Kemal Atatürk

Mustafa Kemal Atatürk
Turkin 1. presidentti
29. lokakuuta 1923 – 10. marraskuuta 1938
Pääministeri İsmet İnönü
Fethi Okyar
Celal Bayar
Seuraaja İsmet İnönü
Henkilötiedot
Syntynyt1881
Thessaloniki
Kuollut10. marraskuuta 1938 (56–57 vuotta)
Istanbul
Ammatti sotilas
Puoliso Latife Uşaklıgil (1923–25)
Tiedot
Puolue Tasavaltalainen kansanpuolue
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Sotilasarvo sotamarsalkka

Mustafa Kemal Atatürk (1881[1] – 10. marraskuuta 1938[2]) oli Osmanien valtakunnan kenraali ja turkkilainen valtiomies, Turkin tasavallan perustaja ja ensimmäinen presidentti.

Nuoruus

Mustafa syntyi Osmanien valtakuntaan tuolloin kuuluneessa Selânikissa, nykyisessä Thessalonikissa Kreikassa.[3][4] Hänen synnyinpaikallaan sijaitsee nykyisin Turkin konsulaatti ja museo. Tavan mukaisesti hän sai syntymässään vain nimen Mustafa. Mustafan isä Ali Rıza Efendi oli tullivirkamies, joka kuoli pojan ollessa kuusivuotias, ja äiti Zübeyde Hanım. Hänen perheensä oli keskiluokkaisia, turkinkielisiä muslimeja.[5] Jotkut kirjoittajat uskovat hänen isänsä Ali Rızan olleen albanialaista alkuperää;[6][7][8] Muiden mukaan Ali Rızan esi-isät olivat turkkilaisia ja alkujaan kotoisin Söken piirikunnasta Anatolian Aydınin maakunnassa.[9] Hänen äitinsä Zübeyden uskotaan olleen turkkilaista alkuperää ja Yörükin sukukunnasta.[10]

Mustafa opiskeli Selânikissa, jossa hänen matematiikanopettajansa antoi hänelle nimen Kemal (täydellisyys) hänen menestyksensä ansiosta. Mustafa Kemal liittyi sotilasakatemiaan Monastirissa (nykyinen Bitola Pohjois-Makedoniassa) 1895. Hän valmistui luutnantiksi 1904 ja sijoitettiin Damaskokseen. Hän liittyi pian salaiseen uudistusmieliseen järjestöön nimeltä Vatan (isänmaa). Vuonna 1907 hänet siirrettiin Selânikiin, jossa hän liittyi nuorturkkilaisina tunnettuun nationalistiseen uudistuspuolueeseen.

Vuonna 1908 Osmanien valtakunnan nöyryyttävä asema Makedoniassa johti nuorturkkilaisten kapinaan, ja pelätessään armeijan marssivan Konstantinopoliin sulttaani Abdul Hamid II antautui 23. heinäkuuta. Vuonna 1875 kumottu perustuslaki nostettiin jälleen voimaan, ja ilmiannot ja sensuuri lopetettiin. Parlamentti avattiin uudelleen 10. joulukuuta. Seuraavana vuonna 13. huhtikuuta sotilaiden ja muslimien kapina johti vastavallankumoukseen ja hallituksen kaatumiseen. Selânikin joukot nostivat hallituksen takaisin valtaan, ja komitea päätti syrjäyttää sulttaanin ja nostaa hänen veljensä valtaistuimelle Mehmet V:nä. Syrjäytetty sulttaani asetettiin arestiin Selânikiin.

Mustafa Kemal jatkoi uraansa sotilaana ja lähetettiin Libyan maakuntaan puolustamaan sitä Italian hyökkäystä vastaan. Toisen Balkanin sodan aikana Kemal oli saarrettuna Libyassa eikä voinut osallistua sotaan. Kun Turkki oli häviämässä sodan, nuorturkkilainen puolue otti vallan hallitukselta ja asetti sisäministeriksi eli suurvisiiriksi Talat paššan (Mehmed Talat), sotaministeriksi Enver paššan (Ismael Enver) ja laivastoministeriksi Cemal paššan (Ahmed Cemal). Hallinto oli eräänlainen triumviraatti, jota ohjasi puolueen keskuskomitea.

Heinäkuussa 1913 Kemal pääsi palaamaan Konstantinopoliin, ja määrättiin Gallipolin alueen puolustuksen komentajaksi Traakian rannikolle. Vuonna 1914 hänet siirrettiin syrjään pääkaupungin politiikasta sotilasattasea 88:ksi Sofiaan.

