Aleksei Nikolajevitš Romanov

Aleksei Nikolajevitš
Venäjän tsesarevitš eli kruununperijä
Edeltäjä	Nikolai Aleksandrovitš
monarkia lopetettu
Syntynyt	12. elokuuta (J: 30. heinäkuuta) 1904 Ala-datša, Aleksandrian puisto,[1] Pietarhovi, Venäjän keisarikunta
Kuollut	17. heinäkuuta 1918 (13 vuotta) Jekaterinburg, Neuvosto-Venäjä
Hautapaikka	Pietari-Paavalin katedraali
Koko nimi	Aleksei Nikolajevitš Romanov
Suku	Romanov
Isä	Nikolai II
Äiti	Aleksandra Fjodorovna
Uskonto	ortodoksisuus
Nimikirjoitus

Aleksei Nikolajevitš Romanov (ven. Алексей Николаевич Романов); (12. elokuuta (J: 30. heinäkuuta) 1904 Ala-datša, Aleksandrian puisto,^[1] Pietarhovi, Venäjän keisarikunta – 17. heinäkuuta 1918 Jekaterinburg, Neuvosto-Venäjä) oli viimeinen Venäjän keisarikunnan kruununperijä eli tsesarevitš.^[2]

Hän oli keisari Nikolai II:n ja keisarinna Aleksandra Fjodorovnan nuorin lapsi ja ainoa poika.^[2] Hänet murhattiin yhdessä perheensä kanssa niin sanotun Ipatjevin talon kellarissa yöllä 17. heinäkuuta 1918.

Aleksei oli perheensä nuorin lapsi ja ainoa poika. Hänellä oli neljä vanhempaa sisarta: Olga, Tatjana, Maria ja Anastasia. Hänen isänsä oli Venäjän viimeinen keisari Nikolai II ja äitinsä keisarinna Aleksandra Fjodorovna. Alekseista oli tarkoitus tulla isänsä seuraaja. Aleksein pikkuserkkuja olivat Yrjö VI ja Edvard VIII Ison-Britannian kuningasperheestä. Hänen pikkuserkkunsa oli myös Englannin prinssi Philip, joka oli Aleksein tädin Viktoria von Hessen-Darmdtadtin tyttärenpoika.

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston (nykyinen Helsingin yliopisto) kanslerinvirka oli vuodesta 1816 varattu Venäjän kruununperilliselle ja Aleksein synnyttyä vuonna 1904 yliopisto odotti että hänet nimitettäisiin virkaan. Keisari Nikolai ei kuitenkaan enää halunnut suoda suomalaisille sellaista kunnianosoitusta.^[3]

Aleksei eli lyhyen elämän keisarillisessa hovissa sairastaen hemofiliaa eli verenvuototauti B:tä.^[2] Sairaus havaittiin heti syntymän jälkeen kun napanuoran katkaisu aiheutti päiviä kestäneen verenvuodon, joka ei tyrehtynyt ja poikavauva menetti lähes 80 % koko verivolyymistaan. Hänen tautikohtauksiaan vuodesta 1906 lähtien kuitenkin usein hillitsi mystikko Grigori Rasputin, joka tällä tavoin sai vaikutusvaltaa keisariin ja keisarinnaan.^[2][4] Tauti pidettiin salassa vuoteen 1912 saakka. Uusimman tutkimuksen mukaan myös nuorin sisar Anastasia oli taudin oireeton kantaja.^[4]

Kolmivuotiaana hän sai sisäisen verenvuodon kaaduttuaan leikeissään ja loukattuaan jalkansa Aleksanterin palatsin puistossa 1907. Grigori Rasputin kutsuttiin paikalle ja jalan turvotus alkoi laskea. Hänelle määrättiin viisivuotiaasta lähtien kaksi merimiestä kaitsijoiksi, jotka huolehtivat siitä ettei Aleksei satuttanut itseään. Häneltä jouduttiin kieltämään pyöräily, ratsastus ja tennis.

