Neljäntoista kohdan ohjelma
Neljäntoista kohdan ohjelma on osa Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin puheesta Yhdysvaltain kongressille 8. tammikuuta 1918. Puheen piti vakuuttaa paitsi kongressi, myös yhdysvaltalainen kansa valtion osallistumisen sotaan olevan moraalisesti oikeutettua, tavoitteenaan rauha Euroopassa.
Wilson piti puheen yli 10 kuukautta ennen Saksan antautumista, mutta se muodosti paljolti pohjan Saksan antautumisesta neuvotellulle rauhansopimukselle. Neljäntoista kohdan ohjelmaa sävytti Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa ohjanneen progressivismin siirtyminen myös osaksi ulkopolitiikkaa. Wilson kannatti vapaakauppaa, demokratiaa, avoimia sopimuksia ja kansojen itsemääräämisoikeutta. On tosin huomattava, että Wilsonin 14 kohdan ohjelma oli suunnattu Eurooppaan; kansan itsemääräämisoikeuden tunnustaminen ei koskenut ei-eurooppalaisperäisiä kansoja Afrikassa, Aasiassa tai Oseaniassa,[1] joskin siinä vaadittiin otettaviksi myös siirtomaiden alkuperäisväestön edut huomioon.
Neljäntoista kohdan ohjelma oli ainoa sotaan osallistuneen valtion eksplisiittinen tunnustus sen sotapyrkimyksistä. Tavallinen kansa Euroopassa piti Wilsonia sankarina, ympärysvaltojen johtajakollegat eivät. Clemenceau, Lloyd George ja Orlando olivat skeptisiä Wilsonin idealismin käytäntöön soveltamisesta.[2]
Ohjelman kohdat
- Avoimet, julkisesti solmitut rauhansopimukset. Niiden lisäksi ei pidä enää olla minkäänlaisia salaisia kansainvälisiä sopimuksia.
- Merenkulun ehdoton vapaus.
- Vapaakauppa valtioiden välillä.
- Riittävät takuut kansallisen aseistuksen vähentämiselle alimpaan tasoon, jota sisäinen turvallisuus edellyttää.
- Kaikkien siirtomaita koskevien vaatimusten puolueeton sovittelu siten, että suvereniteettikysymyksiä määriteltäessä alkuperäiskansojen etujen on oltava yhtä painavia kuin osallisena olevan hallituksen oikeutettujen vaatimusten.
- Venäjän koko alueen tyhjentäminen miehitysjoukoista ja Venäjän hyväksyminen vapaiden kansojen yhteisöön sen itsensä valitsemien instituutioiden johdolla.
- Vieraiden sotajoukkojen poistuminen Belgiasta ja sen suvereniteetin palauttaminen.
- Koko Ranskan alueen vapauttaminen, valloitettujen alueiden paluttaminen ja Preussin Ranskalle vuonna 1871 tekemien, Elsass-Lothringenia koskevien vääryyksien korjaaminen.
- Italian rajojen tarkistaminen noudattamaan selvästi tunnistettavia kansallisuusrajoja.
- Vapaus omaehtoiseen kehitykseen annettava Itävalta-Unkarin kansoille, joiden paikan kansakuntien joukossa toivomme olevan turvattu ja varmistettu.
- Romania, Serbia ja Montenegro on tyhjennettävä miehitysjoukoista ja miehitetyt alueet palautettava. Serbialle on suotava vapaa pääsy merille, ja Balkanin valtioiden keskenäiset suhteet määrättävä noudattamaan historiallisesti vakiintuneita alamaisuus- ja kansallisuusrajoja. Balkanin valtioiden poliittisen ja taloudellisen riippumattomuuden sekä alueellisen koskemattomuuden kansainvälisistä takuista pitää sopia.
- Osmanien valtakunnan turkkilaiselle osalle on taattava turvattu suvereniteetti, ja muille Turkin hallinnassa oleville kansallisuuksille pitäisi varmistaa kiistämätön turvallisuus ja ehdottoman häiritsemätön mahdollisuus omaehtoiseen kehitykseen. Dardanellit pitää avata pysyvästi kaikkien maiden laivojen ja kaupan vapaaksi kauttakulkuväyläksi kansainvälisten takuiden turvin.
- Puolasta on tehtävä itsenäinen valtio niin, että siihen kuuluisivat puolalaisen väestön kiistattomasti astuttamat alueet. Sille on taattava vapaa ja turvattu pääsy merelle. Sen poliittinen ja taloudellinen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus on taattava kansainvälisellä sopimuksella.
- Erityisten sopimusten nojalla pitäisi muodostaa kansojen yleinen yhteenliittymä, joka myöntäisi suurille ja pienille valtioille yhtäläisesti poliittisen itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuuden takuut.
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Neljäntoista kohdan ohjelma Wikimedia Commonsissa