Ensimmäinen maailmansota

Mustafa Kemal vuonna 1918.

Osmanien valtakunta liittyi Saksan rinnalle ensimmäisessä maailmansodassa, ja Kemal määrättiin Rodostoon (kreikkalainen nimi – turk. Tekirdağ) Marmaranmerellä. Hänen vastuualueenaan oli myös Gallipoli, ja hän oli siten komentajana torjumassa brittien, ranskalaisten ja ANZAC-joukkojen maihinnousua Gallipoliin huhtikuussa 1915. Häntä pidettiin erinomaisena komentajana, vaikka turkkilaisten tappiot olivat suuret ihmisaaltohyökkäyksissä maihinnousuja vastaan. Tästä huolimatta hänestä tuli ensimmäinen osmanien komentaja, joka oli voittanut länsimaisen armeijan hyökkäyksen sukupolveen, ja hänestä tuli kansallissankari ja hän sai paššan arvonimen.

Vuosina 1917 ja 1918 pašša Kemal oli Kaukasiassa johtamassa taistelua Venäjän keisarikunnan joukkoja vastaan, ja sitten Hijazissa, jossa arabit nousivat kapinaan turkkilaishallintoa vastaan. Hänestä tuli epäluuloinen sulttaanin hallituksen sodanjohdon saksalaisten vaikutusvaltaa kohtaan. Hän erosi asemastaan, mutta palasi viimein turkkilaisten joukkojen komentajaksi Palestiinassa.

Lokakuussa 1918 turkkilaiset antautuivat ympärysvalloille[11], Talat ja puolueen ministeriö erosivat ja aselepo allekirjoitettiin brittiläisen taistelulaivan kannella Egeanmerellä.

Kemal oli yksi puolueen johtajista, jotka kannattivat perääntymistä turkkilaisalueiden ulkopuolelta puolustamaan Turkin sydänmaita. Turkkilaisten kansallistunne nousi Kreikan miehitettyä Smyrnan (nykyinen İzmir) toukokuussa 1919. Miehitys tapahtui Sèvresin rauhansopimuksen perusteella, jonka sulttaani oli hyväksynyt ympärysvaltojen painostuksesta, mutta jota parlamentti ei koskaan ratifioinut. Sodan lopuksi osmanien hallitus oli täysin romahtanut, ja maa jaettiin voittajavaltojen kesken.[11]

Hallitus lähetti Kemalin jälleen pääkaupungista Itä-Anatoliaan kukistamaan kapinaa, jota ei edes ollut tapahtunut. Kemal käytti tilaisuutta hyväkseen ja perusti kansallisen liikkeen, joka valitsi keskuksekseen Ankaran. Huhtikuussa 1920 Ankaran väliaikaishallitus tarjosi Kemalille kansalliskokouksen presidentin paikkaa. Tämä uusi parlamentti ilmoitti hylkäävänsä vanhan hallituksen ja Sèvresin sopimuksen.

Kreikkalaiset olivat jo edenneet sisämaahan ja kohti Ankaraa. Marmaranmeren pikkukaupunkeja alettiin kreikkalaistaa ja esimerkiksi Aydıniin ja İzmiriin muutti manner-Kreikasta tuhansia siirtolaisia asuttamaan Kreikalle luovutettuja alueita. Kemal ja hänen kakkosmiehensä pašša Ismet (myöhemmin İsmet İnönü) löivät kuitenkin kreikkalaiset Sakaryan ja Dumlupınarin taisteluissa elokuussa 1921 ja elokuussa 1922.[11] Italia, jolle osa Anatoliasta oli luovutettu, ei puolustanut osuuttaan, eikä Ranskalla ja Britannialla ollut enää kiinnostusta liittyä sotaan. Kemalin joukot valloittivat İzmirin 9. syyskuuta 1922, ja armeija aloitti siellä kreikkalaisten ja armenialaisten järjestelmällisen vainoamisen. 13. syyskuuta 1922 Turkin armeija sytytti İzmirin armenialaiskaupunginosan palamaan. Suotuisten tuulten ja bensiinillä kasteltujen katujen vuoksi tuli levisi myös kreikkalaisten asuttamaan kaupungin keskustaan. Jopa 100 000 ihmistä sai surmansa tuhopoltossa ja sitä edeltäneessä kansanmurhassa.[12] Satoja tuhansia jäi kodittomaksi ja lähti pakolaiseksi Kreikkaan. Kemalin voitto itsenäisyyssodassa pelasti Turkin itsenäisyyden, ja Sèvresin sopimus korvattiin Lausannen sopimuksella, jossa Turkki sai takaisin Kreikalle menettämänsä alueet Anatoliassa ja Itä-Traakiassa.