Lokakuussa 1912 Aleksei sai erityisen pahan reisiverenvuodon aiemmasta nivusruhjeesta hypättyään viikkoa aiemmin varomattomasti veneeseen. Perhe oli Puolassa Białowieża metsässä sijaitsevassa metsästyslinnassa vuotuisella metsästysmatkallaan. Pojan kuume nousi korkeaksi, hänellä oli sisäinen verenvuoto ja hänen tilansa oli niin vakava että hän sai 8. lokakuuta viimeisen voitelun ja 10. lokakuuta lehdissä julkaistiin jo tiedote 8-vuotiasta kruununperijää uhkaavasta kuolemasta.

Tämän jälkeen kasakka kantoi häntä ainakin vielä toukokuussa 1913 sylissään hänen vioittuneen jalkansa vuoksi, johon hän sai fysioterapiaa. Vankeusaikanaan Tobolskissa huhtikuussa 1918 hän sai myös vakavan verenvuodon lasketeltuaan alas portaita.

Ensimmäisen maailmansodan aikana hän asui pitkiä aikoja isänsä kanssa armeijan päämajassa Mogilevissa ja tarkkaili sotilaselämää. Alekseista tuli yksi ensimmäisistä partiolaisista Venäjällä. Hän piti myös balalaikan soittamisesta. Aleksei, kuten kaikki Romanov-suvun miehet, varttui pukeutuneena merimiesunivormuihin ja leikkien sota-leikkejä taaperosta asti. Hänen isänsä alkoi valmistaa häntä tulevaan rooliinsa keisarina ottamalla Aleksein mukaan pitkiin kokouksiin hallituksen ministerien kanssa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Aleksei matkusti isänsä luo pääesikuntaan eli stavkaan, kun isästä tuli Venäjän armeijan ylipäällikkö vuonna 1915. Aleksei näytti pitävän sotilaselämästä kovasti ja hänestä tuli hyvin leikkisä ja energinen. Eräässä isänsä kirjeissä Aleksein äidille tämä kertoi: "[Minä] tulin puutarhasta hihat ja saappaat märkinä, kun Aleksei ruiskutti päällemme vettä suihkulähteellä. Se on hänen suosikkileikkinsä [...] josta aiheutui valtavia naurunpuuskia. Pidän häntä silmällä nähdäkseni, etteivät asiat mene liian pitkälle." Aleksei söi jopa sotilaiden yksinkertaista mustaa leipää ja kieltäytyi, kun hänelle tarjottiin ateriaa, jota hän söisi palatsissaan, sanoen: "Se ei ole sitä, mitä sotilaat syövät". Joulukuussa 1915 Grigori Rasputin kutsuttiin Aleksein luokse, kun 11-vuotias poika törmäsi vahingossa junan ikkunaa vasten ja hänen nenänsä alkoi vuotaa verta.

Vuonna 1916 hänelle annettiin korpraalin arvonimi, josta hän oli erittäin ylpeä. Aleksein suosikkeja olivat Belgian, Ison-Britannian, Ranskan, Japanin, Italian ja Serbian sotilaat, ja he hyväksyivät hänet maskotikseen. Brittiarmeijan kenraalimajuri John Hanbury-Williams, josta Aleksei piti, kirjoitti: "Ajan myötä ja ujouden laantuessa hän kohteli meitä kuin vanhoja ystäviä ja [...] ja hänellä oli aina hauskaa kanssamme. Minun kanssani se oli aina varmistaa, että jokainen takkini nappi oli kunnolla kiinni, mikä sai minut luonnollisesti pitämään huolen siitä, että yksi tai kaksi nappia oli auki, jolloin hänellä oli tapana pysähtyä heti ja kertoa minulle, että olen "taas epäsiisti" samalla huokaisten etten kiinnitä huomiota näihin yksityiskohtiin, ja pysähtyi napittamaan takkini huolellisesti.

