Wallis ja Futuna

Wallis ja Futuna
Territoire de Wallis-et-Futuna

lippu vaakuna
Sijainti
Hallinto
Hallintopääkaupunki Mata-Utu
viralliset kielet ranska
Tilastotiedot
Pinta-ala1 142 km²
Väkiluku
 - 2018 väestölaskenta 11 562

Wallis ja Futuna eli virallisesti Wallisin ja Futunan yhteisö[1] on Ranskan merentakainen alue eteläisellä Tyynellämerellä. Alue koostuu kolmesta pääsaaresta, Wallisista (Uvéa), Futunasta ja Alofista, sekä noin 20 pienemmästä saaresta ja luodosta. Saarista vain Wallis ja Futuna ovat asuttuja. Wallis ja sen pääkaupunki Mata-Utu on alueen hallinnollinen keskus. Saarten asukasluku laskee jatkuvasti, ja vuonna 2018 asukkaita oli noin 11 600.

Maantiede

Wallis ja Futunan kartta.

Wallis ja Futunan yhteenlaskettu maapinta-ala on 142 neliökilometriä.[2] Suurimmalla saarella Wallisilla on pinta-alaa 77,9 neliökilometriä. Futunan pinta-ala on 64 neliökilometriä ja Alofin 51 neliökilometriä.[3] Wallis on tuliperäinen ja pinnanmuodostukseltaan hyvin tasainen saari, jolla ei ole virtaavia vesiä.[4] Sen korkein kohta Lulu Fakahega on 145 metrin korkeudella merenpinnasta. Saarella on matala laguuni, jonka ympärillä on useita hiekkasärkkiä. Saarella on myös useita kraatterijärviä. Futuna ja sen naapuri Alofi sijaitsevat 230 kilometrin päässä lounaaseen Wallisista. Saarten välissä on noin kolme kilometriä leveä kanaali.[4] Molemmat saaret ovat tuliperäisiä,[4] ja pinnanmuodostukseltaan ne ovat mäkisempiä kuin Wallis, Futunan korkeimman kohdan Puken sijaitessa 524 metrin ja Alofin Kolofaun ollessa 417 metrin korkeudella merenpinnasta.[5] Futunalla on jonkin verran jokia, mutta Alofilla ei ole makeanveden lähteitä.[4] Wallisin ja Futunan alkuperäistä metsää on jäljellä enää vähän hakkuiden takia. Puuta käytetään polttoaineena, ja metsien häviäminen on lisännyt eroosiota. Alofilla metsä on säilynyt lähes alkuperäisessä kunnossaan.[3]

Wallis ja Futunan ilmasto on trooppinen, ja vuodessa on kaksi selkeää vuodenaikaa. Sademäärät ovat suuria ja ilmankosteus on korkea. Marraskuusta maaliskuuhun on kuuma ja runsassateinen syklonikausi, jolloin keskilämpötila on noin 31 °C. Huhtikuusta lokakuuhun kestää kuivempi ja hieman viileämpi vuodenaika, jolloin pasaatituulet puhaltavat ja keskilämpötila on noin 27 °C.[4]

Historia

Varhainen historia

Lapitakulttuurin edustajat asuttivat Wallisin ja Futunan vuosina 1500–500 eaa. Saaren asukkaat harjoittivat tällöin maanviljelyä ja kalastusta.[4] Futunalta löydettyjä esineitä on ajoitettu 2 800 vuoden päähän, mutta on todennäköistä että saarella on vielä vanhempia löytämättömiä merkkejä ihmisasutuksesta. Saarten asuttamisen jälkeen Futuna joutui Samoan vaikutusvallan piiriin, ja 1400-luvulta eteenpäin Wallis kärsi tongalaisten hyökkäyksistä. Hyökkäykset aiheuttivat paljon tuhoa, ja osittain tämän takia tongalaiset linnoitukset ovat saaren harvoja arkeologisia jäänteitä.[6]

