Saksan naisten jalkapallomaajoukkue (saks.Deutsche Fußballnationalmannschaft der Frauen) on Saksan naisten edustusjoukkue jalkapallossa. Se toimii Saksan jalkapalloliiton alaisuudessa. Saksa on vuoden 2016 olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari, ja se on voittanut kuusi peräkkäistä Euroopan-mestaruutta ja yhteensä kahdeksan. Saksa on toistaiseksi ainoa maa, joka on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden ja maanosan mestaruuden sekä miesten että naisten puolella.
EM-kilpailujen loppuottelussa Saksa voitti vuonna 1989 Norjan 4–1, vuonna 1991 Norjan jatkoajalla 3–1, vuonna 1995 Ruotsin 3–2, vuonna 1997Italian 2–0, vuonna 2001 Ruotsin kultaisella maalilla 1–0, vuonna 2005 Norjan 3–1, vuonna 2009Englannin 6–2 ja vuonna 2013 Norjan 1–0 kärsittyään Norjalle alkulohkossa ensimmäisen EM-kisaottelutappionsa sitten vuoden 1993. Vuoden 1993 EM-kilpailuissa Saksa pelasi välierissä Italian kanssa tasan jatkoajan jälkeen 1–1, mutta hävisi rangaistuspotkukilpailun 3-4 ja putosi loppuottelusta. Pronssiottelun Saksa hävisi Tanskalle 1–3, mikä oli Saksan edellinen EM-lopputurnaustappio ennen vuotta 2013. EM-kilpailuissa 2017 Saksa jäi ensi kertaa EM-lopputurnauksessa välierien ulkopuolelle, kun se hävisi puolivälierissä Tanskalle 1–2. EM-kilpailuissa 2022 Saksa sijoittui hopealle hävittyään loppuottelussa Englannille jatkoajalla 1–2[5].
Turnaushistoria
Maailmanmestaruuskilpailut
Saksa on toiseksi menestynein maa naisten MM-kisoissa kahdella mestaruudella ja yhdellä hopealla.[6]