Tuhlattuja päiviä

Tuhlattuja päiviä
The Lost Weekend
Ohjaaja Billy Wilder
Käsikirjoittaja Billy Wilder
Charles Brackett
Tuottaja Charles Brackett
Säveltäjä Miklós Rózsa
Kuvaaja John F. Seitz
Leikkaaja Doane Harrison
Pukusuunnittelija Edith Head
Pääosat Ray Milland
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Paramount Pictures
Levittäjä Paramount Pictures
Netflix
Fandango at Home (käännä suomeksi)
Ensi-ilta 1945
Kesto 101 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Tuhlattuja päiviä (engl. The Lost Weekend) on Billy Wilderin ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1945. Elokuva perustuu Charles R. Jacksonin samannimiseen romaaniin, ja kertoo alkoholisoituneen kirjailijan kolme päivää kestävästä itsetuhoisesta juopottelusta.[1]

Tuhlattuja päiviä palkittiin Oscar-gaalassa vuoden parhaana elokuvana, minkä lisäksi elokuva voitti Oscarin parhaasta ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja miespääosasta. Elokuva palkittiin myös Cannesin elokuvajuhlien Kultaisella palmulla.

Elokuva arkistoitiin vuonna 2011 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[2] The New York Timesin kriitikot valitsivat sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[3]

Lähteet

  1. DVD Plaza (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Complete National Film Registry Listing, National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 5.7.2016.
  3. The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 31.7.2017 (Internet Archive).
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.