Turkin presidenttinä

Atatürk vuonna 1925.

Turkin tasavalta perustettiin 29. lokakuuta 1923, ja Kemalista tuli sen ensimmäinen presidentti. Tasavalta oli periaatteessa demokraattinen, mutta Kemal hallitsi sitä diktatorisesti. Yritykset monipuoluejärjestelmän luomiseksi lopetettiin alkuunsa, ja islamistien kapinat nitistettiin. Kemal ihaili joitain Neuvostoliiton ja fasistisen Italian piirteitä, mutta yksityisomistus säilytettiin, eikä poliittisia vastustajia kohdannut yleensä maakuntiin karkotusta rankempi kohtalo.lähde?

Kreikan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella valtiot suorittivat 1923 väestönvaihdon, jossa noin 1,1 miljoonaa ortodoksia muutti Turkista Kreikkaan ja noin 400 000 muslimia Kreikasta Turkkiin. Koska väestönsiirto perustui uskontoon eikä äidinkieleen, monet Kreikkaan siirtyneistä olivat äidinkielenään turkkia puhuvia. Lausannen väestönvaihtosopimus ei koskenut Pohjois-Kreikan Traakiaa eikä Istanbulia tai sen lähisaaria.[13] Tästä syystä Turkissa elää edelleen noin 5 000 henkilön kreikkalainen vähemmistö.

Yksityiselämä

Mustafa Kemal oli naimisissa vain lyhyesti. Hän kannatti naisten vapauttamista ja näytti esimerkkiä avioitumalla länsimaissa koulunsa käyneen Latife Uşşakin kanssa 29. tammikuuta 1923. He erosivat 5. elokuuta 1925.[14] Kemal adoptoi 13 lasta, 12 tyttöä ja yhden pojan. Kemal oli omistautunut sotilasuralleen ja taisteluiden puuttuessa hän turhautui.[15]

Uudistukset

Atatürkin patsas Istanbulissa katsoo Bosporin yli.

Kemal aloitti laajat uudistustoimet, joihin liittyi maan maallistaminen ja uudenaikaistaminen. Kalifaatti lopetettiin maaliskuussa 1924 ja paššan arvonimet lakkautettiin, joten Pašša Kemalista tuli jälleen Mustafa Kemal.[16] Uskonnolliset koulut lakkautettiin ja yleinen oppivelvollisuus otettiin käyttöön. Islamilainen šaria-laki korvattiin Sveitsin lakiin perustuvalla lailla.[16] Italiasta lainattiin rikoslaki[16] ja Saksasta taloussäädökset. Turkista tuli tunnustukseton valtio. Kemalin kova uudistusvauhti aiheutti myös vastarintaa, monesti lähinnä ryhmittymistä, jotka halusivat pitää kiinni islamilaisesta järjestelmästä. Kesällä 1926 paljastui salaliitto Kemalin surmaamiseksi İzmirin kaupungissa. Ankaran itsenäisyystuomioistuin tuomitsi useita paikallisia poliitikkoja kuolemaan.[17]

Kemal kielsi perinteisen turkkilaisen fetsi-lakin feodalistisena ja piti eurooppalaistyylisiä vaatteita ja odotti muiden turkkilaisten tekevän samoin.[16] Naisia kannustettiin töihin. Vuonna 1928 hallitus päätti korvata arabialaisen aakkoston latinalaisella. Uusien turkkilaisten aakkosten käyttöönottoa tuettiin eri puolille maata avatuilla julkisilla koulutuskeskuksilla, yhteistyöllä kustannusyhtiöiden kanssa ja Atatürkin itsensä rohkaisemana, joka kiersi ympäri maata opettamassa uusia kirjaimia yleisölle. Tämän seurauksena lukutaito lisääntyi dramaattisesti alkuperäisestä, ennen nykyaikaa vallinneesta tasosta.[18] Turkin kieli puhdistettiin arabialaisista ja persialaisista lainasanoista ja ne korvattiin uusilla, omakielisten turkkilaisten sanojen johdannaisilla tai turkinsukuisista kielistä omaksutuilla. Länsimainen kalenteri korvasi islamilaisen kalenterin.