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Nikolai II luopui duuman vaatimuksesta maaliskuussa 1917 kruunusta ja aikoi aluksi tehdä Alekseista perijänsä ja nuoremmasta veljestään suuriruhtinas Mihail Aleksandrovitšista tämän sijaishallitsijan, mutta totesi pojan olevan siihen terveydeltään liian hauras.^[2] Venäjän väliaikainen hallitus asetti maaliskuussa 1917 Aleksein ja hänen perheensä kotiarestiin Aleksanterin palatsiin, jossa he saivat elää täysin normaalisti ja esimerkiksi tehdä puutarhassa töitä kasvimaalla mutta heitä vartioitiin eivätkä he saaneet poistua alueelta. Sieltä heidät siirrettin pääministeri Aleksand Kerenskin käskystä elokuussa 1917 Länsi-Siperiaan Tobolskiin entiseen kuvernöörin taloon, jossa he elivät suhteellisen mukavasti tammikuuhun 1918 asti ja saivat jopa kävellä sunnuntaisin kirkkoon. Maaliskuussa 1918 Lokakuun vallankumouksessa 1917 valtaan noussut bolševikki-hallitus alkoi rajoittaa heidän elämäänsä kieltämällä kahvin, voin ja lähettämällä pois 12 palvelijaa. Myös ulkoilua rajoitettiin.

Tobolskista keisariperhe seurueineen kuljetettiin 19 hevosvaunulla Jekaterinburgiin huhtikuun lopulla 1918. Aleksei kärsi taas portaissa laskettelustaan saamasta verenvuotokohtauksesta ja matkusti perässä laivalla sisartensa Olgan, Tatjanan ja Anastasiankanssa toukokuun lopulla Jekaterinburgiin. Hän joutui käyttämään pyörätuolia tämän jälkeen. Kauppias Ipatjevin kaksikerroksisessa talossa olot muuttuivat vankeudeksi: ainoastaan venäjän puhuminen sallittiin, kamerat takavarikoitiin, heidän tavaransa käytiin lävitse ja vietiin lukkojen taakse, lisää palvelijoita lähetettiin pois, ikkunat maalattiin umpeen, ulkona liikkumista rajoitettiin tiukasti ja talo ympäröitiin korkealla aidalla. Ainoat palvelijat, jotka jäivät vapaaehtoisesti olivat henkilääkäri Jevgeni Botkin, hänen vaimonsa kamarirouva Anna Demidova, pääkokki Ivan Haritonov ja miespalvelija Aleksei Trupp.

Pääartikkeli: Romanovin perheen murha

Aleksi Nikolajevitš Romanov murhattiin 13-vuotiaana yhdessä perheensä ja neljän palvelijan^[5] kanssa yöllä kauppias Ipatjevin talon kellarissa Jekaterinburgissa 17. heinäkuuta vuonna 1918. Keisariperheen ruumiit lastattiin Ipatjevin talon pihalla kuorma-auton lavalle vietäväksi hylättyyn kultakaivokseen, johon vainajat oli määrä heittää.

Verityön jälkeen Jekaterinburgissa liikkui huhuja, että joku lapsista olisi päässyt pakenemaan.

Joittenkin lähteitten mukaan ruumiit haudattiin merkitsemättömään paikkaan, ja vasta vuonna 1976 löydettiin Nikolain, Aleksandran ja kolmen heidän tyttärensä Anastasian, Tatjanan ja Olgan jäännökset.^[2]

Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 alettiin Romanovien ruumiita etsiä. Aiemmin salaisten arkistojen avauduttua teloitusta johtaneen Jakov Jurovskin muistiinpanot tulivat päivänvaloon. Niissä oli yksityiskohtaisesti selostettu Romanovien hautapaikan sijainti Jekaterinburgissa. Hauta oli metsätiehen hätäisesti kaivettu matala kuoppa. 1990-luvun alussa virallisesti avatusta haudasta ei kuitenkaan löytynyt Aleksein ja yhden hänen sisarensa – Anastasian tai Marian – ruumiita.^[6]

