Haakon IV Haakoninpoika

Haakon IV Haakoninpoika
Norjan kuningas
Valtakausi Huhtikuu 1217– joulukuu 1263
1217 vastahallitsijana Filippus Simonsson
1240–1257 kanssahallitsijana Haakon Nuori
1257—1263 kanssahallitsijana Maunu VI Lainparantaja
Edeltäjä Inge II Bårdinpoika
Filippus Simonsson
Seuraaja Maunu VI Lainparantaja
Syntynyt 1204
Eidsberg
Kuollut 16. joulukuuta 1263
Orkneysaaret
Puoliso Margareta Skulesdotter
Lapset Haakon Nuori
Kristina Håkansdotter
Maunu VI Lainparantaja
Suku Sverre
Isä Haakon III Sverrenpoika
Äiti Varteigin Inga
Uskonto roomalaiskatolinen
Haakon herttua Skule Bårdssonin kanssa.

Haakon IV Haakoninpoika tai Haakon Vanha (norj. Håkon Håkonsson, muinaisnorjaksi Hákon Hákonarson, 1204–1263) oli Norjan kuningas 1217–1263. Haakonista tuli kuningas hänen voitettuaan muut vallantavoittelijat. Haakon oli Norjan kuningas 46 vuoden ajan, ja hänen kaudellaan Norjan maa-alue oli suurimmillaan[1].

Hänen äitinsä Inga väitti, että Haakon oli kuningas Haakon Sverrenpojan poika, joka oli syntynyt isänsä kuoleman jälkeen. Inge Bårdinpojan kuoltua birkebeini-liikkeen mahtimiehet tunnustivat Haakonin Haakon Sverrenpojan pojaksi ja nostivat hänet valtaan. Varsinkin kirkon piirissä epäiltiin Haakonin syntyperää, mutta epäilykset saatiin vaiennettua, kun Haakonin äiti läpäisi tulikokeen eli käveli tulisilla hiilillä, mikä ajan uskomusten mukaan todisti hänen puhuvan totta.[2]

Haakonin äiti Inga synnytti Haakonin noin kuusi kuukautta Haakon Sverrenpojan kuoleman jälkeen vuonna 1204. Baglien saagan mukaan Haakon vietiin turvaan birkebeinien luo Trondheimiin. Kuningas Inge II Bårdinpoika tunnusti nuoren Haakonin kuningas Haakon Sverrenpojan perilliseksi, ja poika sai kasvaa hovissa. Ingen kuoleman jälkeen birkebeinit julistivat nuoren Haakon Haakoninpojan kuninkaaksi, ja hänet huudettiin kuninkaaksi myös Øretingin käräjillä vuonna 1217.[1]

Kuningas Ingen velipuoli, Skule Bårdsson, jolla myös oli vaatimus kruunuun, määrättiin Haakonin kaitsijaksi, kunnes tämä olisi täysi-ikäinen. Skulesta tuli jaarli ja valtakunnan tosiasiallinen hallitsija, ja hänelle kuului kolmasosa maista ja veroista. Baglien asettama vastakuningas Filippus Simonsson kuoli samana vuonna kun Haakon Haakoninpoika oli huudettu kuininkaaksi. Suurin osa bagleista hyväksyi Haakonin kuninkuuden, mutta osa oli tyytymättömiä, ja he nostattivat kapinoita Opplandissa useiden vuosien ajan. Heidän johtajansa Knut Haakoninpoika antautui vasta vuonna 1227.[1]

Vuonna 1225 Haakon meni naimisiin jaarli Skulen tyttären Margreten kanssa. Muutaman vuoden ajan kuninkaan ja jaarlin suhde säilyi hyvänä, mutta ristiriidat heidän välillään kasvoivat vähitellen ankaraksi valtataisteluksi. Haakon antoi Skulelle herttuan arvonimen vuonna 1237, mutta samalla Skulen valtaoikeudet kuitenkin kaventuivat. Tyytymätön Skule aloitti vuonna 1239 avoimen kapinan. Skule hävisi ratkaisevan taistelun Oslossa ja joutui pakenemaan Nidarosiin, jossa birkeibeinien soturit tappoivat hänet.[1][3]Kuningas Haakonin voitto lopetti samalla Norjaa yli sata vuotta riivanneet perimyssodat. Haakon sääti uuden perimyslain, jonka mukaan vanhimman naimisissa olevan pojan tulisi olla ainoa laillinen kuningas.[1] Haakonista tuli myös Islannin ja Grönlannin kuningas, ja niiden asukkaat pakotettiin maksamaan veroa Norjalle.

Haakonin hallinnolle oli ominaista aktiivisuus sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Hän rakensi ja vahvisti useita linnoja, kirkkoja ja kuninkaallisia kartanoita, mukaan lukien Håkonshallen Bergenissä. Vuonna 1263 hän sairastui ja kuoli Kirkwallissa Orkneysaarilla 17. joulukuuta 1263.[1]

Puoliso

  • Margrét Skúladóttir

Lapset

Kanga nuoremman kanssa:

  • Sigurd
  • Cecilia

Margrét Skúladóttirin kanssa:

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f Norseng, Per: Håkon 4 Håkonsson - den gamle Store norske leksikon. snl.no. Viitattu 20.2.2021. (norjaksi)
  2. ↑ Haakon IV Haakonsson Encyclopædia Britannica. Viitattu 26.11.2008.
  3. ↑ Per G. Norseng: Skule Bårdsson Store norske leksikon. snl.no. Viitattu 20.2.2021. (norjaksi)

Aiheesta muualla

  Edeltäjä:
Inge II Bårdinpoika 		Norjan kuningas
1217–1263 		Seuraaja:
Maunu VI Lainparantaja


Kansainväliset
Kansalliset