Vuonna 1930 päätettiin, että Konstantinopolin kaupungista oli myös kansainvälisissä yhteyksissä käytettävä sen turkkilaista nimeä Istanbul.[19]

Maahan avattiin taidekouluja, ja alkoholin kieltolaki kumottiin. Kemal itse arvosti perinteistä rakia ja kumosi sitä suuria määriä. Vuonna 1935 hän määräsi kaikki turkkilaiset ottamaan käyttöön länsimaiset sukunimet. Parlamentti antoi hänelle nimen Kemal Atatürk, turkkilaisten isä.[3]

Vuonna 1931 hallitseva Tasavaltalainen kansanpuolue (CHP) julisti hallituksen virallisen ideologian, kemalismin, jonka Atatürk määritteli. Kemalismin periaatteita ovat tasavaltalaisuus, nationalismi, populismi, valtiojohtoisuus, sekularismi ja vallankumouksellisuus (tai uudistusmielisyys, reformismi). Vuonna 1930 hän oli määrännyt Fethi Okyar Beyn perustamaan oppositiopuolueen demokratian nimissä. Vapaan tasavaltalaispuolueen ideologia oli sama, lukuun ottamatta valtiojohtoisuutta. CHP:tä vastustava oppositio kerääntyi pian uuden puolueen ympärille, ja seurauksena oli että puoluejohtaja Fethi Okyar lakkautti puolueen.[20]

Atatürk antoi Turkille uutta kansainvälistä arvovaltaa sotilaallisilla ja poliittisilla saavutuksilla. Merkittävin ulkopoliittinen voitto oli Bosporinsalmen hallinta, jonka Turkki sai heinäkuun 1936 Montreux’n yleissopimuksella.[21] Atatürk oli vielä suosittu turkkilaisten keskuudessa kuollessaan 1938 maksakirroosiin Dolmabahçen palatsissa, Istanbulissa.[22][23]

Atatürkin seuraaja İsmet İnönü aloitti Atatürkin kuoleman jälkeen tähän kohdistuneen henkilökultin, joka on edelleen voimakas. Tasavaltalainen kansanpuolue pysyi vallassa vuoteen 1946, toisen maailmansodan jälkeisiin demokraattisiin uudistuksiin saakka.

Henkilökultti

Atatürkin mausoleumi Ankarassa.

Atatürkin vaikutus näkyy vieläkin julkisissa julisteissa ja kaikissa Turkin seteleissä. Istanbulin lentoasema on nimeltään Atatürkin kansainvälinen lentoasema ja Kultaisen sarven yli kulkeva silta on nimetty hänen mukaansa. Armeija on väittänyt suojelevansa kemalistista perintöä ja ideologiaa ottaessaan vallan 1960 ja 1980 tai kun se on pakottanut istuvan hallituksen luopumaan vallasta vuosina 1971 ja 1997.

Kemalin muistoksi rakennettiin vuonna 1941 Anıtkabirin mausoleumi Ankaraan. Mausoleumissa on lukuisia Kemalin henkilökohtaisia esineitä virka-autosta parranajovälineisiin.[24] Turkin jokaisessa yliopistossa on hänen muistoaan kunnioittava muistonurkkaus ja jokaisessa kaupungissa on hänen mukaansa nimetty katu.[24]

Lähteet

  • Kankkonen, Tom: Turkki, Eurooppaa ja Aasiaa. Helsinki: Edita Prima, 2005. ISBN 951-37-4425-6.
  • Mikusch, Dagobert von: Mustafa Kemal. Uuden Turkin luoja. Elämäkerta, s. 414. Suomentanut Uuno Kahma. Helsinki: WSOY, 1930.