Kaivauksia jatkettiin vuoden 1991 elokuussa. Tavoitteena oli löytää kaksi puuttuvaa ruumista tai niiden rovioiden jäännökset, joissa kyseiset ruumiit Jurovskin väitteen mukaan oli poltettu. Etsintöjä jatkettiin, koska asiantuntijoiden mukaan Jurovski ei ollut voinut polttaa kahta ruumista jäljettömiin. Siihen olisi tarvittu aivan liian paljon bensiiniä, polttopuita ja aikaa. Historioitsija Edvard Radzinski piti kirjassaan Viimeinen tsaari (1992) mahdollisena, että kyseiset lapset olivat pelastautuneet, mistä syystä varmuuden vuoksi poltettiin kaksi näitä muistuttanutta ruumista.^[6]

Valtiolliset hautajaiset pidettiin vuonna 1998, ja kaksi vuotta myöhemmin vuonna 2000 Venäjän ortodoksinen kirkko julisti perheen pyhäksi.^[2]

Elokuussa 2007 järjestettyjen etsintöjen yhteydessä historian harrastaja Sergei Plotnikov löysi lopulta Koptjakin tien varresta seitsemän hammasta ja 36 luunkappaletta, joiden pituus vaihteli muutamasta millimetristä muutamaan senttimetriin. Hapon ja tulen polttamat jäännökset löydettiin 70 metrin päästä kohdasta, johon muu perhe ja palvelusväki oli haudattu.^[7][8] Luut tunnistettiin kolmella erilaisella DNA-testillä keisariperheen jäsenille kuuluviksi.^[9][10][2] Tunnistuksessa käytettiin apuna myös vainajien jäännösten hampaista löydettyjä korkealaatuisia hopea-amalgaamipaikkoja, jotka olivat samanlaisia hallitsijaperheen muiden jäsenten hammaspaikkojen kanssa.^[11] Vuonna 2008 Venäjän viranomaiset ilmoittivat, että viimeiset löytyneet jäännökset oli DNA-testeillä tunnistettu kuuluviksi Alekseille ja hänen sisarelleen Marialle.^[12][2]

Venäjän ortodoksinen kirkko ei usko Jekaterinburgista vuosina 1991 ja 2007 löytyneiden jäännösten kuuluvan Romanovin keisariperheelle ja heidän palvelusväelleen. ^{[13][14][7][15][2]} Myöskään osa Romanov suvun edustajista ei usko 2007 löytyneiden jäännösten kuuluvan Alekseille ja Marialle.^[16]

Romanovin perheen ruumiit Alekseita ja Mariaa lukuun ottamatta haudattiin uudelleen vuonna 1998 Pietari-Paavalin katedraaliin Pietariin.^[12][2] Vuonna 2007 löydettyjä Aleksein ja Marian jäännöksiä tutkinut venäläinen komissio on ehdottanut, että myös ne haudattaisiin samaan paikkaan lokakuussa 2015.^[17] Koska Venäjän ortodoksinen kirkko on esittänyt epäilyksiä, että Alekseiksi ja Mariaksi todettujen henkilöiden luunäytteitä ei olisi otettukaan Jekaterinburgista löydetyistä luista, on heidän oletettuja jäännöksiään päätetty tutkia vielä kerran uudelleen. Syyskuussa 2015 myös Nikolai II:n ja hänen puolisonsa keisarinna Aleksandran haudat avattiin ja niistä otettiin luunäytteet, joita tarvittiin lasten henkilöllisyyden selvittämiseen.^[17][18][19]

Venäjällä elää yhä uskomus, että ainakin yksi lapsista olisi päässyt karkaamaan.^[12] Vuosikymmenten aikana toistasataa henkilöä on väittänyt olevansa "teloituksesta pelastautunut" Aleksei, merkittävimpänä heistä ehkä CIA-agentti Michael Goleniewski.^[20]

Venäjän ortodoksinen kirkko julisti keisariperheen murhatut jäsenet pyhiksi vuonna 2000.^[21]

• Venäjän historia
• Helmikuun vallankumous

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksei Nikolajevitš Romanov Wikimedia Commonsissa