Eurooppalaisten tulo

Alankomaalaiset tutkimusmatkaajat Jaques Le Maire ja Wilhelm Schouten saapuivat Futunalle vuonna 1616 ja antoivat sille nimen Hoorn Alankomaissa sijaitsevan Hoornin mukaan. Eurooppalaisten saapuessa saarilla oli kolme kuningaskuntaa: Uvea, Alo ja Sigave.[4] Seuraava alueella käynyt eurooppalainen oli brittiläinen Samuel Wallis, joka kävi Uvealla vuonna 1767. Tämän jälkeen saari nimettiin Wallisiksi ja toisin kuin nimi Futunan nimi Hoorn, se on käytössä edelleen. 1800-luvun puolivälistä lähtien saarista tuli suosittu pysähdyspaikka valaanpyytäjien keskuudessa. Heitä seurasivat kauppiaat ja lähetyssaarnaajat, joista ensimmäiset olivat katolilaisia. Pierre Bataillon toimi Wallisilla ja Pierre Chanel Futunalla vuodesta 1837 lähtien. Paikallinen kuningas Niuluki surmasi Chanelin vuonna 1841 tehden tästä Tyynenmeren alueen ensimmäisen pyhimyksen. 1800-luvun puolivälin jälkeen Wallis ja Futuna ajautuivat pikkuhiljaa Ranskan alaisuuteen. Virallisesti Ranska otti alueen haltuunsa vuosina 1886–1888.[6]

Myöhemmät vaiheet

Toisessa maailmansodassa Wallis ja Futuna asettuivat Vichyn Ranskan puolelle Vapaata Ranskaa vastaan. Yhdysvallat otti kuitenkin saaret haltuunsa toukokuussa 1942 noin 2 000 miehen voimin. Enimmillään amerikkalaisia oli saarilla 6 000, ja he rakensivat alueelle useita lentokenttiä sekä tieverkostoa.[4] Vuonna 1959 saarten asukkaat äänestivät Ranskan merentakaiseksi alueeksi tulemisesta,[4] ja Wallis ja Futunasta tuli Ranskan merentakainen alue 29. heinäkuuta 1961.[6] Vuonna 1998 sykloni tuhosi suuren osan Wallisin viljelyalueista, minkä jälkeen Ranska tuki alueen elpymistä.[4]

Politiikka

Wallisin entinen kuningas Tomasi Kulimoetoke II.

Wallis ja Futunassa valtaa käyttää lähinnä aliki-niminen yläluokka. Yläluokan joukosta valitaan kuningas, joka voi nousta valtaan tai hävitä valtansa riippuen julkisesta tuesta. Futunalla on kaksi kuningasta kahdessa erillisessä kuningaskunnassa.[6] Yhteensä kuningaskuntia on kolme ja ne ovat nimeltään Alo, Sigave ja Wallis[2]. Kuningasjärjestelmästä on seurannut ongelmia Wallisilla, jossa paikallinen kuningas Tomasi Kulimoetoke II hallitsi itsevaltaisesti täyttäen tärkeimmät virat sukulaisillaan.[7] Hän myös muun muassa kumosi oikeuden kuolemantuottamuksesta langettaman 18 kuukauden vankilatuomion pojalleen. Myöhemmin kuningas yritettiin kaataa Ranskan tuella, ja seuranneissa mellakoissa kuoli yksi ihminen. Tomasi Kulimoetokea ei saatu kaadetuksi, mutta hän kuoli vuonna 2007.[8]

Alueella toimii myös 20-paikkainen paikallisparlamentti, jolla on valta säätää lakeja. Sen jäsenet valitaan vaaleilla viiden vuoden välein, ja sen johtajalla on laajat veto-oikeudet. Alueen asukkaat äänestävät myös paikalliset edustajat Ranskan senaattiin ja Ranskan kansalliskokoukseen.[4]