Viitteet

  1. ↑ Hänen syntymäpäiväänsä ei tunneta. 19. toukokuuta (päivä, jona hän laskeutui Samsuniin vuonna 1919 kansallista vastarinnan aloittamiseksi) pidetään hänen symbolisena syntymäpäivänään. Hänen väitettiin myös syntyneen vuonna 1880. Zürcher, Erik Jan: The Unionist factor: the role of the Committee of Union and Progress in the Turkish National Movement, 1905–1926, s. 106. Leiden: Brill, 1984. (englanniksi)
  2. ↑ Itzkowitz, Norman: Kemal Atatürk Encyclopædia Britannica. Viitattu 6.4.2020. (englanniksi)
  3. ↑ a b Kemal Atatürk (1881-1938) Historic figures. BBC. (englanniksi)
  4. ↑ Kankkonen, s. 47.
  5. ↑ Andrew Mango Atatürk: The Biography of the Founder of Modern Turkey, Overlook Press, 2002,  ISBN 978-1-58567-334-6, Teos Google Booksissa, sivut 25-27 ja sivulta 27 eteenpäin. – "Feyzullah's family is said to have come from the country near Vodina (now Edhessa in western Greek Macedonia). The surname Sofuzade, meaning 'son of a pious man', suggests that the ancestors of Zübeyde and Ali Rıza had a similar background. Cemil Bozok, son of Salih Bozok, who was a distant cousin of Atatürk and, later, his ADC, claims to have been related to both Ali Rıza's and Zübeyde's families. This would mean that the families of Atatürk's parents were interrelated. Cemil Bozok also notes that his paternal grandfather, Safer Efendi, was of Albanian origin. This may have a bearing on the vexed question of Atatürk's ethnic origin. Atatürk's parents and relatives all used Turkish as their mother tongue. This suggests that some at least of their ancestors had originally come from Turkey, since local Muslims of Albanian and Slav origin who had no ethnic connection with Turkey spoke Albanian, Serbo-Croat or Bulgarian, at least so long as they remained in their native land. But in looks Atatürk resembled local Albanians and Slavs.[...] But there is no evidence that either Ali Riza or Zübeyde was descended from such Turkish nomads." Sivu 28; "It is much more likely that Atatürk inherited his looks from his Balkan ancestors.[...] But Albanians and Slavs are likely to have figured among his ancestors." lähde tarkemmin?
  6. ↑ Mango, Andrew, Atatürk: the biography of the founder of modern Turkey, (Overlook TP, 2002), p. 27.
  7. ↑ Jackh, Ernest, The Rising Crescent, (Goemaere Press, 2007), Teos Google Booksissa, s. 31, Turkish mother and Albanian father
  8. ↑ Isaac Frederick Marcosson, Turbulent Years, Ayer Publishing, 1969, Teos Google Booksissa, sivu 144.
  9. ↑ Mustafa Kemal Ataturk – memorial museum in village Kodzadzik (Коџаџик) in Municipality Centar Zupa (Центар Жупа) whereismacedonia.org. May 24, 2013. Arkistoitu marraskuu 4, 2014. Viitattu toukokuu 29, 2020.
  10. ↑ Şevket Süreyya Aydemir, Tek Adam: Mustafa Kemal, Birinci Cilt (1st vol.): 1881–1919, 14th ed., Remzi Kitabevi, 1997,  ISBN 975-14-0212-3, s.31. (turkiksi)
  11. ↑ a b c Kankkonen, s. 48.
  12. ↑ Tieteen kuvalehti Historia 15/2013, s. 36–43.
  13. ↑ Kankkonen, s. 51.
  14. ↑ Kankkonen, s. 66.
  15. ↑ Kankkonen, s. 67.
  16. ↑ a b c d Kankkonen, s. 54.
  17. ↑ Kankkonen, s. 61.
  18. ↑ Coulmas, Florian (1989). Writing Systems of the World. Blackwell Publishers Ltd, Oxford, 243–244. ISBN 0-631-18028-1. 
  19. ↑ Turkey: The land a dictator turned into a democracy Time. 12.10.1953. Arkistoitu 9.8.2010. Viitattu 10.11.2018. (englanniksi)
  20. ↑ Kankkonen, s. 62.
  21. ↑ Pike, John: Montreux Convention 1936 GlobalSecurity.org. 2.7.2016. Viitattu 10.11.2018. (englanniksi)
  22. ↑ Lonely drinker with a weakness for women: it’s Ataturk on film. Times Online 2008 (maksullinen) (englanniksi)
  23. ↑ Cavendish, Richard: Mustafa Kemal Ataturk dies in Istanbul History Today. 11.11.2013. Viitattu 10.11.2018. (englanniksi)
  24. ↑ a b Kankkonen, s. 64.

Aiheesta muualla

Artikkeleita:

Presidentin tunnus
Turkin presidentit

Kemal Atatürk (1923–1938) | İsmet İnönü (1938–1950) | Celal Bayar (1950–1960) | Cemal Gürsel (1960–1966) | Cevdet Sunay (1966–1973) | Fahri Korutürk (1973–1980) | Kenan Evren (1980–1989) | Turgut Özal (1989–1993) | Süleyman Demirel (1993–2000) | Ahmet Necdet Sezer (2000–2007) | Abdullah Gül (2007–2014) | Recep Tayyip Erdoğan (2014–)

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut