvien perusteella on selvinnyt, että pallo ei käynyt maalissa. Tilanne on yksi jalkapallohistorian kiistellyimmistä hetkistä, mutta se ei muuttanut sitä että Englanti oli voittanut maailmanmestaruuden omalla kotikentällään.[3]


Tulokset

Alkulohkot

Lohko 1

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Englanti 3 2 1 0 4 0 +4 5
 Uruguay 3 1 2 0 2 1 +1 4
 Meksiko 3 0 2 1 1 3 -2 2
 Ranska 3 0 1 2 2 5 -3 1


Lohko 2

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Länsi-Saksa 3 2 1 0 7 1 +6 5
 Argentiina 3 2 1 0 4 1 +3 5
 Espanja 3 1 0 2 4 5 -1 2
 Sveitsi 3 0 0 3 1 9 -8 0


Lohko 3

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Portugali 3 3 0 0 9 2 +7 6
 Unkari 3 2 0 1 7 5 +2 4
 Brasilia 3 1 0 2 4 6 -2 2
 Bulgaria 3 0 0 3 1 8 -7 0

Lohko 4

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Neuvostoliitto 3 3 0 0 6 1 +5 6
 Pohjois-Korea 3 1 1 1 2 4 -2 3
 Italia 3 1 0 2 2 2 0 2
 Chile 3 0 1 2 2 5 -3 1

Pudotuspelit

 
PuolivälierätVälierätLoppuottelu
 
          
 
23. heinäkuuta – Lontoo
 
 
 Englanti1
 
26. heinäkuuta – Lontoo
 
 Argentiina0
 
 Englanti2
 
23. heinäkuuta – Liverpool
 
 Portugali1
 
 Portugali5
 
30. heinäkuuta – Lontoo
 
 Pohjois-Korea3
 
 Englanti (ja.)4
 
23. heinäkuuta – Sheffield
 
 Länsi-Saksa2
 
 Länsi-Saksa4
 
25. heinäkuuta – Liverpool
 
 Uruguay0
 
 Länsi-Saksa2
 
23. heinäkuuta – Sunderland
 
 Neuvostoliitto1 Pronssiottelu
 
 Neuvostoliitto2
 
28. heinäkuuta – Lontoo
 
 Unkari1
 
 Portugali2
 
 
 Neuvostoliitto1
 

Puolivälierät

Välierät

Pronssiottelu

Loppuottelu

Maalintekijät

Turnauksen paras maalintekijä oli yhdeksän maalia tehnyt Portugalin Eusébio. Yhteensä turnauksessa nähtiin 89 maalia ja 47 pelaajaa onnistui maalinteossa.[10]

9 maalia

6 maalia

4 maalia

3 maalia

  • José Augusto
  • José Torres
  • Eduard Malofeyev

2 maalia

  • Rubén Marcos
  • Kálmán Mészöly
  • Pak Seung-zin

1 maali

  • Paolo Barison
  • Sandro Mazzola
  • Enrique Borja
  • Li Dong-woon
  • Pak Doo-ik
  • Yang Seung-kook
  • António Simões
  • Anatoliy Banishevskiy
  • Amancio

1 oma maali

  • Ivan Davidov (Unkaria vastaan)
  • Ivan Vutsov (Portugalia vastaan)

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g World Cup 1966 footballhistory.org. Viitattu 28.11.2022. (englanniksi)
  2. ↑ a b Kuin taivasta koskettaisi, s. 175-176
  3. ↑ a b c d Kuin taivasta koskettaisi, s. 193-196
  4. ↑ FIFA World Cup Host Announcement Decision (pdf) FIFA. Viitattu 20.8.2021. (englanniksi)
  5. ↑ Belam, Martin: "1966 and all that..." - Contrasting England's 1966 and 2018 World Cup bids FIFA. Viitattu 20.8.2021. (englanniksi)
  6. ↑ Caesar, Faisal: England on top of the world 30.6.2020. cricketsoccer.com. Viitattu 20.8.2021. (englanniksi)
  7. ↑ a b c Kuin taivasta koskettaisi, s. 176-177
  8. ↑ a b c World Cup 1966 qualifications RSSSF. Viitattu 20.8.2021. (englanniksi)
  9. ↑ a b World Cup 1966 Qualifying RSSSF. Viitattu 20.8.2021. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d e World Cup 1966 Finals RSSSF. Viitattu 28.11.2022. (englanniksi)
  11. ↑ Bobby Charlton International Football Hall of Fame. Viitattu 28.11.2022. (englanniksi)
  12. ↑ a b Kuin taivasta koskettaisi, s. 177-178
  13. ↑ a b c Kuin taivasta koskettaisi, s. 179-181
  14. ↑ a b c Kuin taivasta koskettaisi, s. 182-184
  15. ↑ a b c Kuin taivasta koskettaisi, s. 181-182
  16. ↑ a b c Kuin taivasta koskettaisi, s. 184-186
  17. ↑ Kuin taivasta koskettaisi, s. 186-188
  18. ↑ Kuin taivasta koskettaisi, s. 188-189
  19. ↑ Kuin taivasta koskettaisi, s. 189-190
  20. ↑ Kuin taivasta koskettaisi, s. 191-192
  21. ↑ a b Kuin taivasta koskettaisi, s. 192-193