Talous ja liikenne

Noin neljä viidesosaa Wallis ja Futunan väestöstä saa elantonsa maanviljelystä. Tärkeimpiä viljelykasveja ovat jamssi, taro ja banaani. Sikoja ja karjaa kasvatetaan jossain määrin. Kalastus on suhteellisen merkittävässä asemassa. Saarilla ei ole erityisiä luonnonvaroja, ja vientitulot ovat vähäisiä. Tärkeimpiä vientimaita ovat Vietnam, Uusi-Kaledonia, Italia ja Japani. Suurin osa tuonnista tulee Ranskasta ja Australiasta. Etenkin ruokatuotteita, sähkölaitteita ja ajoneuvoja tuodaan maahan. Wallis ja Futuna saa tulonsa Ranskan tuista, kalastusoikeuksien myymisestä, tuontitulleista ja Uudessa-Kaledoniassa työskenteleviltä wallisfutunalaisilta vierastyöläisiltä. Wallis on saarista kehittynein, ja siellä on parempi infrastruktuuri kuin Futunalla. Wallisilla suurimmalla osalla asukkaista on pääsy juoksevaan veteen ja sähköön. Futuna on syrjäisempi, ja esimerkiksi tieverkosto on siellä harva. Wallis ja Futunan hallitus on saarten suurin työllistäjä. Saarten matkailuala on rajoittunut. [4]

Wallisin saarella Hihifossa on kansainvälinen lentoasema, josta on lentoja esimerkiksi Ranskan Polynesiaan ja Uuteen-Kaledoniaan. Wallisin ja Futunan saarten välillä on lentoyhteyksiä. Rahtilaiva kulkee noin kerran kuukaudessa saarten ja Uuden-Kaledonian pääkaupungin Nouméan välillä. [4]

Väestö

Vuoden 2018 väestönlaskennan mukaan Wallis ja Futunalla oli 11 562 asukasta, joista suurin osa asuu rannikkoalueilla. Yli kaksi kolmasosaa väestöstä asuu Wallisin saarella.[4] Vuoden 2001 arvion mukaan 60 prosenttia asukkaista on alle 20-vuotiaita[9]. Alue menettää jatkuvasti asukkaita maastamuuton takia, ja vuosina 2003–2018 saarten asukasluku on laskenut yli kolmellatuhannella.[10] Uudessa-Kaledoniassa asuu enemmään wallisfutunalaisia kuin Wallis ja Futunassa. Alueen alkuperäiset asukkaat ovat polynesialaisia, ja pieni osa asukkaista on eurooppalaisia.[4] Noin 99 prosenttia alueen asukkaista on uskonnoltaan katolilaisia. Alueella puhutaan tongalle sukua olevaa wallisin kieltä ja samoalle sukua olevaa futunaa. Alueen virallinen kieli on kuitenkin ranska.[2]

Palvelut

Perusasteen ja alemman toisen asteen koulutus on ilmaista Wallis ja Futunalla. Valtio ja katolinen lähetystyö ovat vastuussa perusasteen koulutuksesta ja valtio yksin alemman toisen asteen koulutuksesta. Saarilla ei ole tarjolla korkeamman asteen koulutusta, vaan asukkaiden on mentävä esimerkiksi Uuteen-Kaledoniaan tai manner-Ranskaan korkeamman koulutuksen perässä.[4]

Wallis ja Futunalla on sairaaloita, joissa on ilmaisia terveyspalveluja.[4]

Lähteet

  • South Pacific & Micronesia. Lonely Planet, 2006. ISBN 1741043042. (englanniksi)

Viitteet

  1. ↑ Maat, pääkaupungit ja kansalaisuudet Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 22.4.2017. Viitattu 22.4.2017.
  2. ↑ a b c Wallis and Futuna The World Factbook. CIA. Arkistoitu 11.10.2017. Viitattu 4.6.2011. (englanniksi)
  3. ↑ a b South Pacific & Micronesia, s. 814.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Kiste, Robert C.; yms.: Wallis and Futuna britannica.com. Encyclopædia Britannica. Viitattu 4.9.2020. (englanniksi)
  5. ↑ South Pacific & Micronesia, s. 813.
  6. ↑ a b c d South Pacific & Micronesia, s. 811.
  7. ↑ South Pacific & Micronesia, s. 812.
  8. ↑ Smith, Alex Duval: King Tomasi Kulimoetoke II The Independent. Viitattu 4.6.2011. (englanniksi)
  9. ↑ French Colonies – Wallis and Futuna, Part 1 Discoverfrance.net. Viitattu 22.4.2017. (englanniksi)
  10. ↑ Brinkhoff, Thomas: Wallis and Futuna: Islands, Districts & Majot Villages citypopulation.de. Viitattu 5.9.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla